Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

10.4.2016

Mekkoviikko nro 7. Hattaramekot ja loppuarvonta











Kaulassani on musta ja valkoinen pitkä helminauha, joka menee kolme kertaa kaulan ympäri € 29,00 kpl

Minulta kysytään aina välillä pukeutumiskoodia, jos kutsukortissa lukee tumma puku. Pukeutumiskoodi menee kutsukortissa aina miehen pukeutumisen mukaan. Yleensä ensimmäinen naisen kysymys on, pitääkö mekon olla pitkä? Ei, sen ei tarvitse olla pitkä eikä saakaan olla täyspitkä. Täyspitkään nainen pukeutuu, kun kutsukortissa lukee frakki.
Ensimmäisenä haluan tietää minkälainen juhla on kyseessä, onko se tilaisuus päivällä vai klo. 18.00 jälkeen ja missä tilaisuus pidetään. Nämä ovat perusasiat, jotka vaikuttavat naisen pukeutumiseen.
En lähde luettelemaan kaikkia asuja ja eri juhlatilaisuuksia, vaan kerron asian pääpiirteittäin.
Nainen saa pukeutua tyylikkääseen housupukuun tai mekkoon. Mekon helman mitta tulee olla vähintään polveen, mieluiten alle ja maksimimitta saa olla jalkapöydän päälle. Eli kaikki siinä välillä käy. Kiinnittäisin huomiota mekon materiaaliin, että se on tarpeeksi juhlava, samoin sukkahousut ja kengät ovat tärkeässä asemassa. Kärsivarsille joko huivi, turkiskeeppi tai jakku, mikäli mekko on hihaton. Sievät korut ja pieni clutchi käteen. Nämä hattaramekot voisin pukea tumman puvun kaverina iloiseen juhlaan, roosan päivällä ja mustan illalla. Ja tumma puku koodi ei tarkoita sitä, että naisen tulisi pukeutua mustaan, mutta musta on varma valinta, ainakin iltatilaisuuteen.

Smart casual pukukoodi postauksen voit lukea täältä. Siellä on yksi hyvä neuvo: Älä alipukeudu!


Postauksen tuotteet

  • More&More mekko 149,95 koot 34-42 (minulla on koko 36)
  • More&More jakku € 129,95 koot 34-42 (minulla on koko 36)
  • Gabor korkkarit € 79,90 (beigejä korkkareita saapui lisää)
  • Wolford Luxe 9 den sukkahousut väri sand € 22,00



Kiitos kaikille runsaista kommenteista ja positiivisesta palautteesta koskien mekkoviikkoa. Mekkoja on taas saapunut lisää liikkeeseemme ja lisää postauksia on tulossa, elämmehän kevään juhla-aikaa. Olen luvannut housutytöille housuasupostauksia eli niitäkin on tulossa.
Mielelläni kuulisin mikä mekko oli suosikkinne? ja ihan pieni perustelu, miksi. (muistakaa ottaa hattaramekko mukaan mietintään).
Vastanneiden kesken arvomme kaulassani olevan kolminkertaisen helmikaulanauhan, jonka pituus on 140 cm. Helmikaulanauha esiintyy mekkopostauksien mekkojen kanssa. Muistathan laittaa kommenttiin nimesi/nimimerkkisi ja arvonta päättyy ke 13.4. klo. 21.00. Ilmoitan voittajan seuraavassa postauksessa.
Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!


100 kommenttia :

  1. Hapsumekko ehottomasti;) Siinä kaikki kohdillaan.
    t. Lyyti

    VastaaPoista
  2. Kyllä mekoista upein oli ehdottomasti eka, eli hapsumekko. On katseen kääntäjä ehdottomasti. Vaatii tosin kantajaltaan paljon.

    Laila

    VastaaPoista
  3. In Wear mekoista mieluisin koska siinä hyvänpituiset hihat peittävät allit ja sininen väri.Aila

    VastaaPoista
  4. Hattaramekko ehdottomasti on suosikkini.
    p.helmet.l@gmail.com
    -päivi-

    VastaaPoista
  5. Tuo pinkki pionimekko on näiden kaikkien kauniitten mekkojen joukosta lempparini koska siinä on kaunis leikkaus ja väri. Se on ihanan raikas ja pirteä.

    -Anu-

    VastaaPoista
  6. Kaunein mekko on mielestäni roosa mustalla kuvioinnilla. Musta tuo herkkään pohjaväriin kivasti särmää.

    Tiina

    VastaaPoista
  7. Vaaleanpunainen ns.hattaramekko olisi oikein sopiva vaikka kesähäihin

    t:Late

    VastaaPoista
  8. Tajunnan räjäyttävä setti numero 1 - voiko enää hurmaavampaa asua 20- luvun henkeen löytyä kesähäihin- vain gramofoni, shampanja ja avoauto puuttuvat, HeidiS, heidinluukku@netti.fi

    VastaaPoista
  9. Kaikki mekot ihania mutta ehdoton suosikkini on pinkki kukkamekko sillä siitä huokuu ilo, aurinko, onnellisuus ja ennen kaikkea kesä. Päätin jo hankkia mekon itselleni sillä värisävy on juuri oikea minulle. T. Eloveena

    VastaaPoista
  10. Postauksen 1 mekko ehdottomasti koska se on niin ihana. Mipera

    VastaaPoista
  11. Tykkään roosasta ruusumekosta, koska se vaikuttaa kuvien perusteella tyylikkäältä ja monikäyttöiseltä. Toimisi varmaan eri tavoin asustamalla sekä siistinä työvaatteena että kesän juhlissa. /Katri

    VastaaPoista
  12. Pidän auringonlukkamekosta. Siinä on aivan ihana poimulaskos ja pirteä kuviointi. Malli imartelee hoikkaa vartaloa.

    VastaaPoista
  13. In Wear mekko mielunen, sähkösinistä ja allit peittävät hihat.Aila

    VastaaPoista
  14. Pinkki pionimekko on pirteä ja kaunis, sopisi ylppäreihin tai vappujuhliin eli juhlallinen sekä hienoihin juhliin että ei niin prameisiin :) olisi kiva päästä sovittelemaan muitakin mekkoja ja tykkäsin myös mustasta hattaramekosta. Laura, sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
  15. Hattaramekko on suosikkini, koska se on naisellinen, istuva leikkaukseltaan ja juhlava. Andiatan takki on myös todella kaunis.
    - Merja -

    VastaaPoista
  16. Hapsumekkoon ihastuin, varmaankin koska olen pitkään harkinnut hankkivani tuollaisen ja tykkään vaaleista mekoista.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Roosa kukkamekko on suosikkini.
    haapasaloa@live.fi

    VastaaPoista
  18. Roosa mekko ehdottomasti suosikkini. Monta muutakin hyvää mutta roosan kohdalla kaikki oli oikein. Kukkia, toki mutta ei liian selkeitä jotta hyppäisi silmille. Hihan ja helman mitta täydellinen. Asusteita muuttamalla tässä mekko koko kesäksi, niin töihin vapaalle ja juhliin.
    Yhdellä sanalla; Ihana :)
    Kiitos tästä mekkoviikosta. Housuviikkoa odotellen terveisin MaaritS

    VastaaPoista
  19. Empä olisi uskonut näin sanovani koskaan mutta roosa ruusumekko. :) Ruusut ja v.pun/roosa ovat olleet minulle vaatteissa aina ei-ei. Mustan nahkatakin kanssa tosi kivan näköinen setti. - Satu S.

    VastaaPoista
  20. Pidän vihreästä kukkamekosta, sopiva pituus, leikkaus ja vihreä on lempivärini
    Terv. Elina

    VastaaPoista
  21. Part Two:n valkoinen hapsumekko; persoonallinen, upea mekko juhlaan.
    -Marja Elisa

    VastaaPoista
  22. Vihreä kukkamekko on suosikkini, pituus juuri sopiva, leikkaus hyvä ja vihreä lempivärini

    VastaaPoista
  23. Hattaramekko on ihana. Tosin kauniita ovat kyllä muutkin!

    VastaaPoista
  24. Oi voi, onpa vaikea valita -pitää käydä sovittamassa ainakin sinistä mekkoa, pionia sekä hattaraa :) Kiitokset ihanasta viikosta ja blogista!

    -Taina

    VastaaPoista
  25. Näistä ihanista mekoista on vaikea valita suosikkiani. Valitsen kuitenkin tuon pinkin mekon, koska väri on niin ihana ja leikkaus kaunis. Bolero kruunaa sen.

    VastaaPoista
  26. Kiitos mekkoviikosta, niin kiva idea tämä koko konaisuus ja kauniisti asustetut vaihtoehdot. Oma valintani on hattara, klassinen, naisellinen, kauniisti leikattu ja laskeutuva asu. Hyvänä kakkosena olisi ruutuleninki, jossa ruudut asettuvat sivusaumassa kohdilleen, se on hyvän laadun merkki! Pohdintasi pääntien "antavuudesta" ja helman pituudesta oli taas täyttä asiaa. Itselleni on niin kovin vieras tämä nykytrendi, jossa kaikkea on vähän liikaa: ripsissä pituutta, kynsissä koristeita ja pituutta, hiuksissa valkaisua/mustuutta, suihkurusketusta ja vaatteissa paljastavuutta. Makuasioitahan nämä toki ovat, mutta blogiasi lukiessani tunnen saavani vertaistukea :-)tyyliasioissa. Kiitos sinulle ja valoisia kevätpäiviä! Anna Asiallinen

    VastaaPoista
  27. Sininen on suosikkini. Raikkaat suomalaiset värit ja kiva malli, varsinkin tuo yläosa.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Kaikki ovat kauniita omalla tavallaan.
    Minua miellyttivät ruusu-ja pionimekko. Pionimekossa väri ja malli. Ruusumekossa samoin.
    Upeita mekkoja esim. kevään juhliin😃

    VastaaPoista
  29. Roosa ruusumekko on suosikkini, koska kuvittelen sen käyvän parhaiten itselleni. Ruutumekko on myös kiva, siinä on jotain 60-lukulaista. Myös vihreä on ihana. Tässä järjestyksessä.

    VastaaPoista
  30. Suosikkimekkoni on valloittava numero 2 babyblue check. Mekko on ihastuttava ja nostalginen, lisäksi pidän pastellisävyistä tosi paljon.
    Outi

    VastaaPoista
  31. Moi ja minun suosikkini on vihreä auringonkukka mekko . On vaan jotenkin minun silmään kaunis. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Sininen mekko on kaunis ja piristävän värinen. Tykkäsin mustasta pitsimekostakin mutta jotenkin sininen mekko erottui edukseen ja on monipuolisempi käyttääkin :) Voisin harkita itsellenkin! mytty83 at gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kaikki mekot sinun ylläsi upeita!
    Itselleni valitsisin hattaramekon mustana.

    VastaaPoista
  34. Mun lemppari on ehdottomasti Part twon hapsumekko;yksinkertaisen kaunis ja silti siinä on se juttu,sopivan räväkkä,mutta samalla tyylikäs. Mekko sykähdytti heti ja mietinkin miten tuo istuisi omaan kroppaan,ois ihan ykkönen kesän juhliin muuten ��
    Eli mukana arvonnassa,vaikka ei se lottovoittokaan kahta kertaa taida eksyä samaan osoitteeseen ��
    Tsaari

    VastaaPoista
  35. Ehdoton suosikki on se ensimmäinen tajunnanräjäyttävä hapsumekko. Taidankin hankkia sen itselleni tyttäreni lakkiaisjuhlaan.
    atleymen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ehdottomasti tuo graafinen sininen, todella hieno! Tyylikäs, ajaton ja sopii eri-ikäisille naisille.

    VastaaPoista
  37. Hapsumekko on ehdoton ykkönen ! :) Erikoinen ja nuorekas !
    satu259@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Graafinen sininen; moderni, raikas, jollain tavalla yksinkertainen huolimatta kuvioinneista ja menisi moneen tilaisuuteen
    - JohannaK

    VastaaPoista
  39. Vihreäkukkainen mekko on mielestäni kaunein, koska on tosi raikas ja keväinen!
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Part Two roosa ruusumekko, yllättävä valinta itseltäni kun yleensä en ruusukuvioista tykkää, mutta tässä värit ja kuviot on ihanan hillittyjä, kevään juhlia odotellessa.

    Jaana

    VastaaPoista
  41. Roosa ruusumekko on minun suosikkini. Se vaikuttaa niin moni käyttöiseltä. Nahkatakin kanssa teki vaikutuksen. oumyll@icloud.com
    - Outi -

    VastaaPoista
  42. Jokaikisen mekon huolisin, aivan ihania. Hattaramekko sekä vaaleana että mustana olisi unelmien täyttymys. railimani1@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Jag tycker bäst om den ljusrosa "hattara" klänningen eftersom både modell och färg är så fina och den vit-rosa klänningen för både färgens och modellens skull. Den ljusa med tofsar är också väldigt tjusig.

    VastaaPoista
  44. Musta hattaramekko on juuri se, mitä tarvitsisin tällä hetkellä.
    -Kati-

    VastaaPoista
  45. Kaikki mekot tosi kivoja mutta paras on roosa ruusumekko. Teini-ikäinen tyttäreni tokaisi siitä: Äiti, tuo on ihan sinun näköisesi! Upea ja monikäyttöinen ja hyvä pituus �� - TuulaLj

    VastaaPoista
  46. hapsumekko ehdottomasti.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  47. Roosa kesämekko. Ihanan kesäinen. ��

    VastaaPoista
  48. Roosa kesämekko. Ihanan kesäinen. ��

    VastaaPoista
  49. Suosikkini on Part Twon roosa mekko täydellisten pituisten hihojen ja helman takia.
    Terv. Sari

    VastaaPoista
  50. Suosikkini on pinkki mekko :) Ihana väri.

    VastaaPoista
  51. Roosa mekko oli suosikkini, vaikka hihanmittaa vähän vierastankin. Roosa ja pinkki on niin mun lempparivärejä siksi valitsin roosan. Tiedän myös monta juhlaa joihin pukeutuisin kyseiseen mekkoon.

    VastaaPoista
  52. Hejsan. Den första, den med massor av fransar. Den är vacker men också lite rolig, man kan ha den både när man vill vara elegant men också på tex strandbröllop. Lovely.

    VastaaPoista
  53. Mekkoviikkoa oli kiva seurata. Kaikki mekot olivat hyvän näköisiä päälläsi, mutta kyllä se hapsumekko oli ehdoton ykkönen.
    T. Lea

    VastaaPoista
  54. Kiva postaussarja. Itse pidin eniten roosasta kukkamekosta, se sopii parhaiten väreihin.

    VastaaPoista
  55. Vaalea hapsumekko on suosikkini. Kauniita mekkoja toki kaikki.

    VastaaPoista
  56. Hapsumekko on kyllä hurjan ihana...keveän eläväinen, mutta roosa ruusumekko silti voittaa paremmin tyyliini sopivana luulisin 😆 Ihanat värit ja rakastan ruusuja, mutta silti sopivan hillitty aikuiselle naiselle.

    VastaaPoista
  57. Oli mukava seurata eri mekkoja! Musta/rosa mekko oli mielestäni paras. Jotenkin väri oli juhlava,ei liisn räikeä kesäjuhliin. Terv. Tuula

    VastaaPoista
  58. Hapsumekko on kyllä hurjan ihana...keveän eläväinen, mutta roosa ruusumekko silti voittaa paremmin tyyliini sopivana luulisin 😆 Ihanat värit ja rakastan ruusuja, mutta silti sopivan hillitty aikuiselle naiselle.

    VastaaPoista
  59. Kyllä se tuo vaaleanpunainen hattaramekko olisi. Perusteluna: Se on vaan niin kaunis :)

    VastaaPoista
  60. Vihreä auringonkukkamekko. Malli sopii mulle ja väri korostaa silmiäni.

    VastaaPoista
  61. Vaikka väreistä tykkään, niin musta. On sellainen malli, joka voisi toimia myös mulla. Mekot on niin ihania.

    VastaaPoista
  62. Vaikea valita seitsemästä ihanasta mekosta se paras. Kaikissa oli sitä jotakin. Jos saisi valita kaksi niin ensimmäinen hapsumekko ja viimeinen hattaramekko. Sovittaminen ratkaisisi lopullisen valinnan. t. Leena

    VastaaPoista
  63. Todella vaikea valinta, mutta musta hattaramekko taitaa tässä keulia kärkeen!

    VastaaPoista
  64. Hei, hapsumekko vie voiton, siinä on periaatteessa klassinen malli, mutta kuitenkin "sitä jotakin". Pidän siitä erityisesti myös tuon vaalean värin vuoksi. Kiitos muutenkin tästä mekkoviikko-postaussarjasta, on ollut ihanaa odottaa joka päivä minkälainen mekko tänään esitellään!
    terveisin
    Minna

    VastaaPoista
  65. Hei, suosikki mekko numero 5, värit omasta mielestä sopivat minulle ja malli ihana, tykkäsin yläosan löysyydestä,yläosa minun makuun.
    T.Eija

    VastaaPoista
  66. SuosikkiNI on aurinkokukkamekko - eniten minun tyyliseni, tosi pirteä kuvio ja ihainen kesäinen. t.Maarit

    VastaaPoista
  67. Pidän eniten pitsisestä hattaramekosta.
    Johanna
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  68. Ensimmäisessä postauksessa oleva Part Twon hapsumekko on ehdoton suosikkini. Se on aivan ihana! Pakko saada itselle :)
    -Annabella

    VastaaPoista
  69. Siniruutumekko oli suosikkini, en ole röyhelö-kukkamekkotyyppiä ja tuo mekko kävisi juhlaa/arkeen, riippuen kengistä ym. Aurinkoisin terveisin Marre :)

    VastaaPoista
  70. Suosikkini on Hattaramekko, musta. Malli näyttäisi olevan sopiva vartalotyyppiini ja musta väri sopii moneen tilaisuuteen. Myös keväällä ja kesällä, sillä tämä on keveä malliltaan, samoin kuin kankaaltaan. Tällä olisi työtilaisuuksissa monta käyttökohdetta jo tiedossa. Sopisiko tähän vaaleat kengät, esim. nuo beiget?

    VastaaPoista
  71. Minun suosikkini on pinkki hattaramekko tai hapsumekko. Kiitos ihanasta blogista. Harmi, että asun niin kaukana liikkeestäsi
    T: Karita

    VastaaPoista
  72. Minun suosikki on roosa ruusumekko: kauniit värit ja sopii moneen, sekä töihin että juhliin. Juhlissa vähän erilainen hihojen ansiosta ja töissä hihat ovat usein tarpeen. Jakun kanssa ei tarvitse miettiä miten jakun käy jos hikoiluttaa :D

    T. Nonparelli

    Ps. Kiitos ihanista postauksista ja inspiraation lähteistä myös ihan toisella puolella Suomea asuvalle! Ihailen myös intohimoasi työhösi, mahtavaa!

    VastaaPoista
  73. Nro 3 "Roosa ruusumekko" vinner absolut över snygga "hattaramekko" för genom att ändra accessoarer får man så många olika stilar till olika slags tillfällen. Klänningen kan bli lite tuff med svart läder till, romantisk med scarf över axlarna och söt med den rosa koftan och säkert mycket mer då DoppWomans skickliga personal får fria händer att "fixa stilen"! hälsar Eva M.

    VastaaPoista
  74. Eniten pidin sinisestä mekosta, jossa on mukavat hihat. Väri täydellinen. Sopii hyvin korkkareiden ja pikkulaukun kanssa. T. Mari

    VastaaPoista
  75. Olen osallistunut jo arvontaan, mutta tuli mieleeni että olisi olllut mukavaa tietää mille vartalotyypille kukin mekko sopii! Tai mitä ei ehdottomasti se ja se tyyppi voi käyttää.

    VastaaPoista
  76. Ylärivin oikealla oleva vaaleanpuna-musta-harmaa-valkoinen mekko.
    Kivat värit!
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Numero yksi hapsumekko on suosikkini. Se on tarpeeksi erilainen, erottuu edukseen kukkamekkojen joukosta. Lisäksi pidin paljon Andiatan takkijakusta, se on erittäin tyylikäs! Toiseksi paras on numero 3, siinä on hyvä malli ja hihat! Siihen voi yhdistää tumman jakun, jolloin saa voimakkaamman väriyhdistelmän. Kaipaisin myös hempeiden värien lisäksi voimakkaampia värejä mekkoihin, jotta ne sopisivat myös syksytyyppisille naisille. Nämä kaikki sopivat sinulle itsellesi loistavasti! Kiitos hienoista kuvista ja vinkeistä!

    VastaaPoista
  78. Hapsumekko ehdottomasti! Sen lisäksi, että,se on upea, se antanee vähän anteeksi vartalolle! Yllättäen ihastuin myös vähän vihreään mekkoon, vihreä kun einole ollut suosikkivärieni listalla.

    VastaaPoista
  79. Olipa kiva päivitysviikko. Tykkäsin ehkä eniten tuosta sähkönsinisen ja mustan kuvioinnin mekosta. Auringonkukkamekko oli myös kiva
    T. Lena

    VastaaPoista
  80. Pidin eniten ensimmäisestä postauksesta: todella tyylikäs kokonaisuus! T. Sari-Anna

    VastaaPoista
  81. Ehdoton suosikkini on nro 4. Mekko sopisi töihin ja siitä saa helposti myös juhlavamman version. Tyylikäs!!!

    VastaaPoista
  82. Pidän InWear sinisistä mekkosta. Kaikki InWear mekot ovat todella mukavia ja istuvat ihanalta.

    VastaaPoista
  83. Mielestäni hapsumekko oli ihanin. Jakku mekon päällä kruunasi kokonaisuuden.
    t.Tipi

    VastaaPoista
  84. Eniten pidin hapsumekosta, vaikka kaikkia voisi äänestää :)
    -Suvi

    VastaaPoista
  85. Hapsumekko on mielestäni kaunein. Mutta kelpaisi kyllä ihan mikä vaan mekoista, ihania kaikki.
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  86. Numero 1 - tajunnanräjäyttävä kuten itsekin totesit.

    susak_78@hotmail.com

    VastaaPoista
  87. Suosikkini on InWearin sähkönsininen mekko graafisten kuvioidensa ansiosta. Lisäksi se on kuvioiltaan ja hihanpituudeltaan mekoista monikäyttöisin, eli sitä voi käyttää hyvin myös talvella ja se ei tarvitse välttämättä edes jakkua parikseen.
    sasamaarit(at)gmail(dot)com

    VastaaPoista
  88. Todella moni mekko on erittäin hyvä, tykkään sivuistasi ja vinkeistäsi. Olen suunnitellut matkaa liikkeeseesi, asun sen verran kaukana että toistaiseksi suunnitteluasteella. Postaat "juuri mun" pukeutumiseen liittyviä - työpukeutumista ja miehen ammatin kautta paljon edustusta. Mekoista hattara-mekko on kuitenkin ykkönen, luulen että olisi vartalotyypilleni juuri sopiva (kapea vyötärö + leveä lantio, olen siis X-vartalo). Pidän sekä käytän pitsiä jonkin verran, sortumatta kuitenkaan pikkutyttö-tyyliin, toivottavasti. :) Myös sinivalkoruudullinen, oliko se babyblue, on kivan kesäinen. Hapsumekko on villin erilainen, Andiatan takkimekko aivan chic! Mutta siis; hattara-mekko on ykkönen!
    EVA

    VastaaPoista
  89. Näissä oli monta ihanaa mekkoa, jotka mielelläni ottaisin vaatekaappiini. Jos on pakko yksi valita, niin se voisi olla musta hattaramekko. Vaikka mekko ei peitäkään allejani, niin jakun, nahkatakin tms. kanssa olisi oikein hyvä. Ja vielä: oliko tänne pääkaupunkiseudulle suunnitteilla joku stailauspäivä kevään mittaan? Liikkeesi on täynnä ihania vaatteita - ehkä on hyvä, etten asu siellä suunnalla, ettei tule koko tiliä kannettua aina liikkeeseesi;-) t Tuula R

    VastaaPoista
  90. Tuo roosa ruusumekko on suosikki. Väri on mieleinen. Myös tuo kuvailu "sopii kaikille" ja 'tekee vartalosta upean' sävähdytti. ;) Helmikorut on suosikkeja myös.
    ElinaM

    VastaaPoista
  91. Sininen on lempivärini, joten vastaan alarivin keskimmäinen mekko.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  92. Kivoimmissa mekoissa helma heilahtaa eli annan ääneni hattaramekolle. Virppana

    VastaaPoista
  93. Roosa ruusumekko on suosikkini. Siinä on kaikki kohdallaan; sopiva hihan pituus, muunneltavuus, istuvuus ja lempivärit. T: lukija Saksasta

    VastaaPoista
  94. Ehdoton suosikkini on hapsumekko. Tulee mieleen hollywoodin glamour :) Mekko myös monikäyttöinen, laittaisin tummansinisen jakkutakin ja mekko menisi töissäkin! (siiri_luoma(at)hotmail.com) -Sirpukka

    VastaaPoista
  95. Ihania kaikki! Mutta jos valita pitää, niin sitten hapsumekko A. Katariina 1960

    VastaaPoista
  96. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  97. Hieno oli mielestäni itse asiassa juuri ennen mekkoviikkoja julkaistu More & Moren raitamekko. Raikas ja elegantti. Sopii toimistoon ja vaikka kesäjuhliin. Vaikka kyllä mekkoviikkojen ykkönen oli ehdottomasti ykkösviikon hapsumekko. Ihan huippu!

    VastaaPoista
  98. Roosa ruusumekko olisi juuri mitä kaipaan: hihat, loistava leikkaus ja sitä voisi käyttää töissä sekä töiden jälkeen illanistujaisissa vähän eri asustein. Väri & kuosi ihanat myös! AnuAnkka :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...