Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

13.7.2017

Kävin Dermapen mikroneulaushoidossa osa 1/3



Olen kertonut jo aikaisemmin, kuinka olen kärsinyt kuivasta päänahasta koko kevään. Kuivuus ei ole ollut ainoastaan päänahassa vaan myös kasvoissa. Muistatteko, kun huhtikuun alussa tuli kunnon takatalvi? Siitä lähtien on ihoni ollut kuiva, se kerta kaikkiaan loukkaantui takatalvesta. Voin todeta, että olen kuivapäinen nainen, jonka tulisi asua Floridassa. Floridassa hiukset sekä kynnet rehottavat ja iho on kostea sekä raikkaan näköinen ja tuntuinen.

Toinen asia, joka minun tulee saada kuriin, ovat tulevat maksaläiskät. Ihoni on ollut aina pisamainen, sen olen perinyt isältäni. Pisamista olen teinivuosien jälkeen päässyt yli, mutta nämä tulevat maksaläiskät ovat järkyttäviä, niistä en pääse yli.

Tutkin netistä eri vaihtoehtoja yllämainituille ongelmille ja löysin sieltä Ihon Kevythoitoklinikan. Otin yhteyttä klinikan omistajaan, Hannamariin ja sovimme konsultaatioajan. Hannamari tutki ihoni ja ehdotti minulle kolmen kerran Dermapen mikroneulaushoitoa. Hoidon tarkoituksena on lisätä kollageenin muodostusta, vähentää ihon kirjavuutta eli minulla maksaläiskiä sekä imeyttää ihooni hyaloronihappoa, joka kosteuttaa ihoa.

Kuva 1: Menossa hoitoon
Kuva 3: Hoidosta tulleena



Hoidon kulku: Ensin Hannamari levitti kasvoille, kaulaan ja decolteelle puudutusvoiteen. Voide sai vaikuttaa hetken. Voiteen jälkeen käsiteltävät alueet pyyhittiin tarkasti desinfiointiaineella, jonka jälkeen hoito voi alkaa. Minä en pelkää kipua, mutta inhoan neuloja. Hieman jännitti, että tuntuuko hoito epämiellyttävältä, koska hoidossa tehdään neulalla pieniä reikiä ihoon. Se kuulostaa pahalta, mutta sitä se ei ole. Hoito aloitettiin otsasta ja edettiin decolteeseen. Hoito ei sattunut yhtään, tunsin että ihollani pyöriteltiin laitetta, mutta kipua se ei tuottanut. Hoidon aikana jo tunsin, kuin freeshi ihoni tulee olemaan tämän jälkeen.

Hoito tehdään tällaisella Dermapen-hoitolaitteella. Hannamari avasi uuden neulasetin, jonka hän asensi hoitolaitteeseen. Dermapen-laitteessa on 12 neulainen hoitopää, joka tekee ihoon 1300 mikroskooppisen pientä reikää sekunnissa. Hoidon yhteydessä ihon syvimpiin kerroksiin imeytetään vitamiineja sekä ihoa syväkosteuttavaa hyakuronihappoa. Ihossa käynnistyy valtava määrä biologisia ihon korjausprosesseja. Tällöin kollageenin muodostus lisääntyy ja ihon uudistuminen nopeutuu.

Hannamari kertoi, että tämä Dermapen-laitteella tehtävä hoito eroaa ihon neularullaushoidosta siten, että Dermapen tekee reikää ihoon kohtisuoraan, kun taas rullaushoito tekee ihoon repivää reikää, koska neulat menevät ja tulevat ihossa vinossa kulmassa. Suuri ero on myös tehossa, neularullauksella tulee 200-300 reikää sekunnissa kun taas Dermapen tekee reikiä 1300 samassa ajassa. Tällä on suora yhteys ihossa tapahtuvien biologisten korjausprosessien määrään, muodostuvan uudiskollageenin määrään sekä hoidon tehoon.

Hoito kesti noin 15-20 minuuttia, jonka jälkeen sain kasvoilleni rauhoittavan ja viilentävän naamion. Naamion aikana Hannamari kertoi kotihoidosta ja miten ihoni tulee luultavasti reagoimaan seuraavina päivinä hoitoon. Koko hoitoprosessi kesti noin tunnin.


Iho näyttää ja tuntuu siltä, että se on saanut aimo annoksen kosteutta

Olin sopinut Gabin kanssa lounastreffit hoidon jälkeen, mutta sillä varauksella, että joudun ne perumaan, jos näytän hoidon jälkeen ihan kamalalta. Olin myös sanonut liikkeessä, että olen vapaalla loppupäivän, mutta se oli ihan turhaa. Hannamari levitti kasvoilleni erikoismeikkivoiteen, joten mitään ongelmaa ei ollut liikkua ihmisten ilmoilla hoidon jälkeen. Kun tapasin Gabin, niin hän sanoi "Näytätpä freeshiltä, onpa hyvä meikkivoide". Julkaisun ylimmistä kuvista oikeanpuoleisen kuvan Gabi otti, kun olimme lounaalla. Koko hoitopäivän tuntui siltä, että olin saanut vartalooni uuden pään :)

Hannamari kertoi, että seuraavana muutamana päivänä, iho voi olla kuiva. Hän opasti laittamaan useasti päivässä kasvovoidetta hoidetuille alueille. Itse asiassa odotin ihoni olevan kuivempi kuin se olikaan, ainoastaan kulmakarvojen yläpuolella huomasin, että iho hieman hilseilee. Kasvojani myös kutitti joistain paikoista hoitopäivänä sekä seuraavana päivänä, mutta yritin olla raapimatta sitä. Painelin kutiavaa kohtaa kämmenselällä. Hoitopäivänä ei myöskään saanut mennä uimaan, saunaan eikä hikilenkille.

Kahdessa ylläolevassa kuvassa on hoidon jälkeinen aamu. Olen laittanut kaikki Hannimarilta saamani tuotteet kasvoille, 50 aurinkosuojan, sävyä antavan päivävoiteen sekä poskipunaa. Varsinkin nyt, hoidon jälkeen on tärkeätä, että suojaa ihon auringolta. Viikonloppuna kun olimme Vaasassa huvilalla ja veneajelulla, niin minulla oli hattu päässä. Mutta niin minulla tapaa olla muutenkin, koitan välttää aurinkoa, vaikka välillä se on vaikeata. Sanotaan näin, että se tulee muistaa jatkuvasti, varsinkin huvilalla, koska saatan istahtaa hetkeksi aurinkotuoliin unohtaen koko asian.




Nämä tuotteet sain kotihoitotuotteikseni. Tämä hoitopostaus tulee olemaan kolme osainen ja seuraavalla kerralla kerron Medik8 tuotteista, kun olen testannut niitä kuukauden ja viimeisessä osassa katsotaan hoitotulokset.

Hannamarilla on vastaanotot Helsingissä, Tampereella ja Porvoossa. Voit tiedustella hoidoista sekä tilata hänelle ajan numerosta 050-306 9160.
Ihon Kevythoitoklinikan palvelut löydät heidän kotisivuiltaan, joissa on tarkasti kerrottu eri hoidoista. Sieltä voit käydä lukemassa enemmän faktaa minulle tehtävästä hoidosta.
Löydät Ihon Kevythoitoklinikan myös facebookista.




4 kommenttia :

  1. Mielenkiintoinen postaus samoista ongelmista kärsivälle ja odotankin jännityksellä tunnetusti rehellistä mielipidettäsi lopputuloksesta. Ihailen kovasti upeaa hymyäsi ja valkoisia hampaitasi. Toivottavasti en ole liian tungetteleva, mutta käytätkö jotain tiettyä valkaisuainetta tai -tekniikkaa? Mielelläni kokeilisin samaa :). T. Marianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marianne ja kiitos viestistäsi:) Kyllä, minähän kerron rehellisesti mitä tykkäsin ja auttoivatko hoidot ongelmiin. Voi kiitos, käytän tavallista Pepsodentin hammastahnaa, välillä white-sarjaa. Sain valkaisumuotit hammaslääkäriltäni vajaat 20 vuotta sitten. Valkaisin ne silloin, sen jälkeen olen valkaissut niitä ehkä kolme kertaa. Viimeistä kertaa en edes muista, siitä on vuosia, kun olen niitä käyttänyt. Olen miettinyt, että voisin taas laittaa ne yöksi suuhun, hainkin uutta ainetta ehkä kolme vuotta sitten (on edelleen jääkaapissa), mutta muistan että muotit ovat epämiellyttävät, niin siksi se on jäänyt. Eli siinä minun hammastarina:) Hyvää kesää, Kata

      Poista
    2. Hannamarilla olen minäkin useamman kerran käynyt dermapen hoidoissa, sekä Jessner kuorinnoissa. On niin asiantunteva, ihana ammattilainen, ja erittäin tehokkaat hoidot. Suosittelen lämpimästi minäkin muita kokeilemaan kyseisiä hoitoja. Odottelen taas innoissani tulevaa aikaa elokuussa.

      Poista
    3. Heippa! Täytyypä googlata Jessner kuorinta. Kyllä, hän on todella ammaattilainen, siitä tykkään. Katsotaan mitä seuraava hoito tekee iholleni elokuussa. Kata

      Poista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...