Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

24.1.2017

Askelilla on väliä


Ostin aktiivisuusrannekkeen. Olen miettinyt kauan sen hankkimista, koska minua kiinnostaa, paljonko minulla tulee askeleita työpäivässä, mutta yksi asia on estänyt sen hankkimisen. Arvaatko mikä? No se, kun ne ovat mielestäni niin rumia mustia möhkäleitä ranteessa. En ole halunnut vaihtaa kaunista kelloani, jonka sain mieheltäni kun valmistuin vuonna 1999 lentoemännäksi, mustaan isoon muovimöhkäleeseen. Googlasin ja löysin tämän Polarin Crystal aktiivisuusrannekkeen ja tämä näytti ainoalta aktiivisuusrannekkeelta, johon maltan kelloni välillä vaihtaa. Aktiivisuusranneketta suositellaan käytettäväksi vasemmassa ranteessa, jos on oikea kätinen ja minähän olen, joten kellon käyttäminen samanaikaisesti on mahdotonta. Aktiivisuusrannekkeen ulkonäöstä vielä sen verran, että kristallit ovat hopeassa laatassa kiinni, mieluiten olisin halunnut kultaisen laatan, mutta kaikkea ei voi saada, joten tyydyin tähän.



Se mitä haluan rannekkeella seurata, on päivittäiset askeleeni. Aluksi kun ranneke otetaan käyttöön, synkronisoidaan tietokoneella omat tiedot rannekkeeseen eli syntymäaika, paino, pituus ja millainen liikkuja olet. Valitsin liikkujasta keskitason eli olen aktiivinen liikkuja, koska käyn Valoran kanssa lenkillä ja kävelen liikkeessä päivittäin. Luin netistä, että 10 000 askelta olisi hyvä saada päivässä kasaan ja se onkin ollut päivittäinen tavoitteeni. Minulla on ollut nyt ranneke vajaan viikon ranteessani ja joka päivä on askeleita tullut noin 11-12 000. Tavallisena työpäivänä askelia on tullut noin 8000. Loput olen saanut kokoon Valoran kanssa ulkoillessa. Täytyy todeta, että kyllä siihen
10 000 täytyy askeleita ottaa, ei se tule ihan helposti kasaan. Jos minulla olisi istumatyö ja ajaisin työmatkat autolla, niin 10 000 askelta olisi kaukana tavoitteesta eli silloin koiralenkit pitenisivät huomattavasti. Olen iloinen, että minulla on "kävelytyö", koska saan kävelyn hyödyt huomaamatta. Katsoin netistä, että minun pituisen naisen 11 000 askelta vastaa noin 7,5 km matkaa. Rannekkeessa on myös aika, kalorit ja aktiivisuuteni. Näitä olen katsonut, mutta en niistä niin välitä. Sykkeen se mittaa ainoastaan, jos laittaa sykevyön.



Miten aktiivisuusranneke on vaikuttanut minuun? Se on vaikuttanut juuri niin, kuin ajattelinkin sen vaikuttavan eli se on koukuttanut minut. Ajattelin ennen rannekkeen hankkimista, että jaksanko sitä, että rupean seuraamaan askeliani ja sitten jos näyttää siltä, että niitä ei päivässä saakaan kasaan, niin olen pettynyt. Täytyy myöntää, että siihen se on nyt mennyt. Illalla kun tulen liikkeestä kotiin, lähden mielelläni Valoran kanssa lenkille hakemaan lisää askelia. Olen pukenut viimeiset päivät kunnolla vaatetta päälleni, jotta olen voinut tehdä pidempiä lenkkejä. Miehenikin kyseli yksi ilta kun käveltiin ja käveltiin, että minkälaisen lenkin sinä olet ajatellut tehdä? Kävellään nyt vaan, on niin ihanaa olla ulkona, vastasin. Siellä me liukasteltiin Valoran kanssa ja minä metsästin askelia.

" Aktiivisuusrannekkeen kanssa kilpailet itse itseäsi vastaan "




Tämä sinivalkoinen paitsikka on meidän uuden merkin PBO:n mallistosta. Philosophy Blues Original on tanskalainen tuotemerkki. Olen seurannut heidän mallistojaan jo muutaman vuoden ja kun Gabi ja Ivonne tulivat mukaan katsomaan mallistoja, vahvistui päätös PBO tulosta DOPPiin. Myös se, että PBO on yhden perheen omistama tuotemerkki eli siellä ymmärretään ja arvostetaan jälleenmyyjiä, auttoi merkin valinnassa liikkeeseemme. Mallisto oli erilainen kuin mikään meidän nykyinen tuotemerkki, mutta sopii valikoimiimme loistavasti. Tuotteet ovat laadukkaita, ajattomia, tyylikkäitä ja  monessa tuotteessa on jokin kiva yksityiskohta. Tässä pientä esimakua PBO:sta, lisää tuotteita on tulossa. Toivottavasti sinäkin pidät PBO:sta, jonka mallistot tulevat sekä Vaasan- että Helsingin liikkeisiimme.


  • Paitsikka PBO € 149,00 koot 34-42 Silkki 100 % (minulla on koko 34)



Gaborilta saapui jo ensimmäiset kevätkengät. Sieltä saapui mm. nämä tummansiniset mokkanahkaiset loaferit. Loafereissa on hyvä kumipohja ja ne ovat ihan huippukevyet! Sovitin kokoa 5 eli 38 ja se oli kooltaan juuri hyvä. Ainakaan pientä kokoa nämä loaferit eivät ole. Nämä loaferit voi pakata talvilomareissulle etelään mukaan.

" Askelilla on väliä ja siksi minä otan ne Gaboreilla "


  • Loaferit Gabor € 105,00 tummansiniset koot 4-7

6 kommenttia :

  1. Sama täällä: koukussa aktiivisuusrannekkeeseen :) Toinen jo menossa,ensimmäinen toimi vuoden.Seurailen muutakin kuin askelia ja odotusajalla ennenkuin sain uuden hajonneen tilalle tuli "vieroitusoireita":)Hyvä keksintö. Nätti paitsikka kuvissa, ehkäpä seuraavana hankintalistalla.Mukavaa työpäivää.-Hansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hansu ja kiitos viestistäsi! Tätähän on hauska seurata ja kilpailla itsensä kanssa:) ja kyllä se pistää ylös sohvalta, kun se tunnin päästä rupee vilkuuttamaan, että liiketttä nainen:) No, onneksi se ei pidä kuitenkaan mitään ääntä, jota ei saisi hiljaiseksi ennen kuin taas 1000 askelta olis näytöllä:) Mukavaa keskiviikkoa sinulle, Kata

      Poista
  2. Vähän aiheen vierestä, mutta olisiko sinulla vinkkejä farkkuihin, jotka parhaiten toimisivat nilkkureiden kanssa. Siis millainen lahje farkuissa pitäisi olla, että sen saisi nätisti käärittyä niin, että nilkkurit näkyvät? Hassu kysymys, mutta jostain syystä en ole löytänyt mieleisiä tummansinisiä farkkuja jossa lahje ei näyttäisi jotenkin hassulta näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Amilda ja kiitos viestistäsi! Kapeat skinnyt toimivat hyvin nilkkureiden kanssa. Älä ota lahkeista painetta, annat niiden olla vaan rypyllä siinä nilkan kohdalla ja siitä jatkuu nilkkuri. Minä vaan kiskaisen nilkkurit jalkaan, koskematta lahkeita sen enempää. Voit toki kääntää lahkeet noin 3 cm levyiselle käänteelle nilkkurisi suun kohdalle. Leveämmät lahkeet voit myös kääriä, kuten ehdotin tai laittaa nilkkurit puoli huolimattomasti jalkaasi niin, että lahkeet jäävät takaa hieman nilkkurin sisälle ja nousevat ryppyyn edestä nilkkurin päälle. Osasinkohan selittää? toivottavasti ymmärsit. Minä en asettele lahkeita, ne jäävät kuinka jäävät. Sovittele farkkuja, varmasti löydät omasi! Hyvää tammikuuta, Kata

      Poista
  3. Noi loaferit olis keveinä kenkinä varmaan hyvät toukokuiselle Nykin reissulle kävelyyn. Mahtaako löytyä mustina tai beigenä? Kyselee Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Päivi! Olisivat kyllä. Näitä on meillä ainoastaan tummansinisinä, mutta toisia malleja löytyy beigenä ja lisää kenkiä tulee jatkuvasti. Oi, ihana NYC!
      Kata

      Poista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...