Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

4.12.2015

Päivä 4. Miian Kampaajapäivä TRENDY.ssä


Nyt oli Miian vuoro istua hius- ja meikkialan ammattilaisen tuoliin eli Nina Hemminki TRENDY. yrityksestä vastaa Miian hiuksista ja tulevasta meikistä.
Nina on hius- ja kauneudenhoitoalan sekatyöläinen/freelancer. Nina toimii hiusalan opetustyössä Ammattiopistolla sekä tämän lisäksi hän toimii myös Sebastian tuotesarjan Urban Core Artistina eli Suomen pääkouluttajana kierrellen tekemässä hiusnäytöksiä Skandinaviassa sekä Suomessa. Tämän lisäksi Nina tekee kuvausstailauksia hiusten ja meikkien osalta sekä on juuri saanut valmiiksi uuden työhuoneen asiakastöitään varten, aiemman ison kampaamon tilalle.


Aina ei tarvita suurta muutosta muutokseen, useinmiten vähemmän on enemmän 

Miian kanssa lähdettiin liikkeelle hänen omasta elämäntilanteestaan, jossa helppohoitoisuus on avainsana. Hiusmuutosta suunnitellessamme on tärkeä miettiä, miltä hius näyttää arjen kiireessä ja näinollen on järkevintä valita leikkaus, joka jo itsessään on kampaus, opastaa Nina Miiaa. Miian kasvojenmuoto ja kokonaisuus huomioon ottaen, päätyi Nina lyhentämään Miian paksuja hiuksia reippaasti.


Ensin Miian hiukset pestiin

- Asiakaslähtöisyys ja hyvä konsultaatio on tärkeää niin hiuksissa kuin meikissä, itse asiakas ja asiakkaan toiveet on otettava huomioon, jotta päästään toivottuun lopputulokseen, sanoo Nina. Teen myös mielelläni "rauhallisia" muutoksia asiakkaille, kuin liian radikaaleja muutoksia, joissa asiakas ei sitten viihdykään.


Tässä näette Ninan uutta ja persoonallista "Ninan näköistä" kampaamoa

Tiedän, että moni lukija miettii tässä vaiheessa, onko Ninan hiukset hänen omansa vai onko niissä pidennykset. Voin sanoa, että hänen hiukset ovat hänen omansa! Olen istunut useasti Ninan tuolissa kampauksessa ja meikissä, voin aina luottavaisin mielin istua siinä, koska tiedän että Ninalla on silmää ja tyylitajua tehdä naisista kauniita. Jos haluat vilkaista Ninan käsialaa minun meikissä ja hiuksissa toukokuun juhlissa, niin katso kuvat täältä.

Värjäystuotteena toimi Sebastianin Cellophanes hiusväri

Hiusten värjäyksessä premium-palvelut (couture colour) on se, minkä avulla asiakas saa itselleen sopivimman värin. Miian hiusten värjäyksessä tuotteen valintaan vaikutti eniten hänen herkkä ja allergisuuteen taipuva atooppinen iho sekä myöskin arjessa hiusvärin kanssa pärjääminen.
Miian hiuksissa ei ollut ennestään kemiallisia käsittelyitä ja jokunen harmaa hius oli sekaan tullut. Harmausaste oli kuitenkin niin pieni, että Nina ei tarvinnut järempiä aseita käyttöön vaan pystyi valitsemaan kaikista hellävaraisimman värjäysmenetelmän.


Hiustenvärjäyksissä luonnollisuus ja hellävaraisuus on nyt trendikästä

Nina valitsi Miialle Sebastianin Cellophanes tuotteen, joka toimii silloin, kun halutaan kevyt, hellävarainen ja ammoniakiton kiiltovärikäsittely, joka vahvistaa hiusten luonnollista tai värjättyä kiiltoa. Vallankumouksellisen elintarvikevärikoostumuksensa ansiosta väri kerrostuu hiuksen pinnalle ja lukitsee eloisuuden ja loiston hiuksiin.
- Miian iho ja silmienväri huomioonottaen valitsin väriksi herkullisen, mokkasävyisen ruskean, johon sekoitin useampaa eri sävyä. Tärkeää on myös, ettei Cellophanes hiusväri tee Miian hiuksiin tiukkaa juurikasvua, vaan liukuu asteittain pois, mikä helpottaa Miian arkea, sanoo Nina.


Miia pärjää uuden hiusvärinsä kanssa ilman, että heti tarvitsee miettiä tyvikasvua


Kiireisinä aamuina Miia voi puristella hiuksiina Sebastianin Whipped Cre´meä

Miian hiuksista napsastiin iso pala pois, koska Nina halusi Miialle selkeän leikkauksen sekä Miian hiusten luonnollinen taipuisuus on yksi muunneltavuuden tuoma mahdollisuus.
- Suosittelen Miialle Sebastianin Whipped Cre´meä, ylellistä hoitavaa vaahtoa, jonka avulla Miia saa heräteltyä hiusten luonnollisen taipuisuuden eloon rutistelemalla hiuksia vaahdon kanssa, sanoo Nina.


Selkeän leikkauksen avulla Miia saa helposti muunneltua lookkia päivittäisessä elämässä

Olkapääpituinen polkkahius on nyt erityisen trendikäs pituus hiuksissa ja Miia olikin kovin innoissaan tästä pituudesta, koska hänelle on tärkeää myös saada hiukset kiinni. Hiuksiin leikattiin vahva ja suora linja, joka hieman pitenee eteenpäin eli hiusten leikkauksen nimi on long bob (pitkä polkka).  Tämä suoralinja on ryhdikkäämpi Miian kasvoille kuin pyöreälinja, tuumii Nina.


Kiharaa suortuvaa on lattialla runsaasti


Leikkauksen jälkeen hiuksiin saatiin ryhdikäs ja reipas linja sekä hiukset näyttävät nyt huomattavasti vahvemmilta.
- Minulta on lähtenyt imetyksen aikana hurjasti hiuksia, mutta näyttää niitä silti vielä reilusti olevan, tuumaa Miia kun hiukset on lyhennetty.


Föönatessasi pyöräharjalla saat hiuksista muhkeat ja pehmeät

- Suihkuttelen hiuksiisi föönauksen alle Sebastianin Texture Makeria, joka on merisuolakiteitä sisältävä mineraalisuihke ja kevyesti annosteltuna se antaa sopivasti sekä rakennetta että pitoa ja myös helpottaa hiusten hallittavuutta, vinkkaa Nina.
Nina föönasi hiukset pienissä osioissa ja lisäsi joka osioon Sebastianin Eruptekiä, joka on heidän uutuustuotteensa. Eruptek sisältää mm. tulivuoren tuhkaa ja laavamaisen pastakoostumuksensa ansiosta föönauksen alla käytettynä se jättää hiuksiin pilvimäisen ja muhkean rakenteen. Tämä tuote on kyllä uusi must have-tuote, jota minäkin aion kokeilla.



Kun Nina oli föönannnut Miian hiukset, kreppasi hän kevyesti hiusten tyveä Sebastianin kreppiraudalla, jolla saa kohottavaa vaikutusta aikaiseksi.
- Mikäli kreppaat tyveä pesun jälkeen, pysyvät hiukset kauemmin puhtaan ilmavan tuntuisina, opastaa Nina. Nina näytti meille myös, miten tyveä voi nostaa suoristusraudan avulla.


Miia oli erittäin tyytyväinen hiuksiinsa

- Taivuttelemalla hiuksia hieman edestä, saat pienen twistin silloin kun haluat lookista naisellisemman, kertoo Nina. Miian hiukset viimeisteltiin hiuskiinneklassikolla, Sebastianin Re-Shaper hiuskiinteellä, joka antaa sopivasti pitoa, mutta jättää hiukset liikkuviksi. On tärkeää, että hiukset eivät ole lakalla tärkätyt koppurat hiukset ja tämä tuote myös suojaa hiusta kosteudelta eivätkä hiukset pörröty, vaikka hiukset olisivatkin taipuisat, kuten Miian hiukset ovat.


Eihän taloakaan rakenneta ilman kivijalkaa, joten sama pätee hiuksiin valitessasi oikeanlaista shampoota ja hoitoainetta, sanoo Nina.

Lopuksi Nina haluaa vielä muistuttaa, että oikeanlainen shampoo ja hoitoaine takaavat hiuskunnon säilyvyyden sekä helpottavat hiusten laittamista. Miian hiuksiin Nina suositteli Sebastianin Trilliance shampoota ja hoitoainetta, jonka vuorikristalliuutetta sisältävä koostumus sekä puhdistaa että kiillottaa hiuksen pinnan ja poistaa ainejäämät hiuksista sekä silottaa hiuksen pintakerroksen.


Kulmakarvoista voisin pitää kokonaisen kulmakarvakoulun! sanoo Nina nyppiessään Miian kulmakarvoja

Nina muotoili myös Miian kulmakarvat eli niiden muotoilulla saadaan kasvoille kohotusta sekä silmät tulevat kauniimmin esille. Liian alas kasvaneet kulmakarvat aikaansaavat helposti väsyneen ja hieman suttuisen ilmeen, sanoo Nina.
-Kokonaisuudessaan muutos Miian hiuksissa ei ole niin suuri, mutta oikeanlaisista pienistä jutuista tuleekin upea kokonaisuus ja muistathan, että hiuksissa ja meikissä vähemmän on enemmän sekä se takaa tyylikkyyden, opastaa Nina vielä lopuksi.

TRENDY.

2 kommenttia :

  1. Mahtavaa seurata tätä muuttumisen matkaa ja toinenhan on kovin kaunis nainen, joten lopputulema on varmasti huikea. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Kulmakarvakoulu olisikin hyvä, se on jotenkin niin vaikeaa... Etenkin jos niitä kulmakarvoja ei ole oikeassa kohdassa...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...