Pääkuva 2

Pääkuva 2

Pääkuva 1

Pääkuva 1

28.5.2017

Toukokuun nainen: 56-vuotias Sini


Toukokuun naisemme on 56-vuotias Sini. Sini on helsinkiläinen opettaja. Sinin perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kolme tytärtä, joista enään yksi asuu kotona. Sinillä on myös 1-vuotias lapsenlapsi, Sinin silmäterä. Sini harrastaa liikuntaa ja laulamista, joka onkin hänen rakkain harrastus. Laulamisesta saan voimaa ja iloa, hän kertoo. Matkustaminen on myös Sinin mieluinen harrastus.
Sini kertoo olevansa kiitollinen elämästä ja joka päivästä, kiitollisuus on elämänvoima, jota hän haluaa jakaa. Rakastan elämää ja ihmisiä, hän sanoo.

Sinin motto on: Ota kiitollisuudella vastaan, mitä annetaan!



Puin Sinin kolmeen eri asukokonaisuuteen. Koska Sini on opettaja, on hänellä ihanan pitkä kesäloma.  Ensin ajattelin Sinin joka päiväistä elämää, sitten tulevaa kesälomaa sekä kesän juhlia. Eli Sinin asukokonaisuudet rakennettiin seuraavasti:

  • Työ/arkiasu/kaupunkiasu
  • Kesäloma-asu/kaupunkiasu
  • Juhla-asu



Koska Sini on ammatiltaan opettaja, saa pukeutuminen olla rentoa, mutta sen on oltava siistiä ja asiallista.

Sini on vartalotyypiltään A-linjainen eli hänellä on yläosa hieman pienempi kuin ala-osa.
A-vartaloisella naisella on kapea vyötärö, joten pukeutumisen lähtökohtana on korostaa siroa yläosaa sekä kapeaa vyötäröä ja häivyttää raskaampaa alaosaa. Vaatteiden malleillla ja väreillä on suuri merkitys, mitä kohtia vartalosta haluaa korostaa tai häivyttää.



Puin Sinille tumman alaosan, koska tumma väri tekee alaosan siromman näköiseksi, kuin vaalea väri. Musta kenkä jatkaa jalan linjaa eli pidentää sääret, kun myös housut ovat mustat.

Yläosaa saamme Sinillä korostaa, joten kuviopaita on tämän asun katseenvangitsija. Jotta asusta ei tule liian suora, puin Sinin upealle vyötärölle Obivyön. Ohut ja pitkä neuletakki 3/4 osa hihoilla on kätevä vaatekappale kesäksi. Tämä neuletakki ei ole liian raskas, koska materiaali on ohutta ja neuletakin sivuissa on pitkät halkiot, jotka keväntävät pitkää neuletakkia.

Laukku olalle ja huivi kaulaan ja Sini on valmis lähtemään aamulla työpaikalle, neuletakin helmat heiluen. Moni A-vartaloinen nainen haluaa peittää lantion seudun. On tärkeää, että vaikkapa pitkä neuletakki istuu silloin myös takaa, jotta se ei jää pussille selästä ja nappaa pepusta kiinni. Silloin se ei ole peittämistä vaan lantion korostamista eli silloin ollaan väärän mallisissa tuotteissa.

" Käärimme tunikan hihat, koska muuten ne olisivat näkyneet neuletakin hihojen alta ja se ei olisi näyttänyt tyylikkäältä "



Obivyö on suora, pitkä vyö, joka kietaistaan vyötärölle. Se laitetaan ensin eteen ja sitten vyön päät viedään taakse, laitetaan takana ristiin ja tuodaan eteen rusetille. Obivyön tarkoitus on olla vyötärön kapeimmalla kohdalla. Obivyö pelastaa monta löysää tunikaa tai mekkoa. Nappasimme tunikasta vielä vaaleansinisen värin ja puimme perusneuletakin Sinin harteille.

  • Tunika Oui € 129,95 koot 34-44
  • Pitkä neuletakki Oui € 129,95 koot 36-42
  • Housut MAC € 99,95 koot hajakokoja musta, tummansininen, valkoinen ja kitti
  • Neuletakki Part Two € 69,95 koot hajakokoja vaaleansininen, beige, valkoinen, t.sininen
  • Obivyö € 26,00 ruskea, harmaa, musta
  • Sandaalit Gabor € 115,00 hajakokoja
  • Katan paita In Wear € 69,95 tummansininen koot 34-42
  • Katan housut MAC € 109,95 hajakokoja valkoinen, pinkki, musta, beige, farkku, vihreä




Kun kesä on lämmin, on kiva välillä pukeutua mekkoon. Valitsin Sinille jokapäiväisen käyttömekon, sellaisen joka on helppo heittää päälle ja siinä on mukava olla. Tämä sinivalkopallollinen mekko on pehmoista trikoota, jossa on vuori. Mekko joustaa mukavasti ja mekossa onkin todella kaunis malli Sinille.

Mekko on istuva vyötärölle saakka suht´ syvällä v-kaula-aukolla. Vyötärön kohtaa on korostettu leveällä vyötärökaistaleella jonka jälkeen hameosa levenee alaspäin. Hameosa on lievästi kellomainen, joka piilottaa lantionkohdan sisälleen. Mekko ylettyy polveen, mikä on hyvä mitta mekolle.



" Tällä mekolla voisi lähteä jopa skootteriajelulle helmat heiluen, valkoinen kypärä päässä ja punaiset ajohanskat kädessä "



Koska mekko on hihaton, tarvitaan pakostakin neuletakkia. Puin neuletakin Sinin harteille, koska en halunnut peittää hänen vyötäröään. Huivikin käy lämmikkeeksi kesäiltoina, sen voi myös kietaista kaulaan, sitä ei aina tarvitse pukea klassisesti harteille. Neuletakkia ja huivia kuljetan itse aina isossa kassissa mukanani koko kesän. Sää muuttuu äkkiä, lähtiessä voi olla helle ja illalla auringon laskiessa tulee viileä.

  • Pallomekko More&More € 85,95 koot 34-42
  • Neuletakki Part Two € 69,95 hajakoot
  • Punaiset Caloun puukkarit Tilda € 139,00 koot 36-41
  • Punainen pellavahuivi € 39,00
  • Hattu In Wear € 26,95 valkoinen




" Punainen väri tuo klassiseen sinivalkoiseen asukokonaisuuteen särmää "



Sini kertoi, että hänellä on tulossa kesällä sukulaisensa puutarhajuhlat. Sitä silmälläpitäen valitsin Sinille juhla-asun. Tässä maximekossa on samantyylinen malli kuin pilkkumekossa eli yläosa on istuva rinnan alle, jonka jälkeen helmaosa lasketuu hieman leveten alaspäin. Helmet tuovat Sinin sirolle decolteelle kivasti täyteläisyyttä.

Kun kyseessä on puutarhajuhla ja silloin juhlitaan ulkona, tulee pukeutumisessa ottaa huomioon muutama seikka.



Sää: Koskaan emme tiedä, minkälainen sää tulee olemaan vaikka järjestäisimme juhlat heinäkuussa. Siksi tarvitsemme lämmikettä mukaan eli Sinille puimme pinkin huivin sekä neuletakin, joka ajaa tätä asiaa. Maximekko sopii loistavasti kesän juhlaan. Se peittää sääret ja on todella kätevä suoja hyttysiä vastaan. Maximekko on juhlavampi kuin housut ja maximekolla saa ihanaa juhlafiilistä, sitä on helppo käyttää kesällä, koska silloin ei tarvitse miettiä mikä takki sopisi pitkän mekon kanssa.

Kengät: Puutarhajuhliin on haastavaa pukea piikkikantaisia korkkareita. Korot uppoavat laattojen väliin ja nurmikolla korkkareilla pitää sipsutella päkiöillä. Siksi kannattaakin valita kengiksi reilunkorkoiset sandaalit, kuten Sinillä on tai wedget. Näissä kengissä korko ei pääse uppoamaan ja näillä on helppo kävellä useassa maastossa.



  • Maximekko More&More € 139,95 koot 34-42
  • Pinkki huivi More&More € 34,95 myös rosa ja vaaleansininen
  • Neuletakki In Wear € 69,95 koot XS-L
  • Pinkit Calout Linn € 129,00 hajakokoja



Suuri kiitos Sinille Kuukauden nainen postaukseen osallistumisesta. Kerroit, että ylitit itsesi ja tämä oli ainutlaatuinen kokemus sinulle. Selvisit upeasti ja yhtä kokemusta rikkaampana!

27.5.2017

Juhlavat tylliunelmat




Nyt esittelemme teille kaksi juhlavaa tyllimekkoa.
Luonnonvalkoisella pohjalla eri punaisen ja rosan sävyisiä kukkia vedenvihreällä höystettynä löytyy tästä tylliunelmasta. Mekko on jämäkkää sekä paksuhkoa kangasta ja mekon alla on alushame, joka tekee hameen helmaosasta "muffinsin". Yläosasta mekko on istuva ja vyötäröä korostaa kapea kangasnauha. Punaiset lakeerikorkkarit ovat herkulliset mekon kanssa.

  • Kukkamekko Rinascimento € 149,00 koot S, M, L pienehköä kokoa
  • Korkkarit Gabor € 79,90

Meiltä löytyy kattava valikoima Syster P:n koruja. Korut ovat hopeata sekä kullattua hopeaa. Gabin lintukaulakoru löytyy sekä kultaisena että hopeisena € 59,00 ja settiin löytyy myös
lintukäsikorut € 49,00 sekä korvakorut € 49,00. Lisää kuvia Syster P:n koruista löydät täältä.




Tämän mekon yläosa joustaa

Tässä tummansinisessä tyllimekossa on v-kaula-aukko ja vyötäröä koristaa pieni rusetti. Mekon takana on kullanvärinen vetoketju. Mekon vuori on hieman lyhempi kuin mekon päällikangas, samoin vuori on kapea, kun taas päällikangas on "muffinsi". Hameosan päällikankaassa on tummansinisiä eli sävy sävyyn kukkia. Rosat korkkarit sopivat tummansiniseen mekkoon kauniisti.

" Koska mekon yläosa joustaa, istuu mekko kauniisti "

  • Tummansininen tyllihame Rinascimento € 179,00 koot S, M, L, XL normaalia kokoa

25.5.2017

Match-match


Minulta ja Gabilta kysellään välillä, miten tulemme toimeen, kun työskentelemme samassa työpaikassa päivittäin. Täytyy myöntää, että en ole asiaa enään miettinyt, se on mennyt omalla painollaan eli toisin sanoen hyvin, kun sitä ei tarvitse edes miettiä.




Noin vuosi sitten kun keskustelimme Gabin tulemisesta täysipäiväisesti DOPP Helsinkiin, kävimme läpi sekä positiivisia asioita mitä se liikkeellemme toisi sekä myös mahdollisia haittoja, mitä siitä voisi seurata. Positiivisina asioina näimme luottamuksen sekä sen, että yritykseen tulisi oma perheenjäsen, joka helpottaisi työtäni. Negatiivisena asiana näimme, että kun olemme äiti ja tytär eli läheisiä perheenjäseniä, niin toisimme työpaikalle omat henkilökohtaiset asiamme ja työpaikallehan ne eivät kuulu.

Nyt kolmen kuukauden työrupeaman jälkeen voin todeta, että asiasta ei ole ollut kuin positiivista hyötyä, että Gabi tuli mukaan yritykseen. Hän on aina ajoissa eli täsmällinen, tunnollinen ja luotettava sekä hoitaa työtehtävänsä moitteettomasti. Gabi on suora ja rehellinen, hän sanoo onko vaate hyvä vai ei eli juuri sellainen kun tulee ollakin. Häntä myös oikeasti kiinnostaa asiakkaan tuotteet ja mitä asiakas valitsee. Hän on itsekin liekeissä, kun löytää hyviä asuja asiakkaalle!  Pidämme palavereja, joissa keskustelemme työasioista ja suunnittelemme tulevaa. Olen delegoinut Gabille myös paperitöitä, joita hän tekee mielummin kuin minä. Jos käymme yhdessä lounaalla, niin silloin keskustelemme yleensä muita kuin työasioita, mutta jos Gabi tulee kotiimme käymään, niin silloin taas keskustelu voi siirtyä työjuttuihin.



Sisäänostot hoidamme aina yhdessä, isoissa pääostoissa on usein mukana myös Ivonne. Kun myyjä on esitellyt malliston, katsomme sen kolmestaan tuote tuotteelta läpi ja jokainen meistä sanoo mielipiteensä tuotteesta.

Meillä kaikilla kolmella on suht´samanlainen maku ja kun tunnemme teidät eli asiakkaamme, niin ostot sujuvat jouhevasti. Teemme myös kompromisseja, välillä jompikumpi tytöistä tykkää ja minä en tai toisinpäin. Sitten neuvottelemme asiasta ja joskus se päättyy siihen, että tuote ostetaan ja joskus siihen, että sitä ei osteta liikkeeseen. Ostoihin vaikuttaa meidän oma mieltymys, mutta tärkeämpänä on miettiä, pitäisikö mahdollisesti asiakas tuotteesta. Mietimme myös eri vartalotyyppejä, kun valitsemme tuotteita mallistoista, samoin tuotteiden pituuksia, kaula-aukkoja, hihoja jne. Gabi ja Ivonne sovittelevat usein tuotteita, mikä on todella hyvä. Hyvä henkarilla ei välttämättä ole hyvä päällä ja päinvastoin. Monta vuotta tein ostot yksin, mutta nyt minusta on tosi kiva kun meitä on monta ostajaa ja mielipidettä.




Meillä on kummallakin päällämme vedenvihreää pohjaväriä. Minun mekkoni kuuluu sarjaan "pese ja pidä", älä silitä. Eli kyseessä on viskoosielastanimekko, joka on ihana päällä, pehmoinen ja joustava. Tämä mekko on samanmallinen kuin tässä postauksessa oleva mekko.

Gabilla on culottes housut jalassa, jotka ovat raskasta, laskeutuvaa materiaalia. Sifonkipaidassa on kauniit värit ja kukkakuviokin taitaa olla sama kuin puissa eli kirsikkakukka. Olkalinja on laskettu olkapäiden alle ja olkapäillä on säädettävät nauhat.
Meillä on kummallakin jalassamme Caloun puukkarit.



Postauksen tuotteet:

  • Vedenvihreä mekko Stockholms klänningsfabrik € 139,00 koot XS-XL
  • Kirsikkakukkapaita Rinascimento € 109,00 koot S, M, L
  • Culotteshousut Part Two € 119,95 koot 34-42
  • Gabin Calout € 129,00 koot 36-41
  • Katan Calout € 149,00 koot 36-41

23.5.2017

Pitkä pliseerattu hame rentoihin menoihin



Nyt on kiva vaihtoehto lyhyelle hameelle ja se on tämä nilkkamittainen pliseerattu hame. Jotkut naiset kokevat ongelmalliseksi hameet ja mekot, koska sääret eivät ole edustuskunnossa. Säärissä on esimerkiksi suonikohjuja, jotka estävät hameen käytön. Lupaan, että sukkahousut pelastavat monet sääret, mutta toki pidempi mekko tai hame on silloin myös turvallinen vaihtoehto.




Koska hameessa on kuminauha vyötärö ja kiristysnauhat edessä, on hyvä että yläosa on joko
- slimmattu tai lyhyt
- tai sellainen, että sen voi pukea hameen sisälle
koska muuten käy niin, että tällaisen hameen kanssa saa aikaiseksi tasapaksun kokonaisuuden varsin helposti. Hame kannattaa myös pukea vyötärön kapeimmalle kohdalle, tämä tekee vartalolle enemmän siroa linjaa.

" Sovita kuminauhavyötäröisestä hameesta aina yhtä kokoa pienempi hame, kuin normaalisti käytät. Silloin kangasta on vyötäröllä vähemmän, mikä on yleensä parempi juttu "


Valkoinen puuvillainen reikätoppi on lyhyt ja malliltaan suora. Puin sen hameen sisälle, joten kokonaisuudesta tuli kapeahko. Kauluksessa on kuminauha, joten sen voi vetää olkapäiden alle tai antaa olla normaalistikin, sekään ei näytä huonolta. Itse voisin käyttää tätä kokonaisuutta mennessäni rentoihin juhliin ja ihan työvaatteena.
Valkoisissa wedgeissä on korkkipohja, johon on maalattu kukkia ja wedgethän sopivat melkein asuun kuin asuun.

  • Reikätoppi Part Two € 69,95 koot 32-44 valkoinen, reiluhkoa kokoa
  • Kukkawedget Gabor € 115,00 koot 4-7 valkoinen



Myös tällä asukokonaisuudella menisin rentoihin juhliin. Asukokonaisuus on hieman sirompi setti, kuin aiempi. Sirommaksi sen tekee laskeutuva viskoositoppi ja sirot sandaalit.
Näissä sandaaleissa on kumipohja ja koska niissä on erillinen korko, ovat nämä jalassa kevyemmän näköiset kuin wedget.




Tämä toppi on malliltaan hieman A-linjainen. Se on kainaloiden alta slimmattu, mutta levenee alaspäin. Siinä on noin 10 cm fyrrykantti alareunassa ja hihat on laskettu olkapäille, mutta nauhat pitävät hihat ylhäällä. Olen ennenkin maininnut, että leveäharteisena suosin näitä paitoja, missä on nauhat olkapäillä. Ne katkaisevat leveän olkalinjan.

" Vaikka toppi on A-linjainen, se sopii hameen kanssa loistavasti. Syy on se, että se on slimmattu kainaloiden alta ja laskeutuu sujuvasti "



  • Sinivalkoinen kukkatoppi Part Two € 89,95 koot 32-40 sinivalkoinen, reiluhkoa kokoa
  • Pliseerattu hame In Wear € 99,95 koot 34-42 tummansininen, reiluhkoa kokoa
  • Nilkkasandaalit Gabor € 115,00 koot 4-7 hailakka rosanude

21.5.2017

Äidin ja tyttären juhla-asut



Nyt on taas se aika vuodesta, kun saamme juhlia tulevia ylioppilaita ja vastavalmistuneita. Juhliin pukeudutaan parhaimpiin asuihin ja ylivoimaisesti suurin osa nuorista naisista ja äideistä haluaa pukeutua mekkoon kevään juhliin.




Gabilla on päällään kellohelmainen mekko. Mekossa on pitsinen yläosa, jossa on pienet hihat. Alaosassa on kukkia ja hameosan sisäpuolella on pieni tyllialushame, joka tekee mekosta hieman kellomaisen. Vyötäröllä on samasta kankaasta tehty vyö, jonka voi sitoa rusetille joko mekon eteen tai taakse.
" Gabin mekko on tyttömäinen ja se sopii hyvin vastavalmistuneelle juhla-asuksi "



Minun mekkoni on malliltaan suora. Mekon idea on kivat hihat. Mekon yläosaan on tehty erillinen kangasosa, joka muodostaa hihat. Hihoissa on aukko käsivarren päällä, mutta hihat on neulottu kiinni kyynärpään kohdalta, joten ne eivät lepata. Mekon helma ylettyy polven yläpuolelle.

" Mekon hihan malli on nerokas keksintö "



  • Gabin mekko: Rinascimento € 179,00 koot S, M, L vain tämä väri
  • Katan mekko: Rinascimento € 149,00 koot S, M, L, XL vain tämä väri
Gabin ja minun korkkarit ovat Gaborin mallistosta. Näissä korkkareissa on 7 cm korko. Gabilla on jalassaan vaaleanrosat korkkarit ja minulla on valkoiset korkkarit. Gabor € 79,90 koot 4-7.
Hyvät kuvat korkkareista ja muistakin kengistämme löydät blogin yläpalkista kohdasta "Kengät".



Kun Gabi pääsi ylioppilaaksi, piti hän välivuoden. Hän oli töissä liikkeessämme Vaasassa ja joulun jälkeen hän aloitti lukemaan Hankenin pääsykokeisiin ja saikin opiskelupaikan sieltä. Keskimmäinen poikamme opiskeli lukion Amerikassa ja piti myös välivuoden keräten soutukokemusta New Yorkissa soutuklubissa ja pääsi haluamaansa yliopistoon UC Berkeleyhin. Nuorimmainen poikamme meni armeijaan kun hän oli päässyt ylioppilaaksi ja pääsi myös syksyllä Hankenille opiskelemaan. Olen erittäin onnellinen, että lapset pääsivät jatko-opiskelemaan haluamiinsa yliopistoihin mikä ei tietenkään ole itsestäänselvyys vaikka tahtotila olisi kovakin.

" On tärkeää, että nuoret aikuiset löytävät oman paikkansa ja pääsevät jatko-opiskelemaan "



Minulla on päälläni löysä ja leveä kukkamekko. Mekossa on valkoinen trikoovuorimekko, jonka päälle on ommeltu tämä kukkakangas. Päällikangas on hieman läpikuultava, varsinkin kun kädet ovat näin sivulla, kuten tässä kuvassa, mutta mekosta ei näy läpi. Itse puin mekon kanssa sukkahousut, mutta mekon alle varsinkin pitkä nainen, voi pukea myös housut. Minun pituiselle naiselle housut tämän kukkamekon alla, näyttävät turhan raskailta.



Gabilla on päällään kevyt kukkamekko. Mekossa on söpöt, hieman kellomaiset hihat. Vyötäröllä on kuminauha ja myös tässä mekossa on valkoinen trikoovuorimekko, joten mekosta ei näy läpi.



Juhla-asussa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että se on mukava päällä. Juhlat ovat tärkeät ja asu ei juhlaa saa pilata. Välillä nainen miettii, että mekko on liian tiukka massukasta ja sillä on epämukava olla. Silloin tulee ottaa huomioon, että alusvaatteilla ja sukkahousuilla on sekä massukan kohtaan, että säären ulkonäköön iso merkitys. Usein pukukopissa seistään aluksi nilkkasukat jalassa, ilman kunnollisia alusvaatteita ja sukkiksia. Opastamme aina ottamaan nilkkasukat pois ja laittamaan sovituskenkämme jalkaan. Asu näyttää huomattavasti paremmalta jo oikeanlainen kenkä jalassa.
Mutta asussa on tietenkin itse viihdyttävä ja tunnettava itsensä kauniiksi!

Toinen asia, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, ovat kengät. Juhlapäivät ovat pitkiä ja jaloilla seistään paljon, joten kenkien tulee olla mukavat jalassa. Suosittelen ajamaan uusia kenkiä sisään, ennen juhlia. Eli niitä kannattaa käyttää kotona iltaisin, jotta ne mukautuvat jalkaan. Kenkiä voi olla myös muutamat, joita voi vaihdella. Mikään ei ole kamalampaa, kuin kengät jotka kiristävät ja jalat ovat kuin tulessa illalla, kun menee nukkumaan. Joskus olen joutunut ottamaan buranaa, jotta olen saanut nukuttua, kun varpaat tykyttävät. Minusta on tullut nykyään niin mukavuudenhaluinen, että sellaiset kengät eivät pääse enään jalkaani. Se ajan olen jo elänyt.



  • Katan asu: Kukkamekko Ajlajk € 89,00 koot S, M, L vain tämä väri
  • Gabin asu: Kukkamekko Rinascimento € 149,00 koot S, M, L vain tämä väri. Wedget Gabor  € 115,00 koot 4-7

18.5.2017

Kukalliset huivipaidat ja punaiset farkut


Nyt alkoi kesä ja siksi mekin haluamme väriä elämään! Nyt on kylmä kevät takanapäin ja lämmin kesä edessäpäin. Kesällä ei turhaan pönötetä, otetaan valoisista illoista, yöttömistä öistä kaikki irti, koska onhan kesä ainoastaan kerran vuodessa.



Punaiset housut huomataan, punaiset housut saavat ihmiset hyvälle tuulelle, punaisissa housuissa ei mökötetä eikä pönötetä. Jos haluat sulautua ihmismassaan, älä ihmeessä pue punaisia housuja jalkaasi.
Emme muistaneetkaan, että olimme tilanneet punaisia housuja, joten voitte kuvitella, että muutama riemun kiljahdus pääsi suustamme, kun avasimme maanantaina laatikoita. Sieltä nimittäin saapui nämä meidän suosikkinilkkafarkut punaisina ja pinkkeinä.




Huivipaidan alla on hihaton trikootoppi. Sifonkipaita on neulottu topin päälle olkapäistä ja kauluksesta kiinni. Sifonkipaita on ihanan vilpoinen pitää päällä ja juuri kapeiden housujen kanssa se toimii loistavasti. Toppi on hieman pidempi kuin sifonkipäällinen ja jos haluaa, voi toppia vetää vieläkin pidemmäksi kuin minä sen olen pukenut. Itse en suosi pepun alle olevia yläosia, koska tuntuu että jalat näyttävät lyhkäisiltä sellaisilla yläosilla. Tilannetta korjaa kylläkin korot.

" Kiitos kenkäsuunnittelijalle, joka on keksinyt wedget. Niillä jaksaa painaa menemään ilman huolen häivää "



  • Punaiset housut MAC € 109,95 koot 32-42
  • Huivipaita Rinascimento € 109,00 koot S-XL luonnonvalkoinen ja musta
  • Konjakkiwedget Gabor € 115,00



" Saas nähdä kuinka pärjään ilman geelikynsiä, joita olen pitänyt jo muutaman vuoden. Otatin ne pois viikko sitten ja yritän nyt sinnitellä omilla luomukynsilläni, jotka ovat ihan paperia "



Minulta on tiedusteltu, mitä itsestäänruskettavia voiteita käytän, kun kerroin että en ota aurinkoa vaan otan rusketuksen purkista.
Vartalolla käytän Dovea tai St.Tropezin itsestäänruskettavaa voidetta. Laitan voiteen aina suihkun jälkeen, annan kuivua ja sitten puen päälleni. Olen tarkka voiteen levittämisessä, jotta varsinkaan sääriin ei tulisi raitoja. Laitan voidetta aina vähän kerralla, koska silloin se on helpompi saada levittymään tasaisemmin.

Kasvoille olen kokeillut useita eri voiteita ja parhaimmat minusta ovat Chanelin ja Lancomen itsestäänruskettavat voiteet. Ostin keväällä Biothermin voiteen, koska siinä on myös hoitavia ainesosia, mutta se ei päässyt suosikkilistalleni. Biothermin itsestäänruskettava voide tuo hitaasti rusketuksen eli sitä pitää laittaa monta iltaa peräkkäin, kun taas Chanel ja Lancome tuovat rusketuksen kasvoille nopeammin. Iltaisin kun olen pessyt meikit pois kasvoiltani, laitan kasvoilleni yöseerumin ja silmänympärysvoiteen. Kun ne ovat kuivuneet, levitän kasvoilleni, kaulaan ja decolteelle itsestäänruskettavaa voidetta. En käytä sitä joka ilta, koska haluan myös käyttää hoitavaa yövoidetta, joten noin 2-3 kertaa viikossa levitän itsestäänruskettavaa voidetta kasvoille. Voiteen levittämisen jälkeen pesen kädet aina saippualla, jotta aamulla ei ole ruskeita raitoja sormien välissä. Niinkin minulle on joskus käynyt :)



Voisin vinkata vielä yhden hyvän voiteen, joka on Lancomen 50 aurinkosuoja, jossa on väriä mukana. Eli kun sen levittää kasvoille, saa kasvot hieman päivettyneen sävyn. Testasin tuotetta ensimmäisen kerran viime sunnuntaina ja levitin voidetta myös kaulalle eli muistattehan aina rasvata myös kaulan eikä ainoastaan kasvoja. Tykkäsin voiteesta ja siitä tuleekin suosikkini silloin, kun olen vapaalla. Muuten kesäisin käytän Lumenen CC voidetta, jossa on 20 aurinkosuoja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...