Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

25.10.2017

Neuleviikko: Neuleet rocknahkahousuihin ja neulearvonta


Viime viikko Vaasassa oli sään puolesta upea, ei tainnut sataa yhtäkään päivää. Oli niin kiva olla taas DOPP Vaasan liikkeessä, pari viikkoa sitten olin siellä viimeksi. Viikko oli taas niin työntäyteinen, uutta tavaraa tuli 10 laatikkoa, stailasimme Eijan kanssa liikkeen uusiksi ja oli personal shoppingia. Kaksi naista tulivat Tampereelta Vaasaan asti meille shoppailemaan ja iloinen neljän hengen naisporukka tuli perjantaina työpäivän päätteeksi etsimään työ- ja pikkujouluvaatteita. Ehdimme kuvaamaan Ivonnen kanssa myös seuraavan Stailausklinikkavideon, jonka julkaisemme marraskuussa.



Housujen sivussa on vetoketju eikä niissä ole taskuja

Klassinen mustavalkoinen setti toimii aina. Tunnen itseni aina styleksi, kun puen valkoisen kauluspaidan ja mustan neuleen tai neuletakin päälleni. Tylsää...mutta ei ainakaan tämä asu mustilla tekonahkahousuilla, ne tuovat asuun kuin asuun särmää. Näissä housuissa etuosa on tekonahkaa ja takaosa on venyvää jerseytä. Niiden tulee olla ostohetkellä napakat ja jerseynsä ansiosta ne ovat mukavat päällä.


Neuleen matsku on 50% puuvillaa ja 50% polyacryliä

Mustassa neuleessa on vaakaraitaista kohoneulosta, hihat ovat hieman lyhkäisemmät ja kaula-aukko nousee ylös. Neule ylettyy puoleen väliin lantiota ja siksi jätinkin valkoisen paitsikan helman roikkumaan neuleen alta. Valkoinen paitsikka ylettyy juuri haarasauman alle. Paitsikassa on pystykaulus, jonka reunassa on fyrryä samoin hihansuissa on kapea fyrrykantti.


Supermageet aurinkolasit! 


  • Aurinkolasit Prada € 265,00  Synsam Optiset Vaasa



Tämä neulostunikamekko näyttää samanlaiselta kuin eilinen neule, koska myös tässä neuleessa on korkeahko kaulus, jossa on fyrrykantti reunassa. Myös hihoissa on ohuet fyrrykantit. Eilinen neule oli  100 % merinovillaa, mutta tämä on viskoosipolyamidia.


Tunikamekon matsku on 72% viskoosia ja 28% polyamidia

Minulla on tunikamekosta päälläni koko S ja se ylettyy polven yläpuolelle. Voisin kuvitella pukevani tämän myös paksujen mustien sukkiksienkin kanssa.




Oletko etsinyt täydellistä neuletakkia, joka on tarpeeksi pitkä? Etsintäsi voi nyt loppua, se on tässä. Ei ole vaatetta tai ei ole asua, minkä päälle et voi tätä pukea. Tämä pelastaa esimerkiksi monta hieman tiukkaa mekkoa, jotka ovat kutistuneet kesän aikana vaatekaapissa. Jos olet kylmäverinen, tämä lämmittää. Jos haluat olla trendikäs, on tämä sinun neuletakkisi.

" Yleisesti ottaen paksuhkot ja pitkät neuletakit ovat reilua kokoa, kuten tämäkin pitkä neuletakki "


Minä olen aurinkolasien suurkuluttaja. Ostan joka kesä vähintään yhdet uudet lasit ja laitan niihin vahvuudet. Se on helppoa kun ei tarvitse kantaa kaksia laseja mukana, yhdet riittää. Se kyllä johtaa siihen, että kuljen vaikkapa ruokakaupassakin aurinkolasit silmillä. Se ei johdu siitä, että haluaisin piiloutua vaan, että en näe tarpeeksi hyvin ilman laseja. Nämä pyöreät aurinkolasit ovat niin ihanat taas, että huoh...


Neuletakin matsku 34% villaa, 34% mohairia, 27%polyamidia, 5% elastania

Kun sinulla on päälläsi näin pitkä neuletakki niin sinulla on kaksi vaihtoehtoa talvitakille:
- se on niin pitkä, että peittää neuletakin
- Se on tarpeeksi lyhyt, maksimissaa lantiolle, neuletakin taskuihin asti
Kaikki siitä välistä on yleensä ei, ei! Voit myös jättää sen työpaikallesi, niin se odottaa sinua siellä taas aamulla.




  • Aurinkolasit Prada 295,00 € Synsam Optiset Vaasa

  • Musta neule More&More € 65,95 koot 34-44
  • Tekonahkajerseyhousut Part Two € 99,95 koot 34-44
  • Valkoinen paitsikka Part Two € 94,95 koot 34-44 materiaali 100 % puuvilla
  • Villahuivi Part Two € 54,95 

  • Punainen tunikamekko In Wear € 89,95 koo XS-XL
  • Harmaa pitkä neuletakki In Wear € 199,95 koot XXS-L
  • Mustat nilkkurit Gabor € 145,00

Neulearvonta jatkuu eli kommentoi nimelläsi tai nimimerkilläsi suosikkineulettasi! Ilmoitamme neuleen voittajan blogissamme sunnuntaina 29.10.2017. Arpaonnea!

Syksyn ensimmäinen Uutiskirjeemme lähti eilen. Jos et sitä vielä saanut, tilaa se www.dopp.fi sivulta ja saat ensimmäisenä tietoa liikkeemme tapahtumista.

84 kommenttia :

  1. Nyt menee suosikin valinta vaikeaksi :-). Pitkä neuletakki on upea!

    VastaaPoista
  2. Todella tyylikäs neuletakkki ja hyvin monikäyttöinen juuri tuossa värissä! Terkuin Päivi T

    VastaaPoista
  3. Tuo neuletakki on ehdottomasti suosikkini
    t. Suvifv

    VastaaPoista
  4. Pitkä neuletakki,koko xs on paras.
    -AM-

    VastaaPoista
  5. Pitkä neuletakki aivan loistava!
    Terkuin Marianne 12199

    VastaaPoista
  6. Apua, nyt tuli vaikeus valita... mutta pitkä neuletakki on ehdottomasti suosikkini!
    Myös punainen neulemekko on ihana...mutta mikä Kata teillä ei olisi!

    VastaaPoista
  7. Punaisen ja harmaan yhdistelmä toimii... tuo pitkä neuletakki on must

    VastaaPoista
  8. Kaikki niin ihania. Pitkä neuletakki vie voiton. AilaJ

    VastaaPoista
  9. Idag blir det svårt! Som alltid så har ni så mycket snyggt att välja bland och det blir man sååå glad av! Den röda klänningen är pigg men den grå koftan vinner nog! Den kan man trivas i hela vintern! hälsar Eva-M

    VastaaPoista
  10. Upeita kaikki, mutta neuletakki on suosikkini:)
    -Anne

    VastaaPoista
  11. Kudoin juuri tuollaisen pitkän neuletakin hieman vaaleamman harmaana ja ajattelin juuri, että täytyypä tehdä jossain muussakin värisäs, koska on niin käytännöllinen :-), joten ääneni saa musta neule. Täytyypä tulla sovittamaan noita housuja, aivan ihanat!

    VastaaPoista
  12. Juuri aamulla totesin että musta hyvä neule puuttuu vaatekaapista joten ehdottomasti musta neule . Minna P-R

    VastaaPoista
  13. Aah, denna gråa långa kofta. Pure Love!/ Ninni

    VastaaPoista
  14. Tuo pitkä, harmaa neuletakki on kyllä ihku:) Ja sellainen kaapistani vielä puuttuukin. Tosi piristävä tämä teidän blokinne! Uusia odotellen! Aida66

    VastaaPoista
  15. Musta neule ehdottomasti, ja ihana tuo valkoinen paitsikka siellä alla :)
    Heleen

    VastaaPoista
  16. Haluaisin tuon ihanan pitkän harmaan neuletakin :)
    Heidi

    VastaaPoista
  17. Siinähän se nyt on! Minun pitkä neuletakkini :)
    Tätä on etsitty kissojen ja koirien kanssa!
    t. Marjo

    VastaaPoista
  18. Vilukissana täytyy sanoa että In Wearin pitkä harmaa neuletakki! :) T. Jemina W

    VastaaPoista
  19. Ehdottomasti pitkä harmaa neuletakki, pituus loistava.
    Takku

    VastaaPoista
  20. Pitkää neuletakkia ei ennestään olekaan vaatekaapissa, joten tällaiselle olisi tilaa.

    VastaaPoista
  21. Valkoinen fyrryhihainen neule.T.Sari P

    VastaaPoista
  22. Pitkää neuletakkia olen etsinyt hameiden ja mekkojen kanssa käytettäväksi. Se on siis suosikkini.

    -Katriina

    VastaaPoista
  23. Harmaa pitkä neuletakki on suosikkini. -Marja

    VastaaPoista
  24. Neulemekko/tunika olisi kiva voittaa!��

    VastaaPoista
  25. Punainen tunika/mekko on minun suosikkini -Maj-Len

    VastaaPoista
  26. Punainen Neulemekko / tunika olisi ihana. Sariann

    VastaaPoista
  27. Harmaa pitkä neuletakki olisi kiva voittaa!
    - Anne

    VastaaPoista
  28. Kaikki ovat upeita ,mutta kyllä tuon harmaan neuletakin tarvitsisin.Ansa

    VastaaPoista
  29. Pitkä neuletakki on kaunis. Olen aina pitänyt itseäni liian lyhyenä pitääkseni pitkää neuletakkia.
    satu.heinonen@kktavastia.fi

    VastaaPoista
  30. Ihana, ihana harmaa pitkä neuletakki!
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  31. Punainen tunikamekko toisi väriä syksyyn ja muuten niin tummaan vaatekaappiin - Johanna

    VastaaPoista
  32. Harmaa neuletakki on suosikkini! Ongelmana on juuri sopivan pituinen neuletakki hameiden ja mekkojen kanssa, nahkahousut löytyvät jo kaapista eli käyttöä takille olisi.

    VastaaPoista
  33. Musta neule sopisi mulle
    Arja Kotkasta

    VastaaPoista
  34. TuulaK: Musta neule työpäiviin!

    VastaaPoista
  35. Harmaa neuletakki - moneen menoon sopiva, tyylikäs
    - kp

    VastaaPoista
  36. Harmaa neuletakki olisi ihana. -Miira K

    VastaaPoista
  37. Pitkä neuletakki olisi monikäyttöinen ja niiin ihanan lämpöinen -Kirsi M

    VastaaPoista
  38. Pitkä neuletakki on suosikkini!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Tuollainen pitkä neuletakki kaapistani puuttuu vielä! -kati-

    VastaaPoista
  40. Talvelle tarvitsee paljon lämmintä,harmaa neuletakki on suosikkini.
    Sari U

    VastaaPoista
  41. Pitkä neuletakki on ihana! taru.kattilakoski@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Harmaa pitkä neuletakki on trendikäs ja varmasti ihanan lämmin. Se sopisi minulle, muutama kutistunut mekkokin löytyy kaapista ;). -Terhi

    VastaaPoista
  43. Näen jo itseni InWearin harmaassa upeassa neuletakissa (XL) - kyllä kelpaisi!

    VastaaPoista
  44. Punainen neuletunikamekko tuntui heti omalta. Ja joulukin lähestyy. Olisipa mukava olla tuossa puvussa. MARKETTA

    VastaaPoista
  45. Harmaa pitkä neuletakki reippaasti tyylikäs! t. Anna-Karoliina

    VastaaPoista
  46. Musta neule on monikäyttöinen. T. Irja




    VastaaPoista
  47. Musta neulepusero on yksinkertaisen kaunis.

    VastaaPoista
  48. Oi, tuo harmaa pitkä neuletakki = ) ihan mun näkönen
    t. Mari
    marijo@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Harmaa pitkä neuletakki on ihana!
    T. Anitra

    VastaaPoista
  50. Oih, harmaa pitkä neuletakki�� MK

    VastaaPoista
  51. Harmaa, pitkä neuletakki on ihana😊

    VastaaPoista
  52. Pitkä harmaa neuletakki on kiva ja monikäyttöinen.

    T: Kaisa L

    VastaaPoista
  53. Ehdottomasti harmaa pitkä neuletakki, niin kaunis ;)
    -Birgit-

    VastaaPoista
  54. Pitkä harmaa neuletakki on ihana 🤗!

    VastaaPoista
  55. Ehdottomasti pitkä harmaa neuletakki, aivan ihana:-)-Maria
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  56. InWearin harmaasta neuletakista tulisi taatusti turvavaatteeni. Harmaata siis halajan!
    Terveisin Turutar XL

    VastaaPoista
  57. Inwearin harmaa pitkä neuletakki on suosikkini t.eloveena

    VastaaPoista
  58. Harmaa neuletakki näyttää tosi mukavalta ja lämpimältä.

    VastaaPoista
  59. In Wearin pitkä neuletakki sopii vilukissalle.

    VastaaPoista
  60. Punainen tunikamekko. AkT60

    VastaaPoista
  61. Pitkä harmaa neuletakki on jo kaapissa, joten toiseksi paras on musta More&More neule.

    VastaaPoista
  62. Yes,pitkälle naiselle pitkä villatakki �� Monika M

    VastaaPoista
  63. Harmaa pitkä neuletakki on ihana!
    X RiMa

    VastaaPoista
  64. Pitkä neuletakki petrooli, tai harmaa pitkä neuletakki :)
    Arja N

    VastaaPoista
  65. Harmaa neuletakki.
    -Marita

    VastaaPoista
  66. Harmaa pitkä neuletakki In Wear

    VastaaPoista
  67. Tuollaista harmaata pitkää neuletakkia olen etsinyt ja siinä se nyt on! Niin kuin sanoit, aina sopiva. - Eija H

    VastaaPoista
  68. Punainen neulemekko ihana! Sannapauliina

    VastaaPoista
  69. Harmaa pitkä neuletakki on ihana :)

    -Tiina W

    VastaaPoista
  70. Pitkä neuletakki saisi vilukissan tyytyväiseksi, anopin ja miehenikin vielä tyytyväisemmäksi, koska harmaa väri sopisi hillitsemään minua.
    Itsekin värejä rakastavana aloin miettimään, että olisiko vihdoin aika kasvaa aikuiseksi ja hankkia vaatekaappiin tyylikäs pitkä neuletakki, johon voi kietoutua viileitten kelien iskiessä...
    Jaana
    jaana.m.k@hotmail.fi

    VastaaPoista
  71. Harmaa neuletakki on todella ihana. Haluaisin voittaa sen!
    Hiltsu
    Hillevi.paallysaho@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Inwearin pitkäneuletakki ihan huippu, voi pukea minkä kanssa tahansa T. Marja

    VastaaPoista
  73. Musta neule rokkaa❤️
    -Sinikka R.

    VastaaPoista
  74. Hei, Pitkä neuletakki on ollut pitkään etsinnässä, harmaa olisi aivan ihana! Terveisin, Laura

    VastaaPoista
  75. Harmaa superpitkä neuletakki paras! niemi.mirja@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Harmaa neuletakki koossa M :)

    VastaaPoista
  77. Harmaan neuletakki. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Den gråa ser härlig ut
    Nina Malmsten

    VastaaPoista
  79. Harmaa, pitkä neuletakki on juuri tähän syksyyn sopiva. Kiitos hyvin palvelevasta liikkeestäsi, blogistasi ja arvonnasta :)

    Hanneleh

    VastaaPoista
  80. Harmaa pitkä neuletakki on ihana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  81. Harmaa pitkä neuletakki :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...