Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

1.9.2016

Ikkunashoppailua


Harrastatko ikkunaostoksilla käyntiä? Moni sitä harrastaa, pukee lenkkivaatteet päälle ja lähtee joko koiran kanssa tai ilman, iltaisin tai viikonloppuisin, katsomaan näyteikkunoita. Kuulen usein kommentteja, että olin iltakävelyllä ja näin ikkunassa jotain mielenkiintoista ja tulin nyt käymään. Tai istutaan autossa ja odotetaan vihreiden valojen vaihtumista ja katsellaan samalla näyteikkunoita, meidän näyteikkunoiden kohdallahan on liikennevalot. Onneksi kaikki liikkeet eivät sijaitse kauppakeskuksissa, jotta kadunvarsillakin on mielenkiintoista katseltavaa. Me olemme aktiivisia vaihtamaan näyteikkunoita, jotta siellä olisi aina jotain mielenkiintoista ja uutta katseltavaa. Kävin somistajakoulun kun nuorimmaisemme syntyi, koska tiesin että aion perustaa joku päivä vaateliikkeen ja tästä opista tulisi olemaan hyötyä ja onhan siitä ollutkin.


Tämän ikkunan "punainen lanka" on tämä pikkukukkanen kuosi. Olen yhdistänyt kuosin kahdella eri värimaailmalla. Nappasin mekosta vaaleanharmaan, luonnonvalkoisen ja viinin värin, joita yhdistelin mekon ympärille, kahdelle nukelle.

Nukkejen nilkkurit ovat rekvisiittaa

  • Oui neulemekko/tunika € 119,95 36-42
  • More&More kukkamekko € 129,95 34-42
  • Part Two luonnonvalkoinen neule € 99,95 merinovilla xs-xl
  • Part Two kevytvanutakki € 119,95 koot 34-44
  • MAC housut € 99,95 koot 34-42



Mekon kuosista on tehty myös hame. Hameeseen yhdistin siniharmaan sävyjä sekä pehmoista beigeä.
Näin näkee mitkä sävyt sopivat kukkakuosin kanssa yhteen ja voi valita itselle sopivat sävyt. Joko kylmää vaaleanharmaata tai lämpöisempää beigeä.


  • Andiata kietaisupaita € 129,00 xs-l
  • More&More hame € 85,95 34-42
  • Part Two kevytuntuvatakki € 129,95 34-44
  • Milano paita € 79,00 koot 34-44
  • Delicatelove neuletakki € 129,00 koot s,m,l
  • Bessie housut € 99,00 koot 27"-33"


Pääikkunassa eli sisäänkäyntien vieressä on kaksi daamia. Pidän näistä nukeista, kun heillä on hiukset. Välillä leikimme kampaajaa ja teemme niille kampauksia. Nämä nuket on puettu punamustiksi. Kummallakin on nahkaa alaosana eli toisella nukella on nahkahame ja toisella nahkalegginsit, jotka ovat edestä tekonahkaa ja takaa paksua jerseystretchiä. Nahkahame löytyy edellisestä postauksesta ja tekonahkalegginsit tästä postauksesta.


Neuleliivejä ei olekaan nähty hetkeen aikaan. Liivi on aika kiva, kun se ei ole yhtä kuuma kuin neuletakki eli kädet saavat olla ilmavammin ja kevyemmin kuin neuletakissa. Tämä paitsikka on samanmallinen kuin edellisen postauksen pihlajanmarjanvärinen paitsikka.

  • More&More liivi € 55,95
  • More&More paitsikka € 45,95 koot 34-42
  • Part Two tekonahkalegginsit € 99,95
  • In Wear musta nahkalaukku € 129,95
  • More&More kietaisuneule € 65,95
  • More&More nahkahame € 179,95

Gaborin lakerisolkiavokkaat € 130,00 sopivat kukkakuosin kanssa erinomaisesti, nahkalaukku In Wear € 129,95

Neuleessa on kivat napit hihansuissa, pitkä helminauha € 29,00 
Valora 13 viikkoa

Valora kerää huomiota kun se istuu näyteikkunalla, kun touhuan liikkeessä. Tapaan ottaa sen mukaani, kun menen liikkeeseen aamuisin, iltaisin tai sunnuntaisin. Onhan Valora ollut siellä liikkeen aukioloaikanakin, mutta se saa yleensä "pentuhepulit" siellä eli juoksee päättömänä ympäri liikettä ja sotkeutuu asiakkaiden jalkoihin:)

12 kommenttia :

  1. Hei! Olipas kiva postaus - näyteikkuna postauksia kannattaa laittaa jatkossakin :) Delicatelove neuletakki näytti tosi ihanalta onko siinä normaali koko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Olipa kiva kuulla, että postaus oli mieleinen. Kyllä, teen näit jatkossakin:) Delicateloven paksuhko pörrötakki on reilua kokoa. Mukavaa tiistaita, Kata

      Poista
  2. Samaa mieltä edellisen kanssa. Päivä alkoi kivasti jutun lukemisen myötä. Pitää ilmeisesti lähteä Vaasaan, kun sopiva aika löytyy. Ideat hyviä. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos viestistäsi:) no, onpas kivaa kun sinäkin pidit tästä! Tule ihmeessä käymään, jos ei muuten niin kesälomareissulle voi tulla Vaasaan. Näin teki yllätyävän moni lukija viime kesänä, olin niin häkeltynyt ja iloinen, kuinka moni nainen sanoi tulleensa Vaasaan meidän liikkeen takia! Mukavaa päivää sinulle, Kata

      Poista
  3. Hei! Löytyykö More&More kietaisuneuletta muun värisenä ja miten koot menevät? Terkuin Arja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arja ja kiitos viestistä:) Löytyy myös mustana ja koot menevät 34 ylöspäin. Kietaisuneule on tulossa mustana blogiin tässä lähipäivinä. Mukavaa loppuviikkoa, Kata

      Poista
  4. Kyllä näitä ikkunoita katselee mielellään ja on helppo miettiä mikä sopisi itselle. Tässäkin muutama juttu, joka sopisi itselleni loistavasti.
    Toki vaatekaappini uusiminen ei pelkän ikkunaostosten avulla onnistuisi. Kyllä kaunis kiitos kuuluu ammattilaiselle, joka neuvoo ja opastaa ja uskaltaa kertoa mikä sopii ja mikä ei. Kiitos Kata!

    Terveisin Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit viestistäsi ja ihanasta palautteestasi. Arvostan rehellisyyttä myös vaateasioissa, uskallan ja me kaikki uskallamme liikkeessämme kertoa mielipiteemme, on se sitten hyvä tai ei niin hyvä. Jos asu ei ole hyvä, niin etsitään uusi, joka on hyvä eli ei tyydytä keskinkertaiseen. Saamme positiivista palautetta, että meihin voi tässä asiassa luottaa eli kuten sinäkin teet:) ja siitä olemme kaikki työntekijät ylpeitä ja onnellisia. Aurinkoista viikonloppua, Kata

      Poista
  5. Hej! Oj, så mycket snyggt ni har fått in..! Jag undrar bara om den blå skjortan från Milano finns i fler färger?
    gott veckoslut till er alla
    hälsar
    Eva-Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hej Eva-Maria! Tack, det har vi:) Milano skjortan finns också i vitt. Välkommen och prova! Trevligt veckoslut, Kata

      Poista
  6. Hei, hyvä postaus! Näitä saa tulla lisää. Näistä löytää itselleen vinkkejä ja varmasti tuovat myös asiakkaita, kun voi ikkunashoppailulla alkaa makustelemaan, minkä ihanista ajattoista malleista haluaisi. Parhaita kauppoja ovatkin juuri nämä, joissa vielä somistetut ikkunat. Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tii! Kiva kun pidit postauksesta ja kiitos kun laitoit meille viestin! Tehdään näitä lisää, kun näistä tykätään:) Kyllä, somistetut ja ajantasalla olevat ikkunat on meille sydänasia:) Aurinkoista viikonloppua sinullekin, Kata

      Poista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...