Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

22.9.2015

HydraFacial kasvohoito ja tarjous


   


Sain tilaisuuden käydä testaamassa täysin erilaista kasvojenpuhdistushoitoa kuin perinteinen puhdistus. Olin lukenut kyseisestä kasvohoidosta jo aikaisemmin ja ilahduin, kun kuulin että Vaasasta Salon Adelaidesta löytyy kyseinen hoito. HydraFacial kasvohoidon ideana on, että iho puhdistetaan, kuoritaan, ihohuokoset tyhjennetään ja lopuksi tehoaineet syötetään syvälle ihoon ja mikä mukavinta, hoito on täysin kivuton.




Hoito tehdään koneella, käyttäen kolmea eri suutinpäätä. Charlottella on siksi hanskat kädessä, että kaikki aineet imeytyvät minun ihooni, eikä hänen käsiinsä. Fiksua:)

Kolme ensimmäistä kuvaa: Ensin kasvot kosteutetaan ja pehmennetään seuraavaan hoitoon eli imurointiin.

Kolme keskimmäistä kuvaa: Nyt on vuorossa kasvojen imurointi eli mielenkiintoisin vaihe. Tehoa on hieman enemmän kuin ensimmäisessä vaiheessa, mutta ei yhtään liikaa, että se sattuisi. Imuroimalla saadaan ihosta kaikki ylimääräinen tali, ihomadot ja kuollut ihosolukko pois. Nenänpielet ovat herkkä kohta ja ne keräävätkin reilusti epäpuhtauksia, mutta imuroinnilla saatiin kaikki epäpuhtaudet kivuttomasti pois.

Kolme viimeistä kuvaa: Tässä viimeisessä vaiheessa ihoon syötetään hyviä aineita, kuten antioksidanttia, A+C vitamiinejä, valkoista teetä ja hyaluronihappoa.

Lopuksi kasvoille laitettiin vielä seerumi, jonka sain valita itse eli valitsin anti-age seerumin.



Kolme ensimmäistä kuvaa: Hoito on valmis ja Charlotte laittaa kasvoilleni vielä aurinkosuojan, koska hoidon jälkeen aurinkoa tulee välttää. Hieman iho punoittaa poskipäistä ja nenän pielestä, mutta sitä ei kestänyt kauaa. Iho tuntui niin puhtaalta ja raikkaalta, että menin töihin kokonaan ilman meikkiä, koska en halunnut laitaa iholleni mitään ylimääräistä. Hoito kestää noin puoli tuntia ja ainoastaan hikijumppaa ja saunomista tulee saman päivän aikana välttää.

Kolme keskimmäistä kuvaa: Eli siinä näette koneen, millä hoito tehdään. Kolme erilaista pulloa ja kolme erilaista vaihetta.

Alarivi: Ja sitten tulos! tätä jännitin, että miltä siellä pullossa oikein näyttää. No, minun silmissäni samealta vedeltä, mutta Charlotte sanoi, että hieman epäpuhtauksia näkyy pullon pohjalla, mutta neste on suht´ kirkasta.
Jos kasvoilla olisi ollut meikkivoiteen jämiä, niin ne neste olisi ollut punertavaa. Eli kiitos hyville iltapesuille!

Ylläpitävänä hoitona sen voi tehdä noin kerran kuukaudessa. Eli tämä ensimmäinen hoito oli perushoito, mutta seuraavalla kerralla voi valita kolmesta eri hoitotyypistä sopivimman itselleen eli joko kiinteyttävän, puhdistavan tai pigmenttiampullin.
Minä valitsen seuraavaksi kiinteyttävän eli liftingampullin.

Salon Adelaide tarjoaa nyt Doppwoman blogin lukijoille ensimmäisen perushoidon hintaan     € 80,00 (normaalisti hoito on € 95,00). Tarjous on voimassa lokakuun loppuun 2015.

Itse nypin kulmiani pari kertaaa viikossa, mutta aina välillä käyn ammattilaisen käsittelyssä, jotta niissä pysyy oikea muoto eli linnunsiipimuoto. Toisen hoidon yhteydessä kulmien muotoilu ja värjäys on Salon Adelaidessa 10 € (yksistään € 17). Kasvot saavat paljon terävemmän ja huolitellumman lookin, kun kulmat ovat siistit ja ojennuksessa. Värjäyksessä ei tarvitse pelätä, että niistä tulee liian tummat, Adelaidessa osataan kyllä värjätä kulmat juuri oikean sävyiseksi, joka sopii asiakkaan ihon väriin. Minun värisekoitus tehtiin vaaleanruskeasta, mustasta ja harmaasta ja kulmista tuli täydelliset.

Voit varata ajan Salon Adelaideen puh. 06-3126211 sekä tutustua heidän Facebook sivuihin, joihin pääset tästä! Salon Adelaide sijaitsee Kauppapuistikko 19-21.

ps. nyt hoidosta on viikko ja olen todella tyytyväinen ihooni. Se näyttää kirkkaalta ja sileältä. Voin suositella HydraFacial hoitoon tutustumista ja itse odotan jo seuraavaa käyntiä, liftingin merkeissä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...