Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

30.8.2015

Culottes-housujen stailaus


Tämä syksyn uusi housumalli, culottes, jakaa mielipiteet kahtia. Nuorempi sukupolvi eli Ivonne oli aivan ihastunut, kun nämä saapuivat liikkeeseemme. Minä toki tiesin, että ne tulevat koska olin ne tilannut, mutta en ihan heti kiljunut riemusta avatessamme paketteja, mutta mikä ettei. Muoti kiertää ja nyt on näiden vuoro. Moni nainen on jo näitä sovittanutkin ja onhan ne hauskat, kun yläosa on oikea ja tyylikkäätkin ne ovat.



Varma valinta näiden kanssa on pooloneule. On tärkeää, ettei näiden kanssa pue liian isoa, pitkää ja pussimaista yläosaa vaan pientä ja linjakasta sen olla pitää.



Pieni tikkitakki sopii housujen kanssa loistavasti, koska se loppuu vyötärölle. Takki ei saa olla yhtään pidempi, koska jos takki loppuu lantiolle niin vartalosta tulee täysin suoranmallinen. Toki takki, joka ylettyy pohkeeseen ja peittää housut on sitten asia erikseen.
Ivonnella on kolmet erilaiset kengät housujen kanssa ja ne kaikki sopivat hyvin. Ilmojen viiletessä, pukisin mustat paksut 100 den sukkahousut (polvisukat=itse inhoan) ja herrainkengät joko korolla tai ilman, housujen kaveriksi.


Culottes-housut € 89,95 In Wearin poolo € 69,96 Part Twon tikkitakki € 119,95

Tämä Part Twon musta pieni tikkitakki oli hyvin suosittu toukokuussa. Saimme pienen erän lisää tätä tikkijakkua myös armeijan vihreänä, kultaisilla vetoketjuilla. Tämä on oiva sisäjakku talveksi, sen voi pukea myös mekkojen päälle.


Soaked In Luxury toppi € 44,95

Tässä kiva ja erilainen juhla-asu eli puimme löysähkön topin housujen sisälle. Topin mustat Peter Pan kaulukset, joissa on strasseja tuovat asuun juhlavuutta ja sitovat asun yhtenäiseksi. Vinkki: jos haluat pukea löysän topin tai paidan hameen tai housujen sisälle, niin laita extra kangas eteen keskelle ja taakse kekselle, ei sivuille, muuten vyötärölinja levenee.


In Wear peblum paita € 129,95

Kaikki naiset eivät halua pukea paitaa housun tai hameen sisälle, koska silloin vatsa tulee näkyville. Tämä In Wearin pitsinen, luumun värinen peblum paita puetaan housujen päälle ja koska se on vartalonmyötäinen, niin saamme vyötärön esille niin asusta tulee linjakas eikä tasapaksu. Paidan etuosassa on vuori, mutta hihat ovat läpinäkyvät.

Nukella on Soaked In Luxuryn rusettipusero ja In Wearin hame, joka on edestä tummansininen ja takaa musta. Hameen edessä on kivat taskut.



Tällä nukella on päällään samansarjan mekko kuin hame ylemmässä kuvassa eli etuosa on tummansininen ja hihat sekä takaosa mekosta ovat mustia. Mekko on miellyttävää ja venyvää jerseytä. Täydellinen työmekko.



Lämpenitkö culottes housuille, tervetuloa sovittelemaan!

29.8.2015

Ensimmäiset leveälahkeiset farkut saapuivat!


Lupasin ilmoittaa, kun ensimmäiset leveälahkeiset farkut ovat saapuneet liikkeeseemme. Ja nyt saimme  myyntiin tanskalaiset Bessien farkut kolmessa eri mallissa ja värissä. Farkkuja tuli mustina ja sinisinä leveälahkeisina, kapealahkeisina ja skinnyinä. Tervetuloa sovittelemaan ja huomioithan, että palvelemme tänään lauantaina poikkeuksellisesti klo. 10-14.00, koska lähdemme Eijan kanssa hieman aikaisemmin viettämään Vaasalaisia huvilakauden päättäjäisiä, hyvää viikonloppua!

28.8.2015

Paikallislehti ja muotivideo



Syksyn muotia 2015 videon muodossa. Nuoret vaasalaisnaiset julkaisevat muotivideoita You Tubessa. Ne ovat taidokkaasti tehtyjä ja tällä kertaa he kävivät lainaamassa vaatteita meiltä ja tekivät muotivideon " 6 looks for fall". Kannattaa katsoa!



Tänään oli paikallislehdessä, Vasabladetissa juttu 70-luvun muodista.
Löydätte artikkelin lehdestä ja netistä.

In Wear kevytuntuvatakki € 179,95 löytyy myös mustana

Ivonne oli mukana lehtijutussa ja hänellä oli päällä In Wearin hame, josta oli postaus eilen, In Wearin tummansininen poolo sekä ihana In Wearin kevytuntuvatakki vaaleansinisenä. Kaikki nämä tuotteet löytyvät meiltä.

26.8.2015

Käyttökelpoinen In Wearin neulesetti


Muistatteko, kun äidillänne ja kenties itsellänne myös oli neulehameita ja saman sarjan neulepaitoja tai neuletakkeja? Minä muistan hyvinkin. Äidilläni oli tapana käyttää neulesettiä ja valkoista rusettipaitaa siellä alla. Korkkarit jalassa hän lähti töihin ja oli aina viimeisen päälle pukeutunut, hiukset tupeerattuina ja meikit kasvoilla. Vieläkin, 78-vuotiaana hän on tarkka hiuksistaan ja meikkaa  päivittäin.



In Wearin tummansiniseen neuloshameeseen kuuluu kaksi eriväristä yläosaa. Tässä on raitanen yläosa, jossa on musta/tummansiniset paksut raidat.
Neulepaita on suoranmallinen ja hieman väljä eli peittää vatsankohdan ja ulottuu lantiolle.
Neulesetti on 88 % viskoosia ja 12 % stretchiä.



Tässä kuvassa neulesetti näyttää jopa kokomekolta. Hameen mitta on loistava eli hameen helmat pitenevät nyt syksyä kohden. Hame on hieman pyöristetty lantion kohdalta eli se ei ole lantiosta liian tiukka vaan laskeutuu kauniisti.
Tähän settiin yhdistin hopeiset korut, Wolfordin 9 den Luxe sukkahousut ja mustat korkkarit.



Tässä sama neule, mutta tummansinisenä eli samanvärisenä kuin hame. Tummansiniseen asuun yhdistin kullanväriset pitkät helmet ja käsikorun sekä nudet korkkarit.
Nämä helmet ovat lähes 10 vuotta vanhat More&Moren helmet. Aina kun otan ne esille tai laitan ne näyteikkunaan nukeille, niin niistä kysellään. Vinkkinä teille, jos löydätte jotain joka on teidän tyylinen tai värinen kiva, pieni juttu, niin ostakaa se, vaikka ette tiedä sille juuri silloin käyttötarkoitusta. Minä teen aina niin, esimerkkinä nämä helmet, koska joskus ne voivat pelastaa asun tai sopia napakymppinä johonkin tilaisuuteen. Ei, näitä en myy...

In Wear neulehame € 89,95 koot xs-xxl neulepaita € 119,95 koot xs-xl
Kummatkin, sekä ylä-että alaosa on helppo yhdistää myös erikseen. Neulepaita käy hyvin housujen kaveriksi ja hameeseen voit yhdistää tilanteen mukaan paitiksen, löysähkön viskoosipaidan, neuletakin, poolon tai ihan minkä yläosan tahansa.

25.8.2015

Flare jeans, hot or not?





Mitäs sanotte, levälahkeiset farkut, hot or not? Minun mielestäni hot!
Kävin ostamassa More&Moren ja Oui´n loppuvuoden 2015 mallistot ja kummallakin oli tarjota leveälahkeisia farkkuja. Niiden tuloa on enteilty jo hetki, mutta nyt ne sitten tulevat meidän edustamille merkeille. Vedin jalkaani nämä More&Moren farkut ja ne tuntuivat todella hyviltä päällä.

Leveä lahje tasapainottaa lantion ja reidet ja kun laitat jalkaasi vielä korkkarit ja lahje on tarpeeksi pitkä, niin sääret näyttävät todella sutjakkailta ja pitkiltä.
Skinnyjä emme unohda ja ne ovat vielä täysin muodissa, mutta olen tyytyväinen kun niiden rinnalle saimme vastakkaisen mallin. Uusi vaatii aina totuttelua, mutta uskon että tämä ei vaadi niin paljoa kuin skinnyihin totuttelu on monelle ollut, koska onhan näitä leveälahkeisia farkkuja ennenkin ollut.

Ilmoitan välittömästi, kun saamme ensimmäiset flare farkut liikkeeseemme, niin saatte tulla sovittelemaan niitä!

23.8.2015

Beiget & harmaat asuyhdistelmät


On kivaa, kun nykyään on myös vaaleita sävyjä saataville syksyksi. Muutamia vuosia sitten syysmallistot olivat pelkkää mustaa ja harmaata. Ihan selvästi tummansinisen myötä rupesivat myös vaaleat sävyt saapumaan syysmallistoihin. Viime talven suuri hitti olikin vaaleat viskoosi- ja silkkipaidat.


In Wear paita € 89,95 koot 34-44 Huivi € 54,00

Muutama väriyhdistelmä on, mitä vierastetaan eli yksi on mustan ja tummansinisen yhdistämistä keskenään ja toinen on harmaan ja beigen yhdistämistä keskenään. Itse pidän erityisesti harmaan ja beigen yhdistämisestä keskenään, koska se näyttää raikkaalta ja hienostuneelta.


In Wear paita € 99,95 koot 34-44 Mac Luxury housut € 139,95 koot 00-42

Mac on kehittänyt tälle syksylle uuden housulaadun, joka on 86 % polyamidia ja 14 % stretchiä eli ne ovat nämä housut, jotka tyttärelläni on jalassa. Materiaali on ihan uskomattoman ihanan tuntuista ja hieman paksumpaa kuin normaalit legginsit. Tätä laatua tullaan tekemään useassa eri housumallisssa. Tästä Dream Luxury housusta löytyy myös musta. Laatu on venyvää eli sovita yhtä kokoa pienemmät housut kuin normaalisti käytät.


Soaked In Luxury neuletakki € 94,95 koot xs/s ja m/l 

Tämä In Wearin valkoinen ja pitkä viskoosipaita on tyylikäs ja ajaton valinta moneen. Se sopii kaikkien kapeiden housujen yläosaksi ja peittää reilusti pepun. Sen päälle voi pukea joko lyhkäisen neuleen eli paidan helmat liehuavat alta tai pidemmän, kuten tämä Soaked In Luxuryn neuletakin.



Syksy on pullollaan paksuja ja muhkeita neuletakkeja. Meiltä löytyy vastaavia neuletakkeja myös In Wearin ja Part Twon mallistoista. Koska neuletakeissa on villaa, niin ethän pese niitä turhaan. Vie neuleet ulos tuulettumaan, koska se riittää pitämäään ne puhtaina ja raikkaina. Pidä mielessä, että villa ja vesi eivät ole kavereita.



Soaked In Luxuryn neuletakki on loistavan mittainen ja siinä on kivat taskut edessä. Tätä neuletakkia löytyy myös mustana. Tällainen pehmoinen neuletakki on syksyn MUST hankinta jokaisen naisen vaatekaappiin.


In Wear patios € 89,95 koot 34-44 Viitta € 129,00 villa 100 %

Minähän rakastan kauluspaitoja, koska kaulus on niin pukeva. Tässä In Wearin paidassa on kauniit syksyn raidat ja se sopii yhtä hyvin myös mustan housun tai hameen pariksi. Tämä paita on 100% viskoosia. Otathan huomioon ostaessasi viskoosi/silkkipaitoja, että ne saattavat hieman, n. 5 %, kutistua pesussa. On tärkeää, että venytät viskoosipaitaa kun otat sen pesukoneesta ja saat sen vielä venymään kun silität sen kuumalla höyryllä.



Tässä näette vielä paremmin Macin housujen mallin. Eli siinä on vetoketjut edessä ja housun sivussa on piilovetoketju. Lahkeiden takana on vetoketjut ja lahkeen mitta on vakio eli se loppuu nilkkaan.
Minä pidän etuprässeistä, koska ne kaventavat reiden eli älkää naiset karsastako etuprässejä.



Ilmojen hieman viiletessä, on mukava heittää viitta harteille. Sehän on usein tyylikkäämpi valinta kuin takki ja sopii esim. mekon päälle loistavasti, jos on menossa vaikkapa syyshäihin.
Saimme useita erilaisia viittoja, jopa sellaisia missä on lampaankarvaa kauluksessa.



Pidätkö sinä beigen ja harmaan yhdistelmästä? Ja onnea In Wear neuletakki arvonnan voittajalle, Tiina H!

22.8.2015

Naisten golfilta ja arvontamuistutus


Tuulanneli kysyi minulta pari viikko sitten, että haluanko tulla sponsoriksi Vaasan golfnaisten keskiviikkokisaan, koska hän toimi kisassa illan emäntänä. Kiva juttu, tulen mielelläni. Niinpä suuntasin kulkuni viime keskiviikkona klo. 17.00 vaasan golfkentälle.


Eli kyseessä oli naisten jokaviikkoinen golfkisa. Lähtijöitä oli 19 naista ja lähetimme heidät matkaan kahden tai kolmen pelaajan seurueissa. Naiset pelasivat 9 reikää ja kierros kesti vajaat kaksi tuntia. Vaasan Golfkentällä on kolme rataa eli yhteensä 27 reikää, joten Vaasassa on hyvät puitteet tämän lajin harrastajille. Vaasan kenttä on kuulemma yksi Suomen ensimmäisiä golfkenttiä.

Tässä talossa on Golfkauppa

Omaa golftaustaani voin valaista senverran, että suoritimme koko perhe greencardit vuonna 2001. Lapset pelasivat par 3:sia ja minä ja mieheni pelasimme muutaman vuoden. Asia, joka minulla tuli vastaan tässä lajissa oli ajan puute. Vaateliike oli nuori, työajat pitkiä ja samoin lapset olivat pieniä. Kun olin kentällä, niin podin huonoa omatuntoa, jos lapset olivat kotona ja työt painoivat päälle ja oli kiire huvilalle, joten päätin että pidän taukoa. Tauko on venähtänyt ja golf on ollut mielessäni aina joskus. Ostin jopa uuden mailankin tänä kesänä, mutta se on vielä korkkaamaton. Haluan harrastusta joskus jatkaa, koska siinä tulee käveltyä, oltua ulkona, se pitää kropan vetreänä ja tapaa mukavia ihmisiä. Mutta sille on annettava aikaa ja juuri nyt se tuntuu hieman haasteelliselta.


Teimme naisille goodie bagit ja palkitsin voittajan lahjakortilla liikkeeseen sekä annoin kannustinpalkinnoksi myös lahjakortin liikkeeseen, mutta hieman pienemmän summan.


Pelin jälkeen pelaajat joivat kahvit ja nauttivat voisilmäpullat. Hienoja tuloksia naiset olivat pelanneet. Vaasassa on hyviä naisgolffareita ja aktiivinen naistoimikunta ja se mikä minusta oli hienoa, niin naiset kehuivat toistensa lyöntejä ja pelituloksia. Tuollaisesta toiminnasta minä pidän!


Ilta oli ohi 21.00. Oli ihana olla ulkona koko ilta ja sää oli suosiollinen. Kiitos kun sain olla mukana ja hyviä pelihetkiä Vaasan naisgolffareille, kyllä minäkin liityn joukkoonne joku päivä.

ps.

Muistathan osallistua tämän In Wear neuletakin arvontaan! Pääset arvontaan seuraavasta linkistä ja arvonta on voimassa tämän päivän iltapäivään asti klo. 16.00 asti. Onnea arvontaan!

Arvonta--> http://fabfortysomething.blogspot.fi/2015/08/neulearvonta-ja-kuulumisia.html

20.8.2015

Caloun nilkkurit



Calou nilkkurit € 179,00 koot 36-41 Huivit € 54,00

Tilasimme Caloulta Anja nilkkurit sekä ruskeina että mustina. Kuten muutkin Caloun kengät, joita meillä oli keväällä, on valmistettu espanjalaisesta nahasta, korko ja pohja on kumiseosta ja nilkkureiden takana on vetoketju. Pohja on ergonomisesti muotoiltu eli se "auttaa" sinua kävelemään.
Kuten olen ennekin maininnut, Caloun kengillä jaksan kävellä ja seistä liikkeemme kivilattialla koko päivän, ilman että päkiät ovat illalla tulessa.

Farkkujen kanssa suosikikseni nousi ruskeat nilkkurit, mutta kun vedän jalkaani mustat nahkalegginsit, niin mustat nilkkurit ovat täydelliset, koska jalka vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Voi, kummatkohan on minun ja kummatko on sinun?




19.8.2015

Dream skinnyt, neuletunika ja ruutuhuivi




Tämä Oui´n neuletunika saapui eilen ja nousi heti suosikkilistalleni sekä mallinsa, värinsä ja materiaalinsa ansiosta. Neuletunika on 40 % puuvillaa, 50 % viskoosia ja 10 % silkkiä. Tunikaa tuli myös mustana. Meiltä löytyy samaisesta neuleesta myös lyhyempi versio, joka sopii hyvin esim. kynähameen kanssa ja sen alle voi pukea myös paitiksen. Alkuviikosta saapui myös iso kasa huiveja, viittoja ja ponchoja eli isoja ja pehmosia, tummia ja vaaleita.

Oui´n neuletunika € 115,00 Huivi € 54,00

Minulla on jalassani Macin Dream skinnyt. Tämä laatu näissä farkuissa on hieman tukevampi kuin perinteisissä skinnyissä. Nämä antavat myös periksi eli voit kokeilla näistä farkuista myös yksi-kaksi kokoa pienemmät kuin normaalisti olet eli jos olet 38 kokoinen nainen, niin sovita 34-36 kokoisia housuja. Se on sitten makukysymys, kummatko ovat paremmat, mutta kummatkin saat vedettyä jalkaasi.


Pidän erityisesti tästä pesusta. Kuten huomaat, se on hieman kulutettu reiden kohdalta, mutta ei mielestäni liikaa. Farkut on pakattu tehtaalta kääryleiksi ja kun kääryleen avaa, ovat farkut ihan ryppyiset, mutta ne oikenevat kun vedät ne jalkaasi.

Mac Dream skinny € 109,95

Tässä näet skinnyjen kolme muuta pesua eli musta, tummansininen ja pesty tummansininen. Näistä löytyy kaikki koot eli 00-44 ja pituudet 30" ja 32" sinisistä, mutta mustista löytyy vielä pituus 34".
Jos et halua skinnyjä, niin kokeile Dream mallia, joka on suoralahkeinen. Dreamistäkin meillä löytyy kolme eri pesua, kaksi eri pituutta ja koot 00-44.


Huomasitko tarkkasilmäisenä ihanat nilkkurit? Näistä lisää lähipäivinä.
Tervetuloa hakemaan omat Macit, nyt löytyy kokoja!

17.8.2015

Roxette respect!



Roxette saapui konsertoimaan Vaasaan viime lauantaina. Konsertti oli paljon puhuttu ja sinnehän on mentävä, koska Vaasassa ei konsertteja usein järjestetä. Lippuja oli kuulemani mukaan myyty yli 10.000 kpl ja tuttuja naamoja vilahteli siellä täällä. Yleisön keski-ikä oli noin 50 v. koska muistamme Roxetten 80-90-luvuilta oikein hyvin.



Noin parikymmentä ystäväämme osallistui etkoille, jotka pidimme kotonamme. Laitoin rennon seisovan pöydän, että ihmiset saivat ottaa juotavaa ja pientä naposteltavaa samalla kun seurustelivat ystävien kanssa. Ostin nämä Kartellin tarjottimet, kun näin ne ystävälläni. Ne ovat todella loistavia moneen tarjoiluun, eivätkä paina paljoakaan, koska ovat muovia. Kiitos vinkistä:)



Tilasin Vaasan kauppahallista susheja, aasialaisesta ravintolasta. Sen omistaa nuori nainen, joka tekee todella hyviä ja tuoreita susheja ja käynkin siellä aina välillä sushilounaalla. Hän teki meille 160 erilaista sushipalaa.



Laitoimme juomia isoihin muovikulhoihin jäiden ja veden kera. Sieltä oli vieraiden helppo ottaa itse, eikä emännän tai isännän tarvitse kiertää ja kysellä juomisista, vaan saa keskittyä seurusteluun.


Aluksi tarjosimme Pimm´siä eli englantilaista juomaa, johon tutustuimme viime kesänä osallistuessamme Henley Royal Regattaan, Englannissa.  Naiset pyysivätkin juoman reseptiä eli tässä:

1 osa Pimm`s
3 osaa spriteä ( tai 2 osa spriteä ja 1 osa vichyä niin ei tule niin makeata)
kannuun kurkkua, mansikoita, appelsiiniä, mintunlehtiä ja jäitä

eli meillä oli 3 litran kannu ja laitoimme:
70 cl Pimm´siä (koko pullo)
2 litraa spriteä

Vaasan Alkoista ei yleensä saa Pimm´s likööriä, mutta sitä voi tilata heidän kauttaan ja sen tulo kestää vaan muutaman päivän.



Vaasan kauppahallin Ryytivakasta tapaan ostaa pähkinöitä ja muita makeita herkkuja. Eli kulhoissa on pähkinäsekoituksia sekä salmiakkipalleroita ja suklaapalleroita, joissa on pähkinöitä sisällä. Salmiakkipallerot ovat erittäin hyviä.



Minun ja tyttäreni festarilookit. Laitoimme vielä nahkatakit mekkojen päälle kun lähdimme ja vaihdoimme kengät, tytär laittoi balleriinat ja minä beiget wedget. Auringon laskiessa ilta muuttui hyvinkin viileäksi ja poikani painostuksesta puin vielä hänen neulepaidan päälleni. Ostin mekkoni talvella Floridasta ja voit lukea mekosta postauksesta, johon pääset tästä linkistä-> http://www.doppwoman.fi/2015/01/vieraissa-nuttura-paassa.html



Roxetten keikka oli loistava ja saimme kuulla kaikki tutut biisit.  Hieman kyynelehdin, kun katsoin reipasta Marieta,  joka istuen lauloi ja veti keikan urhoollisesti läpi. Kiitos Roxette.

Jos et ole käynyt, niin käy nyt osallistumassa In Wear neuletakin arvontaa Marjukan Fab Forty Something blogissa! Arvontaan pääset tästä-> http://fabfortysomething.blogspot.fi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...