Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

13.2.2016

Mielikuvitusmatkalla etelään


Hiihtolomat kolkuttelevat ovella eikä matkoja ole tiedossa, joten lähden mielikuvitusmatkalle Kanarialle. Näytän teille kuinka suunnitellaan helppo matkavarustus mukaan niin, ettei tarvitse koko garderobia pakata. Joskus voisin itseäni kehaista ja todeta, että pakkaamisen taito ja matka-asujen kokoaminen on hyppysissä. Niin paljon olemme raahanneet maankolkkia meidän "kolmosten kanssa" ja nykyään useinmiten ilman heitä, että matkalaukkuja on tullut pakattua kymmeniä kertoja.



Matkavatteeksi lennolle puen siistit, mutta mukavat vaatteet. Otan huomioon, että laitan päälleni sellaista vaatetta, jota voin myös käyttää perillä ollessani. Macin strechfarkut toimivat aina, koska ne joustavat eivätkä purista. Näitä kevään nilkkahousja käytän matkalla ja voin myös käyttää niitä perillä olessani vaikkapa kaupunkikierroksella tai retkillä, jos sää ei olekaan niin kuuma.



Jalkaani laitan kevyet nahkaiset kävelykengät, jotka toimivat myös perillä. Huivi on aina mukana, se lämmittää lentokoneessa, suojaa auringolta ja toimii lämmikkeenä illalla. Valkoinen väri huivissa sopii kaikkiin vaatteisiini, mitä pakkaan mukaan. Ainut asia, mistä joskus saan huomautuksia aviopuolisoltani, on kenkien määrästä mitä pakkaan mukaan. Ei toki muuten, mutta ne painavat matkalaukussa yllättävän paljon ja 23 kg painoraja tulee äkkiä täyteen.



Laukuksi valitsen olalla kannettavan pussukan, jota voin kuljettaa reissussa mukana melkein kokoajan ja sinne tulee mahtua vesipullo, aurinkorasvaa, aurinkolasit, huivi ja neule jne. Kassin sisälle mahtuu pienempi käsilaukku ja pussukoita, jos niille on tarvetta. Finnarin lentokoneisiin saat ottaa yhden vedettävän laukun tai vastaavan kassin, jonka tulee mahtua hattulokeroihin ja käsilaukun.



Matkatakikisi valitsen kevytuntuvatakin, joka on nimensä mukaisesti kevyt ja se on helppo kääräistä pienelle rullalle laukkuun, jos ei halua pitää sitä päällään ja se käy myös tyynyn tai peiton asemasta lentokoneessa. Jos istun iltaa ulkona, niin voin heittää sen harteille ja heti tulee lämpöisempi olo.

Tunikamekko on 100 % puuvillaa



Tämän raitaisen tunikamekon puen päälleni, kun menen altaalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Tämän alle laitan bikinit tai uimapuvun ja voin kävellä tyylikkäänä hotellialueella. Tätä voin käyttää myös kun menen aamiaiselle ja aamiaisen jälkeen pienelle lenkille hiekkarantaan katsomaan kun kalastajat palaavat saaleineen rantaan. Tämä tunikamekko on todella väljää kokoa, minulla on päälläni xs-koko ja pituuskin siinä koossa on hyvä. Pidän mekon kengurutaskuista ja hupusta, miettikääpä kuinka hyvä huppu on, jos Suomessa tulee hyttyskesä, niin hupun sisään pääsee nitä pakoon.



Jotta vältyn hotellikuolemalta, nappaan laukun olalle ja lähden kaupunkikierrokselle. Minusta on hauskaa kierrellä paikallisissa kaupoissa ja tutkia kauppojen tarjontaa ja ostaakin jotain, jos löydän. Puuvilla/stretchmekko on siisti, mutta rento tällaisille retkille. Jotta mekkoon tulee hieman actionia, puen kukkaballeriinat jalkaani, jotka ovat todella hyvät kävellä. Kaikki Gaborin kenkämallit hintatietoineen löydät blogimme yläpalkista kohdasta "kengät".


Mekon materiaali on 98 % elastaania ja 2 % stretchiä

Tämä mekko kuuluu minun top 10 listani kärkeen. Istuvuus tässä mekossa on täydellinen ja pidän siitä kun kesällä on siistiä, mutta rentoa vaatetta eli sellaista, joilla voit mennä periaatteessa mihin vaan. Kesällä pukeutumisen ei tarvitse olla niin virallista ja jäykkää kuin talvella. Tätä mekkoa on meillä tummansinisen lisäksi punaisena ja beigenä.  Mekon vyötäröllä on poikkisauma, joka kaventaa vyötäröä ja lantiolla on tilaa, samoin mekon edessä on kaksi taskua. Tämä mekko on sellainen, että vaatekaapissa voisi olla kaikki kolme väriä tästä mekosta, koska tämä mekko on todella hyvä! Ja tunnette minut, en turhaan hehkuta, jos ei ole aihetta.


Tämäkin mekko on reilua kokoa ja sopii hyvin suoranmalliselle vartalolle, minulla on koko 34 



Illaksi olen varannut mukaani mekon ja punaiset korkkarit. Pidän Eltonin mekoista, koska ne ovat hieman pidempiä eli ne tulevat aina juuri polven alle. Eltonin mekot ovat myös reiluja kooltaan eli 34 koko on joskus iso pienikokoiselle naiselle. Nämä pystyraidat ovat edullisia vartalolle eli mekossa näyttää pitkältä ja hoikalta ja kangas on elävä, koska raidat ovat erilevyisiä. Tämän mekon kanssa voi käyttää myös sandaaleita, balleriinoja tai tennareita, niin mekosta tulee jokapäiväinen käyttömekko.




Illalla otan mukaani pohnchon, koska se on helppo pukea päälle, jos tulee viileätä.
Kokosin teille helpon matkapuvuston ja "punaisena lankana" toimi yksi väri ja se oli tummansininen.
Kun muut vaatteet ja asusteet kerään tummansinisen ympärille, niin kaikki asut sopivat keskenään eikä  tarvitse raahata paljoa tavaraa mukaan matkalle. Ja koskaanhan ei tiedä millä tuulella aamulla herää eli haluaako laittaa jalkaansa housut tai hameen, niin ei väliä, kun kaikki sopii yhteen. Kerätkää matkavaatteenne sängylle ja mietitte mitkä sopii keskenään yhteen ja tehkää valmiita asukokonaisuuksia mukaan, niin pääsette reissussa helpolla. Ja pysykää maksimillaan kolmessa-neljässä eri värissä, niin asut on helppo kerätä!


In Wearin pussukka on nahkaa & mokkanahkaa ja sitä löytyy myös mustana



  • Part Two kevytuntuvatakki € 129,95 värit kitti, musta ja tummansininen koot 34-44 (minulla 34)
  • MAC Dream farkut € 109,95 koot 00-42 (minulla 32)
  • Part Two raitaneule 79,95 koot xs-xl materiaali 100 % puuvilla (minulla xs)
  • Part two raitamekko/tunika € 79,95 koot xs-xl 100 % puuvilla (minulla xs)
  • Part two mekko € 99,95 koot 34-44 (minulla kuvassa 36, mutta oikea koko minulle olisi 34)
  • Elton mekko € 149,95 koot 34-44 (minulla 34)
  • Huivi 29,00 materiaali 100 % silkki
  • Part Two poncho 119,95 
  • Part Two raitanen pikkupussukka € 22,95
  • In Wear nahkapussukka € 54,95 myös mustana

Laukut Part Two ja kengät Gabor


10 kommenttia :

  1. Hei Doppwoman😊! Kiva postaus taas. Mitä materiaalia poncho on ja mitä värejä löytyy? Yleensä ponchot ovat niitä kokeillessani olleet liian pitkiä, koska olen vain 158 cm, mutta tuo ei ainakaan sinun päälläsi näytä liian pitkältä. Tuo raitamekko-poncho-yhdistelmä on mielestäni paras (vaikka eihän tässä kysytty sitä), etenkin noitten punaisten kenkien ja huulipunan kanssa!! Se on todella sinun punasi, usko pois!

    VastaaPoista
  2. Hei Helinä! poncho on 90 villaa ja 10 cashmiriä. Ihana matsku ja nyt ainoastaan tummansininen. Ponchot ovat yleensä aika pitkiä, tämä on siinä rajalla, olen 163 cm pitkä:)
    Kiitos, punainen huulipuna on mieluinen! Mukavaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kivasta postauksesta jälleen. Itselleni tarpeellinen ja tuli kuin tilauksesta, koska olemme kuukauden päästä lähdössä Kanarialle. Kaikki vaatteet ym. oli oikein loistavia valintoja. Kiinnostaa tuo Part Twon raitaneule sekä mekko. Mikä pituus neuleessa ja mekossa on koko s ja m? Onko vaatteet normaalin kokoisia (tietänet mitä tarkoitan)? Yhdyn edelliseen postaukseen ponchoista, lyhyen ihmisen on vaikea löytää sopivan kokoista. Olen 158 cm pitkä ja pituus on ainainen ongelma vaatteissa.
    - Ellu -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ellu ja kiva kun tykkäsit. Olen huomenna taas liikkeessä, joten mittaan ja laitan tähän kommenttikenttään mitat. Tuotteet on ihan normaaleja kokoja. Jos haluat lisää tietoa niistä yms. laita blogin sivusta minulle meiliä:) Mukavaa ystävänpäivää!

      Poista
  4. Ihana tuo raidallinen hupparimekko. Itse teen nykyään matkalle lähtiessä niin, että kerään vaatteet sängylle ja katson, että mikä käy minkäkin ja mahdollisimman monen vaatteen kanssa. Noi kengät ovat kyllä todella painavia matkalaukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei Mankka ja kiitos viestistäsi:) Jep, sängylle asukokonaisuuksien kerääminen on hyvä idea, niin säästyy turhalta tavaroiden raahaamiselta. Yleensä se on niin, että aina pakkaa kuitenkin liikaa mukaan. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ja toivottavasti kuume jo hellittää:)

      Poista
  5. loistava postaus taasen-itse lomailin tammikuussa Kanarialla 3 viikkoa ja aika lailla samalla rakensin matkavaatevarustusta. Oli mukana juurikin raitaa, siistimpi mekko iltaan, lennoille stretchfarkkua, huivia, neuletta ja untuvatakki viileisiin iltoihin jota tosin ei tarvittu koska Kanarialla todella kuumaa (jopa Las Palmasissa). Olalla keikkui juuri saman tyyppinen laukku ja valkoiset nahkatennarit jalassa. ja vinkki kerätä vaatteet sänkylle ja miettiä etukäteen asukokoanisuuksia on todella toimiva eli näin vältytään turhilta vaatekappaleilta ja jää kiloja ostoksiin! Poncho uupuu vielä garderobistani ja sellainen on etsinnän alla! Pirteää viiikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mape:) Oi kuinka ihanaa, kun siellä oli niin lämmin. Sinulla oli hyvät outfitit mukana ja varmastikaan asukriisejä matkan aikana ei tullut.
      Ponchoja on paljon nyt keväälle ja syksylle myös, toivottavasti löydät omasi.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  6. Ihania yhdistelmiä, tuo raitamekko on tosi ihana!

    Olisiko mahdollisuutta tehdä postausta perusvaatteista, joilla pärjäisi arjessa (=työssä), mutta hintataso olisi oikeasti kohtuullinen, niin että olisi mahdollisuus joskus vaatekaapin sisältä kerralla/ kahdella uudistaa????

    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiia, olen tekemässä postausta perusvaatekaapista, mitä jokaisen naisen vaatekaapista tulisi löytyä. Näytän myös kuinka helppo niitä on yhdistellä omiin vaatteisiinsa. Eli on tulossa mutta päivää en vielä tiedä, koska saa sen ulos.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...