Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

23.10.2017

Neuleviikko: Vilukissan fyrryhihainen neuletakki vyöllä ja neulearvonta


Eilen alkoi neuleviikkomme täällä blogin puolella. Samalla saitte lukea Gabin syyskuulumiset ja voin todeta, että olen tyytyväinen, että hän päätti jatkaa opintojaan. Niin sanoi isänikin minulle kaksikymppisenä kun halusin ihan väkisin oman vaateliikkeen, että ensin opiskelet itsellesi tutkinnon ja sitten voit perustaa oman vaateliikkeen. Silloin hieman vihaisena, mutta nyt tyytyväisenä, että sen tein. Ei elämästä koskaan tiedä, mitä tulee tapahtumaan, joten ei opiskelusta ainakaan haittaa ole.



Neuleviikon idea on, että esittelemme tämän viikon aikana teille joka päivä uuden neuleen tai neuleita asukokonaisuuksineen. Saatte kommentoida blogitekstin alas kenttään "Kommentoi" minkä neuleista haluaisitte itsellenne. Arvomme kommentoijien kesken yhden neuleen ja voittajan ilmoitamme täällä blogissa ensi sunnuntaina 30.10. Eli kommentoi neule sekä oma nimesi tai nimimerkkisi kommenttiin, niin osallistut ihanan neuleen arvontaan. Arpaonnea kaikille!




Fyrryhihainen neuletakki on lämmin. Sen tuntee, miten se jo päälle puettaessa huokuu lämpöä. Minulle se sopii hyvin, itse kun palelen yleensä aina ja kummassakin liikkeissämme toimii ilmanvaihto sen verran reippaasti, että pelkällä paidalla ei siellä talvella pärjää.




Tulimme Valoran kanssa Vaasaan viime viikolla. Ensin matkustimme metrossa, jossa otin Valoran syliini, jotta se olisi rauhassa. Yllättävän rauhassa se istuikin siinä, vähän käänteli päätään kuullessaan ääniä, mutta ei muuta. Mietin siinä istuessani, että miten pääsen jyrkät rullarappuset ylös rautatientorilla. Minulla oli kasseja sen verran ja Valorakin painaa sen verran, että en millään olisi jaksanut pitää sitä sylissä jyrkissä rullaportaissa. Enkä uskaltaisi sitä itsekään rappusiin päästää, kynnet voisivat mennä rappusten ritilöiden väliin. Ajattelin, että täytyyhän siellä olla hissi lastenrattaita ja pyörätuoleja varten. Hissi löytyikin ja pääsimme sillä turvallisesti ylös.



Neuletakissa on vyö, mutta sitä ei tarvitse sitoa kiinni eteen, vaan sen voi joko jättää roikkumaan vyölenkeistä sivuille tai sitoa se taakse kiinni. Neuletakki on reiluhkoa kokoa, mutta niinhän sen kuuluu ollakin. Minulla on päälläni koko XS, koska koossa S hihat olivat liian pitkät.



Punainen on talven energiaväri. Ja totean vielä, että talven punainen on juuri oikean punainen, rehellinen ja reipas. Punainen jatkaa värinä myös kevät- ja kesämallistoissa, mutta se muuttaa sävyään lämpöisemmäksi, enemmän oranssinpunaiseksi, joka sopiikin kevääseen ja kesään hyvin.
Neuletakin materiaali on 64 % villaa, 22 % polyamidia, 10 % Yakvillaa ja 4 % elastaania.



Housujen matsku on 83 % polyesteriä, 13 % viskoosia ja 4 % elastaania

Gabilla oli eilen In Wearin Nican tyyppiset ruutuhousut jalassaan, joista hän pitää. Niin pidän myös minä, itselläni on jalassa samat housut kuin Gabilla, mutta vaaleanharmaana ruutukuviona. Vetoketjuja voi avata nilkan kohdalta, jotta lahje laskeutuu nilkkureiden päälle, varsinkin jos lahje on hieman liian pitkä. Housuissa on korkea vyötärö ja nämä ovat ns. rennot siistit housut, loistovaihtoehto farkuille.
Kuvasta näkee myös neuletakin ihanan fyrryhihan.



Rautatieasemalta matka jatkui Picnic kahvilan kautta junalla Vaasaan. Katsoin netistä, että rautatientorin Picniciin saa ottaa koiran, joten se ratkaisi kahvilapaikkani. Vielä muutama vuosi sitten, kun meillä oli Morrispoika, jätimme sen Vaasan keskustassa ruokakaupan eteen kiinni ja käväisimme nopsasti kaupassa. Nyt on maailma muuttunut niin, ettei koiraa uskalla jättää enään hetkeksikään yksin kiinni mihinkään. Se voidaan varastaa tai sitä voidaan pahoinpidellä. Liikaa olen lukenut epämiellyttäviä juttuja, mitä koirille on tapahtunut. Suorastaan järkyttävää.
Junaan päästyämme, koiravaunussa oli 1-2 ihmistä ja me. Valora nukahti ennen lähtöä ja jouduin herättämään neidin Vaasassa, joten matka meni paremmin kuin hyvin. Sain sähköpostisumani purettua junamatkan aikana.



Fyrryhihaisten neuletakkien alla minulla on joko ympyräaukkoinen viskoosipaita tai viimeisessä kuvassa valkoinen rusettikauluspaita. Valkoinen on raikas ja sopii kaikkeen, se on aina siisti vaihtoehto työhön, businesspukeutumiseen ja juhlaan.




  • Fyrryhihainen neuletakki Part Two € 159,95 luonnonvalkoinen, punainen, musta koot XS-XXL
  • Ruutuhousut In Wear € 119,95 koot 34-44
  • Valkoinen viskoosipaita In Wear € 79,95 koot 34-44
  • Valkoinen rusettipaita More&More € 75,95 koot 34-44
  • Silkkituubihuivi € 39,00
  • Nilkkurit Gabor € 140,00 muutama koko jäljellä


Jos sinusta nämä fyrryhihaiset neuletakit olivat sinun makuusi, laita kommentteihin viesti ja osallistu neulearvontaan!

131 kommenttia :

  1. Huomenta,
    Punainen neuletakki fyrry hihalla oli aivan ihana❤️ lämmittäisi syyspimeydessä sekä talven pakkasessa.

    VastaaPoista
  2. Fyrryhihainen neuletakki, punainen.

    VastaaPoista
  3. Mukana ihanien syysneuletakkien arvonnassa ehdottomasti! <3
    T.MS

    VastaaPoista
  4. Punainen olisi ihana väriläiskä syksyn harmauteen.

    VastaaPoista
  5. Punainen neule on ihanan pirteä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Musta fyrryhihalla :) t. Riikka S

    VastaaPoista
  7. "Vaihtolämpöiselle" sopisi tuo punainen neule :) T. Aila
    (Valora on niin söpö :) )

    VastaaPoista
  8. Fyrryhihainen neuletakki, punainen olisi se joka puuttuu minun syysvaatemallistostani :)
    -katjusha-

    VastaaPoista
  9. Ihana neule. Punainen suosikkini. Mukana arvonnassa:)
    -Anne

    VastaaPoista
  10. Kaikki ovat kivoja mutta erityisesti punaiselle olisi vaatekaapissani tilaus 😄.

    Salla

    VastaaPoista
  11. Den röda koftan är precis vad jag skulle behöva att värma både kropp och själ med just nu. Men jag har aldrig vunnit på lotteri i hela mitt liv, så knappas gör jag det nu heller. I vilket fall som helst är den underbar - Liksom Doppbutikerna! sköna hösthälsningar Eva-M

    VastaaPoista
  12. Valkoinen neuletakki on minun suosikki :) t. Sari

    VastaaPoista
  13. Punainen furryhihainen olisi ehdottomasti minun valintani. Pirteä lisä vaatekaappiin. Ihanaa syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
  14. Onpas upeita! Valitsisin beigen :)
    -S.A-

    VastaaPoista
  15. Kaikki ovat kivoja, mutta valkoisella olisi minulle eniten käyttöä:) terv. Marja

    VastaaPoista
  16. Mustan neuletakin ottaisin vaatekaappiini!
    T.P.

    VastaaPoista
  17. Punainen neuletakki olisi minunkin mieleeni. Onko punaisen neuletakin kanssa olevaa huivia teillä myynnissä ja mitä materiaalia se on?
    Ihania syyspäiviä ��
    -Heli M.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heli! kyllä on ja se on 100% silkkiä. Ota yhteyttä, jos se kiinnostaa sinua:) Kata

      Poista
  18. Punainen, on niin pirtsakka. Syksyä sinne etelään. T. Marja P pohjoisesta

    VastaaPoista
  19. Hei.Kaikki värit ihania mutta yksi pitää valita ja se on valkoinen.
    Tarja

    VastaaPoista
  20. Hei! jos voittaisin, haluaisin punaisen S-kokoisen. Hyvää syksyä!! Terv Elina K

    VastaaPoista
  21. Minun lemppari ehdottomasti punainen ❤️ -Kaisa

    VastaaPoista
  22. Punainen olisi ihana piristys syksyn harmauteen ��. Maria

    VastaaPoista
  23. Punainen olisi ihanan energinen pimeään syksyyn❤️-Terhi

    VastaaPoista
  24. Punainen on ehdoton suosikkini!
    - Minna Koo

    VastaaPoista
  25. Musta on se mun väri, ihana! -Tuija

    VastaaPoista
  26. Pidempää neuletakkia olen etsiskellyt jo pidempään! Tässä se olisi ja tuo ihana hiha olisi loistojuttu :)
    Mustana sopisi minulle hyvin! t. Marjo

    VastaaPoista
  27. Kivan näköinen. Valkoinen XL, kiitos!

    VastaaPoista
  28. Ihanan näköiset! Juurikin minun tyylisiä & ajattomia. Sopii niin arkeen kuin juhlaan.
    Pakko sanoa mustaan vannoutuneena, että on aika vaihtaa toinen vaihde päälle ja päätyä luonnonvalkoiseen, minun kokoni on S.


    Mukavaa viikkoa!
    Terkuin Heini

    VastaaPoista
  29. Vaalea olisi ihana, XS koko! -SS

    VastaaPoista
  30. Hei,

    Molemmat neuleet ovat ihania, mutta tuo punainen on niin energinen ja pirteä, tuo ihanasti valoa syksyyn :)

    - Jenni

    VastaaPoista
  31. Valkoinen neuletakki on suosikkini. Kauniita ovat kaikki. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Fyrryhihainen neuletakki ja punainen, syksyn ihana piristys.
    Maritta

    VastaaPoista
  33. Kauniita ovat kaikki ja vaikka punainen kutkuttelee, valitsisin mustan sittenkin;)

    VastaaPoista
  34. Ihania ovat kaikki, mutta tällä kertaa valitsisin tuon vaalean xs/s kokoisena. Ehdottomasti arvonnassa mukana!
    riikaaalto@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Punainen on oma suosikkini.
    -Marita

    VastaaPoista
  36. punainen on suosikki ja koko xs
    Annamaija

    VastaaPoista
  37. Ilman muuta punainen
    Helene

    VastaaPoista
  38. Punainen piristäisi mustavoittoista vaatekaappiani loistavasti:)
    -Riitu-

    VastaaPoista
  39. Punainen tottakai, kun nyt joulua kohti mennään. A-Katariina

    VastaaPoista
  40. Ehdottomasti mukana arvonnassa, ihanan mallinen neuletakki! ����vestuli@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Punaista neuletakkia ei ennestään löydy, joten ottaisin sen mielelläni.

    VastaaPoista
  42. Punainen, kaikkien harmaiden ja mustien vaatteideni joukossa piristäisi.
    Koko XS. Ann-Maj

    VastaaPoista
  43. Furryhihainen ja punainen-aivan ihana kaamoksen piristäjä! Anne Keski-Suomesta

    VastaaPoista
  44. Ihanat kaikki, ehkä punainen on eniten wow ��

    VastaaPoista
  45. Sytyin täysin tuohon punaisen hehkuun! Toivottavasti arpaonni suosii. -kati-

    VastaaPoista
  46. Olen täysin hurahtanut tuohon punaiseen, aivan ihana neuletakki.
    - Raili

    VastaaPoista
  47. Punainen. Aivan upea lämpöä ja energiaa antava väri

    VastaaPoista
  48. Valkoinen on ihana ♡

    VastaaPoista
  49. Aivan ihana, xs, joko luonnonvalkoiset tai punaisena :) ja ihana arvonta, sipsi@iki.fi
    Laura

    VastaaPoista
  50. Musta sopisi minulle t. Maritta

    VastaaPoista
  51. Punainen olisi ihana.
    T:Mari

    VastaaPoista
  52. Så snygg! Vit skulle passa mig! ��

    VastaaPoista
  53. Upea neuletakki! Punainen houkuttelisi mutta pelaaan varman päälle ja sanon musta.
    Tiina

    VastaaPoista
  54. Ihana neuletakki! Musta tai vaalea houkuttaisivat, ehkä musta kuitenkin olisi valintani. Kiva kun esittelette neuleita! T. Vilukissa-Tiina

    VastaaPoista
  55. Punainen fyrryhihaneule olisi minun mieleeni!
    Kati T.

    VastaaPoista
  56. Kiva lisä nuo mageat hihat. Punainen olisi ihana piristys päivään! :)

    VastaaPoista
  57. Punainen on paras, Kirsi V.

    VastaaPoista
  58. Tuo punainen sävy äärettömän kaunis eli sen ottaisin. t. Anna-Karoliina

    VastaaPoista
  59. Musta olisi minun valintani.

    VastaaPoista
  60. Musta neuletakki oi noilla niin ihanilla hihoilla olisi kuin unelma, HeidiS heidinluukku@netti.fi

    VastaaPoista
  61. Punainen olisi minun valinta.
    t. Marianne 12199

    VastaaPoista
  62. Vaalean ottaisin,
    t. suvifv

    VastaaPoista
  63. Ehdottomasti punainen
    -Ritva

    VastaaPoista
  64. Punainen on upea!
    T. MiraX

    VastaaPoista
  65. Valkoinen ihanan raikas Minna P-R

    VastaaPoista
  66. Kaunis punainen ehdottomasti ihanin.
    Tarja

    VastaaPoista
  67. Punainen ehdottomasti :)
    - RS

    VastaaPoista
  68. Punainen on kaunis !
    Arja Kotkasta

    VastaaPoista
  69. TuulaK: Harmaana monikäyttöinen

    VastaaPoista
  70. Lämpimän ja tyylikkään näköinen neuletakki! kaikki värit ihania!
    Tarja Helsingistä

    VastaaPoista
  71. Ihania neuletakkeja, vaalean ottaisin ;)
    Birgit

    VastaaPoista
  72. Mustan neuletakin valitsisin. Aivan ihana! -Maria
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  73. Yes, sir
    Luonnonvalkoinen olisi toiveeni

    merjam10@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Tuon punaisen neuletakin ottaisin mielelläni itselleni. Terveisin terhi.yla-hakkinen@netikka.fi

    VastaaPoista
  75. Harmaa merinovillaneule seuraavasta postauksesta on suosikkini. Merinovilla on niin ihanaa päällä ja lämmintä!

    VastaaPoista
  76. Pidän mustasta neuletakista eniten- AijaK_-

    VastaaPoista
  77. Wau, onpa ihana tuo punainen neuletakki! Erottuu edukseen, joten mielelläni sen päälleni pukisin. tiina.flinck@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Tästä neuletakista ehdottomasti punainen!
    marijo@luukku.com

    VastaaPoista
  79. Punainen,punainen ihan lämpimän värinen.Ansa

    VastaaPoista
  80. Valkoinen neuletakki on myös minun suosikkini, ihanat hihat:):)
    t Liisa V

    VastaaPoista
  81. Ihania!Musta on käytännöllisin.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  82. Oih! Niin monta ihanaa villatakkia ja -paitaa!
    Fyrryhihainen musta olisi kyllä mainio monen kanssa.

    VastaaPoista
  83. Punainen on suosikkini
    -Greta

    VastaaPoista
  84. Tämä tyylikkäänä mustana tai ehkä kuitenkin makeana punaisena? Olisipa hankala päättää..

    VastaaPoista
  85. Fyrryhihainen neuletakki ja värinä punainen!

    VastaaPoista
  86. Vaalea neuletakki sopisi minulle!😊

    VastaaPoista
  87. Vaalea neuletakki olisi niin ihana �� Sariann (sari2008@luukku.com)

    VastaaPoista
  88. Fyrryhihainen neuletakki mustana. Sopisi hyvin tuleviin työhaastatteluihin -Johanna

    VastaaPoista
  89. Musta neuletakki on ihan minun näköinen. Tosin punainenkin on aivan ihana :)

    -Marenki

    VastaaPoista
  90. Luonnonvalkoinen fyrryhihainen on minun mieleeni.
    Marita Frost

    VastaaPoista
  91. Valkoinen on mun suosikkivärini.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Punainen ihana neule kokoa XL pääsisi hyvään kotiin ja päivittäiseen käyttöön :)

    VastaaPoista
  93. In Wearin punainen tunikamekko + harmaa pitkä villatakki

    VastaaPoista
  94. Musta fyrrineuletakki on super ��

    VastaaPoista
  95. Punainen neuletakki on kyllä ihanan raikas!

    VirpiM

    VastaaPoista
  96. Ihana blogi, samoin kaikki neuletakit mutta punainen on kyllä paras :) terveisin nimimerkki lukija maalta

    VastaaPoista
  97. Punainen on paras! Ihana sävy!
    Terveisin Turutar XL alias kantis 10030

    VastaaPoista
  98. Ihania neuletakkeja. Vaalea on suosikkini.

    VastaaPoista
  99. Den härligt röda långkoftan vill jag bara sååååå ha!!!

    VastaaPoista
  100. Voi miten kaunis tuo punainen fyrryhihainen neulatakki
    ja miten upea huivi.
    sariaarnio1@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Punainen neuletakki olisi minulle mieluisin.

    VastaaPoista
  102. Tämä musta on aivan ihana! Sopisi garderoobiIni hyvin!t. Leena

    VastaaPoista
  103. Musta neuletakki ehdottomasti.

    VastaaPoista
  104. Monta ihanaa neuletta ollut viikon aikana, mutta voiton vie nyt luonnonvalkoinen Fyrryhihainen neuletakki.
    Nimin. AnniM.

    VastaaPoista
  105. Punainen fyrryhihainen neuletakki on must.
    Rea

    VastaaPoista
  106. Furryhihainen neuletakki on aivan IHANA! Tykkään luonnon valkoisena tai punaisena tai mustana, jokaisessa sävyssä kaunis. Hiha on "se juttu" tässä neuleessa.
    Vilukissa.

    VastaaPoista
  107. Musta neuletakki ihana! Sannapauliina

    VastaaPoista
  108. Fyrryhihainen vaalea neuletakki on kyllä aivan ihana �� ja lämpöä tarvitaan!
    Riikka

    VastaaPoista
  109. Minun suosikkini on luonnonvalkoinen fyrryhihainen neuletakki. Nimimerkki Tähdellistä.

    VastaaPoista
  110. Jee miten ihana punainen neuletakki ja sopii syksyn värimaailmaan.
    Tämä on pakko saada omaksi.
    Jaana
    jaana.m.k@hotmail.fi

    VastaaPoista
  111. Kaikista hienoista tuo punainen neuletakki on suosikki :) Terv. Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tai punainen fyrryneuletakki olis ihana.

      Poista
  112. Punainen kuulostaa ihanimmalta <3

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Hei,
    Odotin, että näen kaikki viikon neuleet, ja kyllä valintani osuu fyrryhihaiseen neuletakkiin. Väriksi valitsen luonnonvalkoisen, se toisi piristystä pitkän talven keskelle. Se olisi samalla jotain erilaista mitä vaatekaapistani ei vielä löydy.
    -Johanna
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  114. Ehdottomasti punainen olisi minulle mieleinen👍

    VastaaPoista
  115. Musta tai luonnonvalkoinen fyrryneuletakki olisi kiva. Oli kiva nähdä erilaisia silmälaseja yhdistettyinä asuihin. Mukava lisä postauksiisi.

    VastaaPoista
  116. Tuttu ja turvallinen musta:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...