Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

25.4.2015

Vähän jännittää tämän iltainen


Torstai-iltana meillä oli liikkeessä hälinää kun kymmentä naista stailattiin näytöskuntoon tämän iltaista Fashion Show&Dinneriä varten. Meillä on valikoimissa monta merkkiä ja useita eri värejä, niin se olikin haastavaa. Eli kymmenen naista ja viisi sisääntuloa ja lisäksi 6 naista finaalissa eli yhteensä tänään nähdään meidän liikkeestä 56 sisääntuloa. Se onkin aikamoinen määrä, mutta paljon ihanaa jää vielä näyttämättä.


Perjantaina kävin vaatteet ainakin kymmenen kertaa läpi, ettei keltään puuttuisi kenkiä, huiveja, laukkuja jne. Wolford sponssasi malleille sukkahousut, kiitos siitä! Höyrytimme kaikki vaatteet ja leikkasimme niistä hintalaput pois. Hain malleille vielä helmikorvakorut Glitteristä, koska meiltä ei enään löytynyt niitä kaikille. Meillä on näytöksessä ainoastaan helmi käsi- ja kaulakoruja, koska ne ovat niin raikkaita monen asun kanssa.
Oma asu on nyt päätetty ja kampaajan tuoliin pääsen istumaan lauantai-iltapäivällä. Hieman jännittää, että kaikki menee hyvin, mutta eiköhän! Palaan näytöskuviin ensi viikolla, mutta huomenna esittelyssä äidin ja tyttären ylioppilasjuhla asut.

2 kommenttia :

  1. Onnea hulinoihin:) Vaikka totta puhuttuna, eihän onnistuneella illalla ole välttämättä onnen kanssa paljoakaan tekemistä - Hyvä valmistautuminen ja etukäteistyö takaa varmuudella onnistuneen tilaisuuden:) Jaan kyllä mielipiteesi helmikoruista - ne sopii joka tilaisuuteen ja asuun.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...