Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

28.1.2015

Special price, only for you!




Ulkomailla isojen kauppakeskuksien keskikäytävillä on usein pieniä kojuja, joissa myydään aurinkolaseja, koruja, kännykkäkuoria, kosmetiikkaa, kiharretaan hiuksia jne…Myyjät näissä kojuissa ovat innokkaita ja yrittävät metsästää asiakkaita kojuihinsa.
Itse en pidä tällaisista hyökkäävistä myyjistä enkä ymmärrä miksi minusta tuntuu, että ne ovat aina juuri minun kimpussani. Ehkä olen kiltin näköinen, keski-ikäinen blondi, jolle on helppo myydä mitä vaan… Juuri tästä syystä yritän liukua kojujen ohi mahdollisimman huomaamattomasti.
MUTTA nyt menin ITSE kojun luo, koska olin sivusilmällä nähnyt jotain mielenkiintoista jota en voinut vastustaa.


Tämä kulmakarvamuotti oli se juttu, joka minua kiinnosti! Eli muovinen kulmakarvamuotti asetetaan oman kulmakarvan päälle ja väritetään tyhjä aukko kulmavärillä. Kulmakarvamuotti on linnunsiivenmuotoinen ja minulle valittiin ohut muotti ja lightblond väri. Ostin muotin myös tyttärelleni, mutta paksumman muotin ja tummemman kulmavärin, koska hän on huomattavasti tummempi väreiltään kun minä. Muottia on helppo käyttää ja kulmista tulee oikean muotoiset. Olen kasvattanut kulmiani nyt 1,5 vuotta yrittäen saada niihin linnunsiivenmuotoa, mutta kyllä ne kasvavat ihan uskomattoman hitaasti. Kaippa se johtuu siitä kun niitä on nyppinyt 30 vuotta, niin karvankasvu on hidastunut, melkein loppunut…


Tätä tuotetta en mennyt ostamaan, mutta kun myyjätär oli laittanut kulmani niin hän pyyhki meikit pois kasvoiltani ja teki minulle toiselle puolelle kasvoja uuden meikin ja näytti kuinka hyvältä ja kauniilta näytinkään hänen tuotteillaan... Tiskillä oli purkkia ja putelia ja sitten aloitimme neuvottelut mitä otan ja mitä en. Hänen mielestään en olisi voinut elää ilman hänen suosittelemiaan tuotteita.
Ihastuin lilaan valokynään. Olen käyttänyt YSL:n valokynää ainakin 8 vuotta ja pitänyt siitä, mutta ajattelin kokeilla tätä lilaa tököttiä.
Lilaa tököttiä laitetaan muutama tippa silmän alle, mihin halutaan lisää valoa.


Sitten se taputellaan sienellä tasaiseksi. Valoa tuli runsaasti, ehkä jopa liikaakin. Täytyy olla tarkkana ettei tule "pandaefektiä".
Ostin myös meikkipuuterin, jota tykkään pyöritellä kasvoille Shisheidon meikkisiveltimellä (kuva alla) sekä valkoisen meikkikynän, jota myyjätär käski laittamaan kulmakarvojen alle valaisemaan kasvoja ja kirkastamaan katsetta sekä myös yläripsien tyveen suurentamaan silmiä (ihan kuin 80-luvulla oli valkoista kajalia).

Lievä pandaefekti...

Tässä lopputulos kulmakarvoista, lilasta valovoiteesta ja uudesta meikkivoiteesta.


Muistakaa suojata ihonne auringossa. Ennen omaa matkaani, kävin Stockmannilla hakemassa hyvän aurinkosuojan kasvoilleni. Ilokseni sain loistavan myyjän, hän oli Lancomen osastolla, joka auttoi minua. Hän ehdotti minulle aamupesun jälkeen laitettavaksi Lancomen Genefique seerumin, sitten Kiehl´sin aurinkorasvan suojakerroin 50 ja siihen päälle joko laitan Lumenen kevyen värillisen päivävoiteen, suojakerroin on 20 tai jos haluan peittävämpää tulosta niin Lancomen Teint Miracle meikkivoiteen, suojakerroin on 15. Näin saan suojattua ihoni hyvin, koska en halua pigmenttiläiskiä.

Doppwomanista löytyy myös syksyn- ja talven tuotteet, -70 % alennuksella! Tule penkomaan omasi koska tarjoamme ne vain sinulle, erikoishintaan! Tervetuloa!

25.1.2015

Vieraissa nuttura päässä


Käytän 99% liikkeeni vaatteita ja pyrin käyttämään ajankohtaista mallistoa. Niin tekevät myös myyjät. Kuulen useasti, " oi, kuinka ihana mekko sinulla on, onko se täältä?" Tottakai! vastaan. Antaisipa se huonon kuvan kauppiaasta jos vastaisin, että valitettavasti ei. Mikäli minulla on päälläni tuote, jonka asiakas haluaa ja varasto on tyhjä, olen valmis myymään sen päältäni. Tällaista tapahtuu usein, että asiakas haluaa sen heti vaikka ehdotan hänelle, että pesen sen illalla ja saat noutaa sen huomenna. Toki alennan hintaa tällaisissa tapauksissa kohtuulliseksi. Jotkus asiakkaat ovat vaivautuneita, kun "vievät tuotteen päältäni", kuten eräs rouva sanoi, mutta älkää vaivaantuko, sillä olen iloinen jos asiakas on tyytyväinen ja saa haluamansa. Varmasti löydän liikkeestä jotain muuta päällepantavaa:)


Joskus matkoilta voin ostaa jotain ihanaa, mistä en saa silmiäni irti. Kun näin tämän mekon liikkeen ikkunassa, minun oli pakko päästä liikkeeseen. Liike oli muutenkin niin houkuttelevan näköinen väriensä ansiosta. Mieheni jäi liikkeen ulkopuolelle istumaan heidän laittamaansa tuoliin ja selaamaan kännykkää, kuten hänellä on tapana tällaisissa tapauksissa ja minä menin sisälle.  Kiersin liikkeen ja nappasin rekistä mekon omassa koossani, menin koppiin, puin päälleni ja kysyin myyjältä, jos voin mennä liikkeen ulkopuolelle näyttämään sitä miehelleni ja hän sanoi "of course" ja meistä kummastakin mekko oli hauska ja täysin erilainen kun minulla on koskaan ollut, joten otin sen. Liikkeen ulkopuolella vastaantulevatkin kommentoivat että "nice dress":) Mekko on paikallisen suunnitelijan mallistoa nimeltä Melly M. 

Mekko oli minulla päälläni kun menimme illallisille ystäviemme kanssa. Yhdistin mekkoon beiget asusteet ja valkoiset helmet. Viihdyin mekossa erinomaisesti ja kuten ystävättäreni totesi, mekko voisi olla Doppwomanista!


Minulla on tarkoitus viedä mekko kesähuvilalle ja pukea se kesällä biksujen päälle ja jalkaan sujautan valkoiset ananasläpsyt. Näin mekko muuttaa muotoaan illallismekosta rennoksi kesämekoksi.

Samat hiukset jokaisessa kuvassa, valoitus on vaan eri, siksi hiukset näyttävät erivärisiltä
Pidän hiusten laittamisesta. Kokeilen mielelläni uusia kampauksia ja saankin joskus kommenteja, että olenko ollut kampaajalla, mutta en ole…minulla oli aamulla vaan bad hair day, joten täytyi kehittää jotain. Pidän mielelläni hiuksia perusponnarilla, mutta nyt olen taas laittanut nutturaita päänpäälle. Tavallisena työpäivänä omat hiukset riittävät nutturaan ihan mainiosti, mutta kun haluan nutturaan volumia, kuten tänä iltana, kieputan nutturan päälle aitoa hiusta olevia clip-in hiusosioita ja laitan hengettömillä pinneillä ne kiinni. Näin nutturasta tulee isompi ja muhkeampi, pidän isoista kampauksista.

22.1.2015

Menneen syksyn suosikit ja alennus 50-70%


Elokuussa saimme More&Morelta syksyn ensimmäiset mekot liikkeeseen. Yksi asiakkaiden ja minun suosikki oli tämä mekko. Mekko on viskoosia ja siinä on irrotettava vuori. Malli oli tosi kaunis ja kesän värikkyyden jälkeen syksyn sävyt houkutteli. Mekot myytiin hujauksessa.


Syyskuussa saapui tämä musta Part Twon mekko. Mikään muu mekko, ei ole koko aikanamme saanut sellaista haipakkaa aikaiseksi liikkeessämme, kuin tämä. Tilasimme mekkoa lisää useita kertoja, kunnes se loppui tanskanvarastosta. Saimme mekkoa myös luumun värisenä.

Okrankeltainen More&Moren hame oli myös suosittu. Se hurmasi ihmiset värillään ja hyvällä istuvuudellaan. Moni valitsi sen kaveriksi vaalean viskoosipaidan.


Lokakuun suosituin tuote oli pitkä, pehmoinen, oversize neuletakki. In Wearilta ja Part Twolta oli neuletakkeja useita eri värejä ja nekin menivät kaupaksi sitä mukaan kun saapuivat.

Kevytuntuvatakit olivat suosittuja myös tänä syksynä. Meillä oli kevytuntuvatakkeja luonnonvalkoisia, tummansinisiä, mustia, roosia ja pinkkejä. Tämä In Wearin takki on hieman paksumpi kun peruskevytuntuvatakki. Beige väri on onnistunut ja kultainen vetoketju ja painopanit tekivät siitä astetta tyylikkäämmän kuin peruskevytuntuvatakki, joka on usein hyvin pelkistetty ja sporttinen.


Marraskuu: Pitkästä aikaa mallistoissa oli myös hameita ja nämä kaksi hametta ovat olleet pidettyjä.
In Wearin pitsihame kultaisella vetoketjulla meni monelle juhlahameeksi. Itse käytin sitä arkisin liikkeessä, koska halusin näyttää asiakkaille, että sitä voi käyttää arkenakin kun sen yhdistää paksuihin sukkahousuihin ja nilkkureihin tai saappaisiin ja yläosaksi valitsee peruspaidan. Tässä minulla on päällä More&Moren paita, röyhelömiehustalla.
Leopardihame viehätti asiakkaita, jotka ostavat yleensä mustia vaatteita, koska tämä antoi pienen, mutta hillityn piristysruiskeen vaatekaappiin. Kummassakin hameessa oli hyvä istuvuus ja helman mitta.
Viskoosipaidat, erityisesti valkoiset ja luonnonvalkoiset paidat olivat hitti. Niitä myytiin housujen ja hameiden kanssa, niin arki- kuin juhlapaidoiksi.


Joulukuussa juhlittiin Itsenäisyyspäivää, pikkujouluja ja joulujuhlia sekä Uutta Vuotta. Punaisia mekkoja myytiin enemmän kuin koskaan. Toki musta on aina tähän aikaan se ykkönen, mutta moni nainen päätyi punaiseen, koska useinmiten musta mekko löytyy jo vaatekaapista. In Wearin pitsimekkoja löytyi useita värejä ja kuten olen edellisessä postauksessa "Täydellisiä pitsimekkoja" KLIK! kertonut, on malli loistava.


Minun yksi suosikeistani oli Part Twon tekoturkki. Siinä on kaikki elementit kohdallaan. Väri, istuvuus, materiaali ja hinta. Tämä tekoturkki aiheutti paljon ihastusta muotinäytöksissä ja liikkeessämme.
Olimme erittäin tyytyväisiä syksyn- ja talven mallistoihin ja saimme asiakkailta positiivisia kommenteja. Meillä oli paljon hyviä tuotteita, joka aiheutti asiakkaille valinnanvaikeuksia!

Muistutus vielä, että liikkeemme loppu syys- ja talvimallisto on nyt -50-70%.
Tervetuloa!

20.1.2015

Pukeva kauluspaita


Yksi ehdottomista suosikeistani on kauluspaita, joko valkoinen tai vaaleansininen. Tunnen itse freshiksi pukiessani valkoisen kauluspaidan päälleni. Se myös pelastaa monta aamua asukriisiltä, jos se on puhtaana ja silitettynä. Tyypillinen perusasuni on ylläolevassa kuvassa. Useinmiten laitan vielä paksuhkon villahuivin kaulaan, joka on helppo ottaa pois, jos tulee liian kuuma. Kuuma tulee yleensä kun raahaan vaatelaatikoita jyrkkiä rappusia alas varastoon. Muuten liikkeessämme on erittäin hyvä ilmastointi, jota naiset kiittelevätkin kesäisin. Käytän valkoista kauluspaitaa niin paljon, että kulutan paidan per talvi. Näissä kuvissa minulla on päälläni In Wearin stretchpaita.

Harmaa villamekko Part Two, sukkahousut Wolford Fatal 50 den, kaulakoru Korukolmio, farkut MAC, huivi Part Two
Huomaatteko, kuinka harmaa villamekko on saanut piristysruiskeen vaaleansinisestä kauluspaidasta? Kauluspaita on pukeva, kaulus antaa ryhtiä kasvoille ja kaulalle sekä varsinkin lyhythiukset naiset saavat täyteläisyyttä kauluksesta. Olen saanut sellaisiakin naisia kauluspaidan käyttäjiksi, jotka ovat aina käyttäneet pitkähihaisia trikoopaitoja ja lisäksi inhoavat silittämistä. Stretchpaita on helppo silittää, kun laitat sen henkarille kuivumaan ja kuosittelet sen huolella.

Jakut More&More, Neuletakki ja neulepaita In Wear, farkut MAC. Kauluspaidan koot 34-44.
Tässä puin kauluspaidan päälle jakun, neuletakin ja neuleen. Huivia ei välttämättä tarvita, koska kauluspaita riittää. Jos sinulla ei ole hyvää kauluspaitaa vaatekaapissasi, niin suosittelen laittamaan sen hankintalistalle. Joskus kauluspaidan hankinta tuntuu vaikealta, koska rinnankohta on sellainen, josta kauluspaita voi "nauraa". Hyvät liivit ja stretchlaatu kauluspaidassa auttavat. Vaikka et olisikaan kauluspaitafani, niin kiikuta seuraavalla ostosreissullasi sellainen sovituskoppiin, kokeile ja ylläty.


Tämä setti on joka kevään suosikkini. Valkoinen kauluspaita, Macin farkut raikkaalla pesulla, In Wearin klassikoneuletakki (50% puuvillaa ja 50% silkkiä), More&Moren raitahuivi ja jalkaan joko Kedsin valkoiset tennarit, Caloun puukkarit tai Niken streetlenkkarit. Just love it!

18.1.2015

Vaikeata vastustaa..


En syö pullaa, keksejä, shipsejä, irtokarkkeja mutta suklaata joskus ja jäätelöä vaikka joka päivä. Ainut huono puoli jäätelön syönnissä on se, että siinä on paljon sokeria ja se jämähtää ikävästi vyötärölle. Kesällä minulle tuottaa suuria vaikeuksia, että en joka päivä kahvitauolla kipitä vastapäätä olevalle torille ostamaan pehmistä. Nämä "jogurttijäätelöt" ovat mielestäni huippuja. Eiväthän nekään mitään terveysruokaa ole, mutta joskus syötynä ei niin paha sokeripommi kun tavallinen jäätelö, varsinkaan jos allaolevat lisukkeet malttaisi jättää pois..


Ensin valitaan sopivan kokoinen kuppi. Melkein aina pienimmät kupit ovat loppu, joten joutuu ottamaan keskikoon ja toki siihen sitten ottaa enemmän tuotteita kun pieneen. Se on varmasti jäätelökaupan tarkoituskin! Sitten kun on otettu jäätelö, lisätään täytteet, punnitaan ja maksetaan.

Makuja on useita. Seinällä on info tuotteista ja niistä voi lukea ovatko tuotteet esim. vähärasvaisia, paljonko sokeria on 100 grammassa, onko proteiinejä jne.. Sisustusväri näissä jogurttijäätelöpaikoissa on aina vihreä eli annetaan kuluttajalle kuva, että nämä tuotteet ovat terveellisiä.


Sitten jäätelön päälle sirotellaan suklaata, karkkeja, marjoja, kastikkeita ja vaikka mitä väriainehässäköitä. Ennen kuin valitset mitä jäätelöä otat, niin saat hakea kassalta pieniä kuppeja, johon voit ottaa jäätelöä ja maistella eri makuja. Itse en hae koskaan kuppeja, koska luotan omiin perinteisiin makuihin. Joskus kun seuraan asiakkaita, niin tuntuu että he syövät itsensä täyteen näistä maistiaisista ja ottavat sitten isoon kippoon ihan vähän jäätelöä ja maksavat sen...

Tässä meidän kolmen jogurttijäätelöt. Minun on tämä ensimmäinen, vihreällä lusikalla. Eli suosikkini on vanilja, suklaa, browniejäätelö ja lisään sekaan suklaapaloja. Kiva aina katsella toisten kuppeihin, koska kaikilla on niin erilainen maku tämänkin suhteen!

16.1.2015

Hitti vai huti?

Kävin muutamia viikkoja sitten Helsingissä, Wolfordin myyntikonttorilla, tutustumassa kevään 2015 uutuuksiin. Suomen myyntipäällikkö Pia esitteli minulle uusia sukkahousulaatuja ja -värejä, jotka tulevat kevään 2015 mallistoon.
Olemme kaivanneet ohuita, mattapintaisia sukkahousuja vatsa- ja pepputuella ja nyt keväällä ne ovatkin saatavilla! Lisäksi Wolford oli tehnyt uuden värin lajitelmiinsa, joka minusta vaikutti todella hyvältä.

Niken streetlenkkarit tekevät asusta rennon

Samalla Pia esitteli minulle hitin, jotka ovat aivan ihanat päällä ja trendikkäätkin!
Wolfordin täysinpeittävät legginsit! Apua, en kyllä ota, oli ensimmäinen kommenttini. Eihän niitä pidetä kun kotona! oli toinen kommenttini.
Hetken kun olimme keskustelleet legginseistä ja eri pukeutumisvaihtoehdoista, päätin ottaa legginsejä myyntiin.
Nyt ne ovat saapuneet liikkeeseemme ja tässä vinkkejä kuinka niitä käytetään keskellä talvea!


Koko homman idea on siinä, että nilkkaa pitää jäädä näkyviin muutama sentti. Nuoret naiset kulkevät nilkat paljaina, mutta me aikuiset naiset laitamme ensin ihonväriset sukkahousut ja siihen legginsit päälle. Itse pidän eniten shape&control sukkahousuista, jotka tukevat vatsaa, joten puin legginsien alle 20 den shape&control sukkahousut.

Minulla on jalassa Vagabondin nilkkurit

Tässä legginsit nilkkureiden kanssa. Nilkkureiden varsien täytyy olla melko matalat, muuten tämä yhdistelmä ei toimi. Jos puet saappaat legginsien kanssa, niin legginsit näyttävät täysinpeittäviltä, paksuilta sukkahousuilta.


Parhaimmiltahan ne näyttävät korkkarit jalassa! Ovatko legginsit mielestänne hitti vai huti?

13.1.2015

Jump!

Tämä on Part Twon kevään raitamekko ja se löytyy jo liikkeestämme!
Nyt hypätään kevääseen! Eijalla ja minulla on ihana työ, koska meillä on joulu melkein joka päivä. Aamupäivisin postimies tuo enemmän tai vähemmän paketteja, joita avaamme useinmiten ihastellen.
Joskus huomaan Eijasta, että jokin tuote ei miellytä. Hän ei sano mitään, toisin kun tyttäreni "siis mitä ihmettä sä olet mennyt ostamaan? mun pitää kyllä tulla seuraavan kerran sun mukaan että osaat ostaa" hah, hah! välillä mietin itsekin mitä kauppiaan päässä on liikkunut…
Mutta onneksi suurimmaksi osaksi menee nappiin ja pidämme vaatteista, jotka tulevat liikkeeseen ja mikä tärkeintä, asiakkaat pitävät niistä.


Kevään 2015 väriskaala on tummansininen, vaaleansininen, roosa, beige, valkoinen, kerma, fuksia, vaaleanharmaa sekä ripaus mustaa. Sinisen eri sävyt ovat hyvin suosittuja kevään mallistoissa.
Raita ei petä tänäkään keväänä kuten ylimmäisestä kuvasta näkyy, kukkakuosit, puiden lehtikuosit, epäsymmetriset kuviot, pitsi, pellava, viskoosi, puuvilla, farkku, trikoo, stretch…kaikkea näitä tulee löytymään mallistoista.

Oma suosikkini, In Wearin pitsimekko, jatkuu mallistoissa. Sieltä on tulossa ihania uusia kevään värejä!
Meillä on aina hyvät valikoimat mekkoja, niin tulee olemaan tänäkin keväänä. Olemme taas panostaneet kevään juhlaan eli mekkoja ja muita juhla-asuja löytyy rippitytöille, ylioppilastytöille, äideille, mummuille ja vieraille. Paras mekkokausi alkaa huhtikuun alusta. Kapeiden skinnyjen kaveriksi saamme chinoja, uusia farkkupesuja Maciltä ja housuissa nilkkapituus on edelleen se juttu. Pellavatunikoita ja -mekkoja, t-paitoja, ohuita viskoosipaitoja, trikoomekkoja ja jakkuja, huiveja, kesäkasseja, shortseja, hameita, maximekkoja eli kaikkea näitä on tänä keväänä tarjolla. Lisäksi valikoimiimme tulee maaliskuussa Kedsin tennarit ja Caloun puukkarit. Alla pieni "sneak peek" kevään 2015 mallistoista.


Itse odotan eniten valkoisten stretchfarkkujen vetämistä jalkaan valkoisilla Kedsin tennareilla tai Caloun puukkareilla, jotka ovat niin hyvät jalkaan että niillä jaksaa olla 9 tuntia töissä,  kovalla kivilattialla. Samoin raitamekko on must! Pidän myös maximekoista tennareihin yhdistettynä ja tietenkin vaalea pitsimekko on aina niin chic! Mitä sinä haluat pukea päällesi tänä keväänä?

11.1.2015

Urheilustressi


Vuoden vaihtuessa naistenlehdet pursuavat kuntoilu -ja laihdutusvinkkejä. Moni teki Uuden Vuoden lupauksen kuntoilla enemmän ja syödä terveellisesti. Näitä lupauksia olen tehnyt joskus minäkin, mutten enään.

Liikunta on aina kuulunut elämääni. Pienenä kävin jumpassa lähikoulussa, teininä kävin erilaisilla tanssitunneilla ja aikuisena kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla, joista spinning ja bodypump ovat olleet suosikkejani.

Muutama vuosi sitten liityin juoksukouluun. Juoksin pari vuotta säännöllisesti ja tarkasti ohjeita noudattaen ja osallistuin muutamaan puolimaratonkisaan ja pärjäsinkin aika hyvin.
Vähitellen juoksusta muodostui stressi, se rupesi tuntumaan suorittamiselta eikä enään mielekkäältä. Tunsin huonoa omatuntoa, kun töiden tai perheen takia en ehtinyt juoksuryhmän mukaan, vilustuminen tai loukkaantuminen tuntui katastrofilta, koska mielessä oli vain, että juoksukunto laskee nollaan kun ei ehdi treenaamaan ja muut treenaa ja minä en.
Mietin asiaa ja kysyin itseltäni: mitä järkeä on harrastuksella, joka aiheuttaa stressiä? eikö elämässä ole sitä muutenkin…päätin ottaa irtioton juoksusta ja juoksuryhmästä. Kamppailin kauan itseni kanssa, koska kunnon laskeminen harmitti todella paljon, mutta päätöksen tehtyäni tuntui kuin iso kivi olisi pudonnut harteiltani.

Tämän juoksuepisodin jälkeen olen treenannut kotona, kuntosalilla ja tehnyt lyhyitä juoksulenkkejä. Ostin pari eripainoista kahvakuulaa ja katsoin netistä ja videolta treenausohjeita, joita olen sitten tehnyt pari kertaa viikossa. Kävin viime talvena Sports Ladyn kuntokurssin, jossa teimme kahvakuulatreenejä,  joten sain myös häneltä hyviä ohjeita treeniin.  Meillä on kotona kuntopyörä, juoksumatto, soutulaite, talja ja käsipainot. Pidän kotona treenaamisesta, koska voin tehdä treenin kun minulle sopii. Moni on sanonut, että ei pystyisi treenaamaan kotona yksikseen vaan tarvitsee muiden treenaajien tukea, mutta minulle se sopii hyvin. Kun haluan tehdä kunnon jalkatreenin, niin menen salille. Pyrin käymään salilla tekemässä jalat kaksi kertaa viikossa. Tavoitteeni on treenata neljä kertaa viikossa mutta välillä tulee aikoja kun ei huvita, ei ehdi tai elämässä on niin paljon muuta, että treenaaminen tuntuu toisarvoiselta asialta. Se täytyy vaan hyväksyä ja jatkaa treeniä kun siltä tuntuu.
En halua enään ottaa treenaamisesta stressiä tai tehdä siitä liian isoa asiaa elämässäni, vaan haluan että se kuuluu elämääni yhtä normaalina asiana kun syöminen ja nukkuminen. En koskaan enään aloita trenaamista, vaan jatkan siitä mihin viimeksi jäin.

8.1.2015

Mekko, saappaat ja sukkahousut


Tämä In wearin mekko kaipaa oman postauksen. Miksikö? siksi, että se on mielestäni erilainen, sellainen mekko, jota on harvoin tarjolla. Siinä on ripaus vanhaa aikaa. Mekossa on käytetty kahta eri pitsikuviota, siinä on beigenvärinen vuori ja mustat hihat, siinä on istuva ja  korsettimalliin leikattu yläosa ja hieman kellomainen alaosa. Siinä on paljon eri elementtejä, mutta silti se on rauhallisen tyylikäs.


Mekossa on pyöreä kaulus, joten se kaipaa kaulaan jotain täytettä eli kokeilin turkiskaulusta (vintage), paksua villahuivia (Part Two), kullanvärisiä helmiä ja kultaista kaulakorua ja kaikki sopivat. Kokeilin vyötärölle eri vyövaihtoehtoja eli ruskeaa, beigeä, kultaa, mustaa, punainenkin olisi sopinut…ja jalkaani puin tummanruskeat sirot hamesaappaat, jotka istuvat hyvin pohkeesta ja varren yläosasta. Koska saappaat ovat pehmoista nahkaa, niin käytän niitä ainoastaan mekkojen tai hameiden kanssa en housujen. En halua laittaa housunlahkeita saappaiden sisälle, koska pelkään että saappaanvarret venyvät senverran, että ne eivät ole enään sirot hameen tai mekon kanssa. Ostin saappaat kaksi vuotta sitten Bostonista ja nämä ovat ns. ikuisuussaappat eli ne ovat ajattomat ja hyvänlaatuiset nahkasaappaat nahkavuorella ja nahkapohjilla. Suutari laittoi ohuet, ruskeat kumipohjat päkiöiden alle, niin ei tarvitse pelätä liukkautta eikä vesi- tai loskakelejä. Jos menen talvella esim. teatteriin tai ravintolaan, niin laitan  saappaat jalkaan mekon kanssa, niin minun ei tarvitse vaihtaa kenkiä korkkareihin. Puntaroin ostotilanteessa mustien ja ruskeiden saappaiden välillä mutta päädyin ruskeisiin, koska nahan ohut laatu tuli paremmin esille tässä värissä ja ruskeissa saappaissa vetoketju on kullanvärinen kun taas mustissa saappaissa se oli hopeanvärinen. En ole katunut valintaani hetkeäkään!


Kuten huomasitte, minulla oli ohuet, ihonväriset sukkahousut ruskeiden saappaiden kanssa. Etsin sopivaa tummanruskeaa sävyä Wolfordilta mutta en löytänyt. Meillä on liikkeessä myynnissä väriä mocca ja sukkalaatikostani löytyi muutama eri ruskeansävy, mutta mikään ei sopinut saappaiden väriin, joten päädyin vaaleisiin sukkahousuihin. Itse suosin samanvärisiä sukkahousuja kenkien kanssa kuten ylläolevassa kuvassa. Se on yksinkertaisin jalkojenpidennys! Tässä kuvassa jätin vyön pois.


Tässä stailausideaa arkikäyttöön. Korkkarit vaihtuu nilkkureihin, päälle paksu neuletakki ja kaulaan pehmoinen karvahuivi ja työlaukku käsivarrelle. Jalassa minulla on Wolfordin 100 den sukkahousut, jotka ovat täysin peittävät ja napakat. Nämä ovat ihan huiput talvisin, koska ne ovat todella lämpöiset. Mietin usein aamuisin, laitanko jalkaani skinny farkut vai 100 den sukkahousut ja mekon niin useinmiten päädyn sukkahousuihin ja mekkoon. Olen viluinen ja mukavuudenhaluinen.

5.1.2015

Ajaton nahka


Nahka-asut ovat ajattomia. Nahkaa on ollut mallistoissamme vuosittain, mutta syys- ja talvimallistoissa enemmän kun kevätmallistoissa. Tänä talvena nahkavaatteita on monessa eri muodossa eli löytyy mekkoja, hameita, jakkuja, hanskoja ja  legginsejä, joissa nahkaa on käytetty efektinä. Meidän tuotemerkeistä parhaimmat nahkavaatteet valmistaa In Wear ja Part Two koska heidän käyttämänsä nahka on pehmoista ja miellyttävää käyttää. Pidän eri materiaalien yhdistelemisestä keskenään eli tässä yhdistelmässä on kylmää nahkaa ja pehmoista villaa. Kontrastit miellyttävät silmääni! Tähän mekkoon en yhdistäisi nahkasaappaita vaan mielummin mokkasaappaat, kuten minulla on kuvassa.


Tässä Part Twon nahkamekossa on kiva malli. Mallista tulee mieleen 70-luku, helma on lantiolta alkaen hieman levenevä, hihat ovat puolipitkät ja pääntie on venemallinen. Muistan, että ollessani pieni ädilläni oli musta alaspäinlevenevä nahkahame vyöllä ja se oli upea! 80-luvulla ostettiin nahkatakkeja Friitalasta ja minullakin oli valkoinen nahkapusakka ostettuna sieltä, käydessäni lukiota 80-luvun puolessa välissä.   Vaasassa Friitala sijaitsi samassa talossa kun Doppwoman sijaitsee nyt, mutta toisessa kerroksessa. 80-luvun lopussa suunnittelin itse nahkahousut ja ompelija ompeli ne minulle. Niissä oli korkea vyötärö, noin 8cm leveä vyötärökaistale ja vekit edessä ja lahkeet kapenivat alaspäin. Käytin niissä leveää vyötä ja paitaa aina housujen sisällä ja jaloissa oli korkeat korot. Olin niistä todella liekeissä! Sama ompelija ompeli minulle myös nahkalaukun äitini vanhasta nahkatakista. Laukkua käytän vieläkin mutta housut olen myynyt kirpparilla tai vienyt ne vaatekeräykseen 90-luvulla.


Hankkiessasi mitä tahansa nahkavaatteita, ota huomioon ostotilanteessa, että nahka venyy käytössä. Nahkavaatteita voi pestä, mutta viethän ne pesulaan. Itse en ole pesettänyt nahkavaatteita, ainoastaan vaalean mokkahameen vein pesulaan ja pesutulos oli hyvä, mutta mokkanahan laatu kärsi eli hameesta tuli kova. Helpointa on tuuletta nahkavaatteet ja jos haluat silittää esim. nahkahousuistasi pois polvipussit niin käännä housut nurinpäin ja painele silitysraudalla housuja kostean harson läpi. Nahasta voit pyyhkiä tahroja pois kostealla pyyhkeellä, jossa on hieman astianpesuainetta mutta ei mokkanahasta. Käytä mokkanahan puhdistukseen tarkoitettua sientä, koska kosteasta pyyhkeestä jää jälki mokkaan,  joka ei lähde pois.


In Wearin nahkahame on tehty suorakulmaisista nahan ja mokkanahan palasista. Hameen malli on klassinen ja sopii monen eri yläosan kanssa. Moni on kysellyt poolopaitoja tänä talvena, mutta valitettavasti meidän mallistoissa niitä ei ole ollut kuin tämä beige In Wearin puolipooloneule. Katsotaan, jos saamme niitä ensi talveksi, koska varsinkin musta , ohut poolopaita sopii moneen asuun.


Tässä More&Moren mekossa nahkaa on käytetty tehosteena mekon yläosassa. Näin on saatu perusmekko näyttämään mielenkiintoisemmalta. Mekossa on sievä malli, se on vartalonmyötäinen mutta ei liian tiukka.  Jos laittaisin jalkaani ohueat ihonväriset sukkahousut ja isohkot korvakorut, niin asu olisi jo melko juhlava. Tämä mekko on helppo yhdistää sekä arkeen että juhlaan.

Nostimme ale% eli syksyn- ja talvenmallistot ovat nyt -40%. Palvelemme ma 5.1. klo. 10-17. Tervetuloa!

2.1.2015

Silmälasit ja Naked 2


Huh, mikä kuvakollaasi kasvoistani…mutta tarkoitukseni ei ole esitellä kasvojani vaan uusia silmälasejani!
Silmälasiliike Optisten Eija laittoi minulle tekstiviestin marraskuussa " Hei Kata! nyt tuli ihan sun näköiset pokat, tuu käymään!". Ehdin kokeilemaan pokia vasta noin viikon kuluttua ja käynti tulikin eräs aamu hyvin ajankohtaiseksi, kun vanhoista lukulaseistani irtosi sanka touhuttuani varastossa laatikoiden kanssa.  Harmikseni sankoja ei pystytty korjaamaan, joten uusien silmälasien hankinta oli välttämätöntä. Kokeilin muutamia muita pokia, mutta päädyin näihin Eijan suosittelemiin Chanelin tummanruskeisiin kehyksiin, joissa on pieniä kultastrasseja aisoissa. Päätöstä vahvisti se, että kehykset "liftaavat" kasvoja, koska ne kaartuvat ylöspäin ohimon kohdalta! Aluksi kehykset tuntuivat tummilta ja raskailta, mutta vähitellen olen tottunut niihin ja nyt jo pidänkin niistä,  koska ne antavat ryhtiä kasvoille.

Olen ollut huolimaton silmälasien käyttäjä nämä pari vuotta kun olen niitä tarvinnut. Liikkeessä jätän niitä vaatepinojen päälle, laitan laatikkoon kassan alle, taskuun tai laukkuun ilman koteloa kun menen lounaalle ja lisäksi niissä on aina sormenjälkiä. Nyt päätin ryhdistäytyä ja laittaa ne koteloon ja putsata ne oikeaoppisesti päivittäin ja mikä tärkeintä, pitää ne päässä enkä jättää niitä mihin sattuu. Olen turhan useasti vienyt pukukoppiin vääriä kokoja, koska lasit eivät ole olleet päässä ja kokolappujen numerot pienenevät vuosi vuodelta... Silmälasien jatkuva käyttö on vaatinut hieman totuttelua ja myös pelilikuva on hätkähdyttänyt useaan otteeseen. Eräänä päivänä mieheni kysyi, "aioitko nyt tosiaankin käyttää noita laseja jatkuvasti?" Kysymyksen tarkoitus jäi minulle hieman epäselväksi…mutta vastasin, että eihän täs muukaan auta.


Käyn mielelläni kosmetiikkaliike Sephorassa, jos liike tulee ulkomailla vastaan. Siellä on kiva tarkastella tuotteita kun tarjonta on laaja ja tuotteita saa myös testailla ja tuoksutella. Jos kohdalleni osuu hyvä myyjä ja hän saa minut vakuuttuneeksi (helppo homma) että jokin tuote sopii minun iholleni hyvin ja saa ihoni näyttämään paremmalta, niin olen myyty! Tällä kertaa olin maltillinen paikallisessa Sephorassa ja ostin ainoastaan Naked 2 luomiväripaletin. En minä sitä tarvinnut, mutta nähtyäni paletin muistin, että olin lukenut sen saamat hyvät arvostelut netistä ja kuinka vaikeaa sitä on välillä saada, joten en voinut vastustaa.


Luomiväripaletissa on 12 eri ruskean sävyä. Paketissa tuli mukana samanmerkin, Urban Decayn, primeritesteri eli luomivärinpohjustusvoide. Nyt kun silmälasien käyttö töissä on melkeinpä pakollista niin ajattelin opetella luomivärin käyttöä. Haluaisin, että silmät tulisivat enemmän esille lasien takaa, joten silmämeikin tulee olla vahvempi. Luomivärien käyttö on ollut aina vaikeaa ja olenkin yrittänyt opiskella luomivärin käyttöä useita kertoja, mutta tuntuu että silmämeikistä ei tule siisti. Minua on haitannut myös se että parin tunnin päästä luomiväri on pakkaantunut luomivakoon, joka johtuu varmastikin huonosta pohjustuksesta ja raskaista luomista. Aion kuitenkin testata ja harjoitella joku päivä primeria ja luomivärin käyttöä jos saan ne lainaksi tyttäreltäni, joka nappasi ne samantien omaan meikkipussiinsa:)

Miten sinä teet silmämeikin, jos käytät silmälaseja?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...