Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

25.12.2016

Joulukuun nainen: 79-vuotias Marketta



Joulukuun naisena on Marketta. Marketta on 79-vuotias ja hän on minun äitini. Marketta on ollut poissa aktiivisesta työelämästä jo reilut 20-vuotta eli siitä lähtien kun isäni nukkui pois. Äiti ja isä tapasivat nuorena, alle 20-vuotiaina. Ensin syntyi siskoni 50-luvun loppupuolella, samoin veljeni. Minä synnyin noin 10-vuotta heidän jälkeensä. Vanhempani olivat autoliikkeen yrittäjiä ja möivät yrityksensä 90-luvun alkupuolella.

Marketan hiukset on kammannut Seija Koivisto

Marketta on aina ollut tarkka ulkonäöstään. Hän meikkaa joka päivä ja käy säännöllisesti kampaajalla ottamassa hiuksiinsa raitoja, vaikka hiukset ovatkin luonnostaan harmaat. Hän lakkaa kyntensä vähintään kerran viikossa ja käy myös kosmetologilla sekä jalkahoidossa säännöllisesti. Häneltä olen oppinut, että hiukset tupeerataan joka aamu ja joka ilta pestään meikit pois kasvoilta, vaikka kuinka väsyttäisi. Samoin myös sen, että samalla kun rasvataan kasvot, rasvataan myös kaula ja decolte. Samat opit olen vienyt myös eteenpäin Gabille.


Naiset kolmessa polvessa ja lisäksi meidän ihana Valora :)

Marketta on aktiivinen nainen. Hän mm. laulaa kirkkokuorossa, kuuluu Nuorten Naisten Kristilliseen Yhdistykseen, Naisvoimistelijoiden kiltaan ja moniin muihin yhdistyksiin. Marketta myös matkustelee jonkin verran yhdistyksien puitteissa ja ystävien kanssa. Marketalla on paljon ystäviä, he mm. tapaavat kahvilla ja lounastavat yhdessä. Marketan lähipiiriin, Gabin lisäksi kuuluu myös useita lastenlapsityttöjä, jotka käyvät hänen luonaan ja he käyvät lounaalla päivisin, ihan jopa viikottain. Kuten edellisetkin Kuukauden naiset, olen pukenut heidät elämäntilanteisiinsa sopiviksi eli myös Marketalle valitsin kolme teemaa

  1. Arkiasu, jota hän voi käyttää harrastuksissaan
  2. Puolijuhlava-asu, jonkä hän pukee päällensä kun menee tapaamaan ystäviään
  3. Juhla-asu hänen 80-vuotis syntymäpäiville alkuvuodesta


Arkiasuksi valitsin Marketalle valkoisen kauluspaidan, koska hänelle sopii puhtaan valkoinen väri. Kaulus on paidassa hyvä, se on pukeva ja kaulukset antavat olemukseen ryhtiä. Tummansiniset villakangashousut korkealla vyötäröllä ja tummansininen isohko neuletakki tuo asuun nuorekkuutta. Tilasin liikkeeseemme lilan värisiä silkkihuiveja, koska Marketan uudet silmälasit ovat lilat. Viikkasin ison neliskanttisen huivin pitkäksi pötköksi ja tein siitä rusetin, jonka sidoin Marketan kaulaan. Marketta halusi pitää omat kengät ja mustat matalat balleriinat sopivatkin kaikkiin Marketan asuihin.
  • Valkoinen Milano paitsikka € 55,30 (€ 79,00)
  • Neuletakki In Wear € 149,95
  • villakangashousut MAC € 69,95 (€ 99,95)
  • Silkkihuivi € 59,00


Muistan, että Marketta käytti aina ennen hameita, mutta on nyt viimeiset kymmenen vuotta kulkenut mustissa housuissa talvella ja vaaleissa kesäisin. Nyt halusin pukea hänelle hameen. Kaikki Marketan vaatteet ovat kokoa 44 ja hän on noin 167 cm pitkä. Hänen lempivärejään ovat mustan lisäksi valkoinen ja beige. Roosastakin hän pitää, mutta ei pukisi päälleen vihreää.



Kullanvärinen satiinipaita sopii hänelle loistavasti ja paidan kaulus on pukeva. Kun kyseessä on hieman iäkkäämpi nainen, on tärkeää, että kaulaan saadaan jotain pukevaa. Liian avonaista en haluaisi Marketan ikäiselle pukea ja siksi suosinkin huiveja ja koruja kaulaan.
Hame on Marketan lempikuosia eli se on ruskeanbeigeä leopardikuosi. Marketalla on samankuosinen kevyt takki, joka kuuluu hänen lempitakkeihin. Hame oli Marketan mieleen hieman lyhyt, mutta pelastimme sen pituuden mustilla paksuilla sukkahousuilla.



Musta pitkä neuletakki tuo asuun loppusilauksen ja se on trendikäs, kun sen pituus ylettyy pidemmäksi kuin hame. Neuletakin vyön sidoin taakse rusetille ja neuletakki on kiva, kun siinä on taskut.

  • Satiinipaita In Wear € 48,95 (€ 69,95)
  • Leopardikuosinen hame In Wear € 69,95 (€ 99,95)
  • Pitkä neuletakki More&More € 69,95 (99,95)


Ensi vuosi on naissukulaistemme juhlavuosi. Marketta täyttää 80 vuotta, siskoni täyttää 60 vuotta, minä täytän 50 vuotta, molemmat sukulaiskummityttöni täyttävät 30 vuotta ja Gabi täyttää 25 vuotta.  Eli tasavuosijuhlia koko vuosi täynnä. Aloitamme juhlat kuitenkin Marketasta jo tammikuussa.



Tämä mekko on juuri Marketan mallinen. Se mukailee kauniisti vartaloa, olematta kuitenkaan makkarankuori. Helmet kaulassa ja valkoinen turkiskeeppi harteilla tuo asuun juhlavuutta ja pehmoisuutta sekä valoa kasvoille. Mekossa on hyvät hihat, samoin mekon pituus on loistava, se ylettyy juuri polven alle. Tämä asu on loistava valinta Marketalle hänen syntymäpäivänsä juhla-asuksi.



Minusta Marketta on hyvä esimerkki siitä, kuinka iäkkäämpikin nainen voi pukeutua ajanmukaisesti. Hän on myös hyvä esimerkki siitä, että hyvänä säilyy sekä ruumis että mieli, kun huolehtii itsestään. Onneksi sain houkuteltua Marketan Kuukauden naiseksi, sillä hän oli ihan loistava kameran edessä ja onnistuimme asukokonaisuuksien valinnassa ihan nappiin. Ja mikä kivointa, Marketta oli tyytyväinen asuihin sekä kuvaus iltapäiväämme. Kiitos Marketalle!

  • Mekko Elton € 104,30 (€ 149,00)
  • Valkoinen turkiskeeppi € 79,00


8 kommenttia :

  1. Kiva postaus.Ihanaa että äitisi on noin hyväkuntoinen ja nuorekas.Odotan innolla lupailemiasi tupeerausvinkkejä.Rentouttavaa lomaa.-Hansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hansu ja kiitos kommentistasi! Kuva kun pidit postauksesta, äiti on kyllä nuorekas "meidän mumma":) kyllä tulee vinkit:) hyvää joulun jatkoa, Kata

      Poista
  2. Kiitos onnistuneesta ja ihanasta postauksesta,olipa sitä kiva lukea. Aina näistä saa mukavasti ideoita. Minusta on hyvä,että henkilöt ovat eri-ikäisiä,kokoisia ja tyylisiä. Rva Marketta oli kyllä erittäin luonteva ja hyvä malli. Muutenkin tekstejäsi on helppo lukea,kirjoitat sujuvasti ,hauskasti ja selkeästi. Ihmettelen energiaasi. Oikein hyvää joulunaikaa ja positiivista vuotta 2017. Tv Marjaterttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjaterttu ja kiitos ihanasta kommentistasi! Minustakin on kiva, kun blogissa näkyy kaikenikäisiä ja -kokoisia naisia. Tiedän kirjoittavani maanläheisesti, kuten jotkut sanovat, kuuluu tyyliini pitää asiat selkeinä:) ja olen iloinen, kun pidät tyylistäni. Kyllä täällä energiaa piisaa! Hyvää joulun jatkoa, Kata

      Poista
  3. Todella kaunis juhla-asu. Ihanaa todeta että ikähän on vain numeroita ja aina voi pukeutua kauniisti ja tyylikkäästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos viestistäsi! Kyllä, se on juuri kuten sanot:) Hyvää loppuvuotta sinulle, Kata

      Poista
  4. Ihanaa kun otat iäkkäämpiä malleja. Nykynaiset pyrkivät hoitamaan itseään ja olemaan "ajassa kiinni". Olen itse 75-vuotias ja minua ilahdutti kovasti nämä äitisi kuvat ja se, että innokkaasti pyrkii olemaan kaikessa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos viestistäsi! Haluan huomioida kaiken ikäisiä naisia:) ja tuoda esille sitä, että vaikka onkin eläkkeellä, niin se ei tarkoita sitä, että ei "tarvitse" enään välittää siitä mitä pukee päällensä jne. Kun huolehtii itsestään, pukeutuu kauniisti, laittaa hiukset ja kevyen meikin, niin pysyy ihan varmasti pirteämpänä! Hyvää kevättä sinulle, Kata

      Poista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...