Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

7.3.2017

Katse niskaan


Sunnuntain sää sai ihmiset liikkeelle. Edessämme oli pilkkijöitä, joita Valora vahti silmä tarkkana. Siitä tytöstä on kuoriutunut vahtikoira. Sillä on huipputarkka kuulo ja kuulonsa perusteella se ravaa pihaa ympäriinsä ja haukkuu vieraille äänille. Me emme tykkää turhasta haukkumisesta, mutta komennukset menevät kuuroille korville. Olimme luulleet, että mopsit eivät hauku vaan ne makaavat selällään ja laiskottelevat. Luulo ei ole ollut tiedon väärtti Valoran kanssa. Se on aktiivinen, leikkisä, varsinainen pomppukone ja ääntelevä mopsi, niin hyvässä kuin pahassa. Ihana ja persoonallinen, mutta varsin vaativa pakkaus. Mutta onhan se vielä vauva ja rauhoittuu varmasti aikuistuttuaan.




Puin neuleen alle pitsitopin. Itselläni ei ole virheetön iho vaan minulla on pisamia aika paljon, joten siksi pidän paidoista, joissa ei ole avonainen selkäosa. Tämä toppi pelastaakin niskan loistavasti. Sen lisäksi, että se on lämmin löysän neuleen alla, se on kaunis. Jos haluaa, voi niskarusetin sitoa löysälle, jolloin neule valahtaa toiselle olkapäälle. Sillon kaunista toppia näkyy vielä enemmän. Toppi on pidempi kuin neule, mutta se ei haittaa. Toppi saa näkyä neuleen alta ja jos haluaa, voi sen laittaa hieman edestä housujen sisälle.



Valkoinen neule on ihanan raikas talven mustien neuleiden jälkeen. Muutenhan neule on ihan selkeä ja yksinkertainen, mutta rusetti niskassa on se juttu. Neuleen kudos on neulottu sivuttain ja neuleessa on lepakkohihat. Sain neuleesta 80-luvun vibrat. Muistatteko paitoja, joissa oli v-kaula-aukko selän puolella ja hihat olivat juuri samanlaiset, lepakkomaiset.
Kun kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1986, niin pääsin töihin Vaasan Seppälään. Sieltä ostin sellaisen raitapaidan, vaaleansinivalkoisen, joka oli juuri tämän mallinen. Oi, se oli niin ihana!



Kävimme Gabin kanssa sisäänostamassa ensi syksyn pipot ja hatut. Yksi ensi syksyn hitti on tällaiset tekokarvahatut. Niitä oli erimallisia ja erivärisiä. Innostuimme ostamaan niitä valkoisina, mustina, beigeinä ja vihreinä. Siitä nämä hatut ovat kivoja, kun ne eivät litistä hiuksia samallalailla kun pipot.
Hatuissa on vuori eli ne eivät kutita otsaa ja karvahattu on kiva pukea päähän kun on bad hair day. Tällaista voisi pitää ensi talvena sisälläkin vai voisiko?


Valora miettii taas jäälle juoksemista, mutta kaikki menopaikat on siltä estetty

Karitalla, Helmikuun naisella oli nämä kuviohousut jalassa reilu viikko sitten. Nämä housut istuvat vyötäröltä hyvin, ne tulevat vyötärön kapeimpaan kohtaan ja reidessä on aavistuksen tilaa. Nämä ovat malliltaan suht´ reilua kokoa. Lahje ylettyy nilkkaan ja on kaunis korkkareiden kanssa, koska lahkeessa on pieni halkio, mutta tennaritkin sopivat housujen kanssa. Housuja löytyy kaksi kuosia eli mustavalkoinen ja yllä oleva nutriavalkoinen. Näihin kuviohousuihin voi yhdistää myös muutakin kuin valkoista, mustaa ja beigeä. Hailakka rosa on kaunis molempien housujen kanssa.




  • Toppi Ajlajk € 69,00 musta ja valkoinen 100 % viskoosi koot S-L 
  • Neulepaita € 75,00 valkoinen 100 % puuvilla koot S-L
  • Kuviohousut MAC € 109,95 koot 34-44 puuvilla 72 %, 23 % polyamidi ja 5 % stretch
  • Kaulakoru Syster P € 89,00
Kaikki tuotteet löytyvät sekä DOPP Vaasasta että DOPP Helsingistä. 

7 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Henna, niin meistäkin:) Hyvää kevättä, Kata

      Poista
  2. "Taas" pitää tulla liikkeeseen käymään, tuo pitsitoppi valkoisena <3

    VastaaPoista
  3. Tuntuu oudolta kirjoittaa näin kevään kynnyksellä, että "voi, tulisipa jo talvi!", mutta en malta odottaa noita karvahattuja. :-)

    Aurinkoista viikonloppua!

    t. Hannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hannele! En minäkään:) siis ne on niiiiiiiiiin ihania! Mutta nautitaan keväästä ja kesästä ensin:) Kata

      Poista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...