Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

15.11.2017

Suomi 100-juhlamekot: Satun pilkkumekko ja tekoturkki


Satu emännöi juhlia Suomi-100 juhlapäivänä eli heille tulee ystäviä kylään. Satu kyllä sanoi, että voisi myös mennä linnanjuhliin, koska on kuullut että siellä on ihan hyvä meno tuolloin.
Jos Satu et tänä vuonna sinne ehdi, niin varmasti joku muu vuosi sitten :)



Kotona kun kestitsee vieraita, niin emännän asu tulee olla huoleton ja helppo. Sillä on oltava hyvä olla ja ennen kaikkea sillä on viihdyttävä. On myös tärkeää, ettei vaatteita tarvitse nykiä tai korjailla, muuten aika menee siihen eikä vieraista huolehtimiseen.



Satun valinta Suomi 100-juhlamekoksi on ylhäältä istuva ja vyötäröstä alaspäin levenevä mekko. Kultainen ohut vyö on piriste mekkoon ja tuo asuun kaivattua säihkettä. Satu olisi myös voinut sovittaa mekon alle tummansinistä tai valkoista rusettikauluspaitaa. Se olisi muuttanut mekon ulkonäköä ja tuonut asuun hihat. Sellaisen voisi pukea mekon alle, jos haluaisi sen ottaa arkena käyttöön. Näin mekko toimittaisi liivimekon virkaa.

" Mekossa on vuori ja mekko on muutenkin hieman tukevampaa kangasta "


" Mekon pohjaväri on musta/tummansininen, jossa on pieniä kullanvärisiä palloja "


Apua, Satun tekoturkki on huippuihana! Meillä on ollut nyt jo muutama vuosi näitä pieniä tekoturkkeja juuri näin juhla-aikaan. Tämä turkki on unelmankevyt ja pehmoinen kuin teddykarhu. On tärkeää, että turkki on tarpeeksi lyhyt, jos sitä haluaa käyttää sisäturkkina talvella. Jos se on liian pitkä, siitä tulee takkimainen ja liian raskas sisäkäyttöön.

Turkkia löytyy mustana, joka Satulla on harteilla sekä vaalean beige, jonka tulette näkemään  lähipäivinä.

Huom: Tämä turkki kuuluu taas tuoteperheeseen, jossa ei ole vuosilukua. Eli kun sinulla on pieni sisäturkki garderobissasi, otat sen käyttöön kun tarvitset sitä. Se saa aina ansaitsemansa huomion ja tuo asuun ripauksen luksusta.



  • Pilkkumekko More&More € 139,95 koot 34-44
  • Tekoturkki More&More € 159,95 koot 34-44 musta ja beige
  • Mustat nilkkaremmikengät Gabor € 115,00
  • Käsikoru Evany € 44,00

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...