Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

16.8.2016

Keskiajanvisiitti Visbyssä


Prinsessaleikit kävivät toteen, kun sain leikkiä linnanneitoa viime viikonloppuna Visbyn Keskiaikaviikolla.


Teimme pikareissun, kuten meillä on yleensä tapanakin, Visbyyhyn. Teemana oli Keskiaika ja jos vain on mahdollista, niin kuinka mukavaa onkaan saada pukeutua teeman mukaan. Meitä oli reissussa kolme pariskuntaa ja tilasin meille naisille samanlaiset linnanneitoasut, mutta eriväriset eli sinisen, vihreän ja punaisen. Alusmekko on kuin kummitusmekko, valtavan kokoinen paituli. Sieluni silmissä näen, kuinka linnanneidot ovat hiipineet öisin kivisillä käytävillä, yömyssy päässään ja kynttelikkö kädessään. Meidän vanhaan huvilaan, tämä linnanneito asu ja yöllä valkoinen kaapu päällä hiipiminen sopisi kuin nenä päähän, mutta jos sen tekisin, en sen jälkeen enään huvilassa uskaltaisi yöpyä, pelkäisin itseäni! Vieraat usein kyselevät, onko huvilassamme haamuja, mutta en usko. Itse en ole koskaan niitä nähnyt eikä ole kukaan muukaan, mutta jos niitä on, ovat ne hyväntahtoisia, koska tunnelma siellä on hyvin rauhallinen.





Sulho tuijotti koko soiton ajan neitoa tiiviisti silmiin

Kiertelimme keskiajan markkinoilla, kapeilla kujilla, linnan raunioissa ja paljon oli erilaista ohjelmaa sekä kojuja, joista ostaa vanhan ajan tavaroita. Tämä Keskiaikaviikko on jo yli 30 vuotta vanha traditio Visbyssä ja se on joka vuosi sama viikko eli viikko 32. Ihmiset pukeutuvat teeman mukaan, pieniä lapsia ja vauvojakin näkyi pukeutuneena ja vierailijoita saapuu viikolle useista eri maista, yhteensä viikossa keskiaikaviikoilla vieraille noin 40 000 kävijää.


Kampaukseni on tehnyt Amanda, Salon Adelaidesta. Koska lähdimme reissuun jo aikaisin perjantaina, niin kävin kampaajalla jo torstaina. Laitoimme letin oikealla puolelle, koska nukun yleensäkin vasemmalla kyljelläni. Yhdestä asiasta, mistä olen tähän ikään asti säästynyt, ovat silmäpussit. Nyt sain karun herätyksen perjantaiaamuna, koska vasemman silmän alla oli ihan huikean iso silmäpussi. Olin koko yön nukkunut vain vasemmalla kyljelläni ja kerännyt nesteet nähtävästi vasemman silmäni alle. Onneksi pakkasessa oli kylmäpussi, joka antoi ensihädän silmäpussille. Koitin yöllä nukkua selälläni sekä oikealla kyljelläni, mutta hiuslisäkkeet ja letti painoi päätäni niin, ettei siitä mitään tullut. Kampaus oli aamulla vielä ihan kunnossa, hieman lisäsin siihen hiuslakkaa ja silottelin sivuhiuksia.


Strand hotellin terassibaarista on kaunis näköala kattojen yli merelle. Kuvassa ovat tämän vuoden pormestarit ja linnanneito. Nämä ihanat lampaankarvatossut ostin keskiajan markkinoilta itselleni ja tyttärelleni. Mutta en voi niitä vielä käyttää, koska kun laitoin ne kotona jalkaani, niin Valora hyökkäsi karvojen kimppuun sekunnissa. Muutama kuukausi on odotettava, jotta pahin puruinto laantuu.

Viikon aikana on jopa 500 tapahtumaa

Yövyimme Clarion hotellissa, mutta jos homma otetaan tosissaan, niin silloin pystytetään vanhanajan teltta ja yövytään siellä. Sen verran mukavuuden haluinen olen, että jatkossakin taidan hotellin lakanoihin kömpiä. Nuorena tyttönä partioleireillä on tullut nukuttua ohuella makuualustalla teltassa ihan tarpeeksi.


Jokaisella linnanneidollahan on oltava ritari ja tässä on minun ritarini. Kypärä ja miekka on torilta ostettu ja uskomatonta, paljonko ne painoivat. Niskalihakset ovat ritareilla olleet kunnossa, hauiksesta puhumattakaan. Kypärä päässä ei ennenaikoihin pahemmin puhuttu, pussattu eikä syöty.

4 kommenttia :

  1. Onko sinulla kansallispuku? Jos on niin mikä? Käytätkö sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos viestistäsi. Ei ole kansallispuku, olen tilannnut puvun naamiaisasuliikkeestä. Mukavaa tiistaita, Kata

      Poista
  2. Hei,
    Saako tiedustella minkä merkkiset (ja malli) peililasit sinulla on?
    Kauniit ja tyylikkään! Ray-Banin Aviatoreita selvästi 'ryhdikkäämmät'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Käytän yleensä Chanelin aurinkolaseja. Voi, malleissa olen niin huono etten tiedä...ostan yleensä lasini Vaasan Synsam optikkoliikkeestä. Mutta jos haluat tietää mallin nimen, niin voit soitaa Eijalle Vaasan Synsamiin ja kysy mitkä lasit minulla on, hän kertoo mallin. Mukavaa loppuviikkoa, Kata

      Poista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...