Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

11.1.2015

Urheilustressi


Vuoden vaihtuessa naistenlehdet pursuavat kuntoilu -ja laihdutusvinkkejä. Moni teki Uuden Vuoden lupauksen kuntoilla enemmän ja syödä terveellisesti. Näitä lupauksia olen tehnyt joskus minäkin, mutten enään.

Liikunta on aina kuulunut elämääni. Pienenä kävin jumpassa lähikoulussa, teininä kävin erilaisilla tanssitunneilla ja aikuisena kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla, joista spinning ja bodypump ovat olleet suosikkejani.

Muutama vuosi sitten liityin juoksukouluun. Juoksin pari vuotta säännöllisesti ja tarkasti ohjeita noudattaen ja osallistuin muutamaan puolimaratonkisaan ja pärjäsinkin aika hyvin.
Vähitellen juoksusta muodostui stressi, se rupesi tuntumaan suorittamiselta eikä enään mielekkäältä. Tunsin huonoa omatuntoa, kun töiden tai perheen takia en ehtinyt juoksuryhmän mukaan, vilustuminen tai loukkaantuminen tuntui katastrofilta, koska mielessä oli vain, että juoksukunto laskee nollaan kun ei ehdi treenaamaan ja muut treenaa ja minä en.
Mietin asiaa ja kysyin itseltäni: mitä järkeä on harrastuksella, joka aiheuttaa stressiä? eikö elämässä ole sitä muutenkin…päätin ottaa irtioton juoksusta ja juoksuryhmästä. Kamppailin kauan itseni kanssa, koska kunnon laskeminen harmitti todella paljon, mutta päätöksen tehtyäni tuntui kuin iso kivi olisi pudonnut harteiltani.

Tämän juoksuepisodin jälkeen olen treenannut kotona, kuntosalilla ja tehnyt lyhyitä juoksulenkkejä. Ostin pari eripainoista kahvakuulaa ja katsoin netistä ja videolta treenausohjeita, joita olen sitten tehnyt pari kertaa viikossa. Kävin viime talvena Sports Ladyn kuntokurssin, jossa teimme kahvakuulatreenejä,  joten sain myös häneltä hyviä ohjeita treeniin.  Meillä on kotona kuntopyörä, juoksumatto, soutulaite, talja ja käsipainot. Pidän kotona treenaamisesta, koska voin tehdä treenin kun minulle sopii. Moni on sanonut, että ei pystyisi treenaamaan kotona yksikseen vaan tarvitsee muiden treenaajien tukea, mutta minulle se sopii hyvin. Kun haluan tehdä kunnon jalkatreenin, niin menen salille. Pyrin käymään salilla tekemässä jalat kaksi kertaa viikossa. Tavoitteeni on treenata neljä kertaa viikossa mutta välillä tulee aikoja kun ei huvita, ei ehdi tai elämässä on niin paljon muuta, että treenaaminen tuntuu toisarvoiselta asialta. Se täytyy vaan hyväksyä ja jatkaa treeniä kun siltä tuntuu.
En halua enään ottaa treenaamisesta stressiä tai tehdä siitä liian isoa asiaa elämässäni, vaan haluan että se kuuluu elämääni yhtä normaalina asiana kun syöminen ja nukkuminen. En koskaan enään aloita trenaamista, vaan jatkan siitä mihin viimeksi jäin.

4 kommenttia :

  1. Kuulostaa niin tutulta tuo juoksukoulujuttu. Minulla kanssa se meni aikoinaan ihan stressin puolelle ja koskaan en ole ollut niin kipeä kuin silloin. Kokeilu oli kiva mutta ei ollut minun juttu. // kroppa sanoi itsensä irti ;)
    Vaikka kesät golffaan, joka on nyt kanssa yksi stressin aihe niin siltikin se on jotain muuta. Golf on taasen meidän yhteinen harrastus murun kanssa ja treenaminen yhdessä on kivaa :)

    VastaaPoista
  2. Jep, näinhän se menee että kun treenaa yhdessä ja lapset ei enään kaipaa sua, niin se treenausaikakaan ei ole keneltäkään poissa! Golf on tämänkin perheen mielessä, green cardit on mutta olen niin onneton pallopeleissä...mitäs mennä naisten golfkurssille keväällä taas verestämään muistoja:)

    VastaaPoista
  3. Viisaasti todettu, ei kannata ns.aloittaa. Meikäläinen kun aloittaa suurin puhein jotain, että nyt muuttuu koko elämä, niin lopulta homma menee "pakoksi" kun sen pitäisi olla iloista tekemistä.

    Olet niin upea pakkaus, että näkee, että urheilu ollut läsnä läpi elämän, se on upea juttu. Aurinkoista viikkoa toivottaa löysäpalleroinen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tiia, olet niin kohtelias:) pidetään urheilua yllä niin ollaan hyvässä kunnossa mummuinakin! Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! -Kata-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...