Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

23.7.2015

Kesän puheenaihe


Mikä on ollut tämän kesän kuuma puheenaihe? vastaus on kylmä sää. Toukokuusta lähtien ollaan puhuttu ja arvuuteltu koska kesä ja lämpö alkaa. Viime kesänä helteet alkoivat juhannuksesta ja kesä olikin mitä upein. Sellaisen kesän jälkeen sitä ajattelee, että kyllähän se seuraavakin kesä on upea, mutta kuinkas kävikään.


Kyllähän tämä kylmä sää vaikuttaa ihmisten mielialaan. Monella on kesäloma jo ollut ja Vaasan seudulla ollaan nautittu ainoastaan parista kesäpäivästä heinäkuun alussa. Mistä ihmiset saavat energiaa pimeään ja pitkään syksyyn ja talveen, jos kesällä ei saa nauttia auringosta? Kesäloma on suomalaisille tärkeä asia, koska se on ainut pitkä vapaa vuodessa kun saa tehdä jotain rutiineista poikkeavaa ja tietenkin viettää aikaa enemmän perheen kanssa, erityisesti pienten lasten vanhemmat. Näin yrittäjänä miettii myös esim. kesäravintoloita, jotka satsaavat terassikauteen ja sitä mukaan elantoonsa. Tänä kesänä on Vaasassa ollut jälleen paljon turisteja ja kuinka iloinen olenkaan, kun kuulen ulkopaikkakuntalaiselta, että Vaasaan on tultu shoppailemaan, kun blogissa on niin ihania vaatteita! Muistakaa aina vetäistä hihasta, on kiva jutella lukijoiden kanssa ja jos teillä on postaustoiveita tai ideoita, laittakaa meiliä tai viestiä kommenttikenttään.

Part Twon mustavalkoinen raitamekko € 99,95 koot s-xl
Tämä Part Twon mustaraitainen trikoomekko on mainio loppukesän tai alkusyksyn mekko, koska siinä on hyvä hihanmitta ja se on paksumpaa tirkoota. Tuuli oli niin kova ja kylmä kun kuvasimme, että olisin voinut vetäistä jalkaani mustat Wolfordin 50 den sukkahousut ja pian niin teenkin, jos sitä kesää ei tule!

8 kommenttia :

  1. Eihän meillä ole mitään huolta säitten osalta - nimittäin Antarktiksella on kesäkuussa ollut jopa kylmempää kuin Suomessa! Saa nähdä miten heinäkuun tilastot, kunhan ne aikanaan valmistuu.. Vieläköhän järjestys on sama? Mutta siis, raitamekko on vaan aina niin cool!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sentään jossain on kylmempää kuin Suomessa:)
      Jep, niin mustakin!

      Poista
  2. Ihana raitamekko, juuri tuollaisia käyttäysin kesät pääksytysten jos ei olisi kurjaa pömppömahaa. .) Ihanalta näyttää päälläsi.

    Aurinkoa loppuviikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiia, tiedäthän että hyvät alusvaatteet pelastaa pömpön:) ja kiitos taas:)
      Hyvää vkl!

      Poista
  3. Kuinka joustavaa neulos on...l vai xl?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekossa on 4 % stretchiä ja on hieman venyvä mutta ei paljon. Ylhäältä vastaa täysin normaalia kokoa mutta, jos on peppua ja lanteita niin voi napata kiinni. Itselläni on aina koko s, mutta kuvassa minulla on päälläni m koko, koska s oli liian lyhyt ja tiukka pepusta..eli suosittelen kokoa xl jos mietit l ja xl välillä.

      Poista
  4. Olen seurannut blogiasi jonkin aikaa ja ihanan inspiroivasti osaat esitellä tuotteita ja arvostan sitä, että kerrot, millaiselle vartalotyypille vaate parhaiten istuu. Kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin sanat ja ehdottaisinkin sellaista postausta, jossa sama vaate stailataan 2-3 eri vartalotyypille.

    Terveisin, Jade

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jade! kiitos vinkistä, hyvä idea. Teen sellaisen postauksen alkusyksystä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...